Retkipaikkoja eri puolilla Suomea.

Tie luontoäidin kohtuun, Högbergetin virtauseroosioluola Kirkkonummella

Lähiseutujen karttoja tutkiessa oli silmiini sattunut erään rannikolel vievän tien varressa olevan mäen syrjään merkattu luola. Se kävi kiinnostamaan, jotten läksin eräänä loppukeväisenä päivänä ottamaan selvää, mitä sieltä löytyy. Kauaa ei ollut siitä, kun olin päivän verran tarponut pitkin Kirkkonummen mantuja epävarmojen vihjeiden perässä ainoana löydöksenä mitätön hiidenkirnu, joka sekin oli multaa täynnä. Tässä sentään […]

Muumipapan majakka – Söderskär, Pellingin saaristo, Porvoo

Tove Janssonin romaani Muumipappa ja meri kertoo muumiperheen matkasta ja oleskelusta majakkasaarella. Majakan arvellaan olleen Porvoon saaristossa sijaitseva Söderskär, vaikka Janssonin kirjassaan antamat koordinaatit eivät siihen täsmääkään, vaan vievät 20 kilometriä idemmäksi. Kun elokuun lopussa tarjoutui mahdollisuus käydä järjestetyllä retkellä Söderskärissä, tilaisuuteen piti tietenkin tarttua. Meri ja mereen liittyvät asiat olivat Janssonille tärkeitä. Hän vietti […]

Patalahden lintutornit ja suojelualue Maaningalla

Oli niin kaunis syyskuinen alkuilta että kävin koirien kanssa Tuovilanlahden Pirunkirkolta tullessa hieman rentoutumassa ja reippailemassa Patalahdella. Patalahti ja siihen laskeva Patajärvi ovat Maaningan kunnassa sijaitsevia kansainvälisesti arvokkaita lintualueita. Maaningan lintuvedet kuuluvat Natura 2000-verkostoon sekä niin sanottuihin Ramsar-kosteikoihin. Patalahti on matala, umpeenkasvava lahti Maaninkajärven luoteispäässä. Paikalla on Pohjois-Savon vankin järviruoikko. Ruoikoiden valtiaita ovat ruskosuohaukka, pulloon puhalteleva […]

Palosenjoen reittiä Lammasjärven laavulle

Kuopion itäpuolelta löytyy Suovun-Palosen ulkoilureitti, jossa on yksi Savon vanhimmista kesäpoluista. Palosenjoen reitti on pituudeltaan 13 kilometriä ja sen lähtöpisteet löytyvät Susilehdosta ja Suovunlahden pohjukasta. Reitti päättyy Naarajärven tulipaikalle Käänniänlahteen. Lähtöpäissä on opastetaulut ja reitti on merkitty puupaaluilla ja puihin maalatulla vihreällä värillä. Välillä osuu kolme laavua, Vanhansahansaaren luonnonsuojelualue ja Palosensalon 3,3 kilometriä pitkä luontopolku. […]

Ukonsaari, Inari

Huom: Tämä artikkeli on vuodelta 2013. Nykyään Retkipaikka suosittelee painavasti olemaan rantautumatta Ukonsaareen. Saari on muinaismuistolain rauhoittama muinaisjäännöskohde, ja sen rakenteet, kuten portaat, on sittemmin purettu. Luontoon.fi kertoo asiasta seuraavaa: ”Saarelle nousua ei suositella, vaikka laki ei sitä kiellä, sillä perinteisesti pyhille paikoille ei mennä ilman syytä. Saarella ja sen läheisyydessä tulee käyttäytyä sen kulttuurista […]

Kivitunturin retkeilypolku, Savukoski

Savukoski on syrjässä Lapin pääväyliltä, mutta jos sinne päin matka vie, niin kannattaa käydä kiertämässä Kivitunturin retkeilypolku. Kivitunturin tie erkanee kolme kilometriä Savukosken keskustasta Pelkosenniemelle päin. Hyväkuntoista soratietä ajetaan kymmenen kilometriä. Käännytään vasemmalle ylämäkeen. Vajaan kilometrin ajon jälkeen ollaan hiihtomajan parkkipaikalla, josta retkeilypolku alkaa. Valittavana on kaksi reittiä, kuuden kilometrin pituinen perusreitti ja pitempi, yhdeksän […]

Himankirkko, Virolahti

Alkukesään ajoittunut retkijohdatti meidät aivan valtiomme itäisen rajan tuntumaan. Olimme päättäneet poiketa Vaalimaan kylässä sijaitsevaan ihmeeseen, joka kantaa nimeä Himankirkko. Se oli Himanvuoren kalliohalkeamaan syntynyt luola, jossa on kansantarinan mukaan piileskelty kasakoilta vainovuosina. Nuo tarinat Isovihan aikaisista tarinoista saavat ajoittain ainakin minut mietteliääksi. Aivan varmaa on, että ihmiset ovat paenneet metsiin piiloon, mutta nuo tarinat […]

Sukulanrakan hiidenkirnut, Rovaniemi

Suomesta on löydetty noin 2 000 hiidenkirnua. Niistä suurin osa on Etelä-Suomessa. Pohjois-Suomesta on vain muutamia hiidenkirnuja ja nekin sijaitsevat yleensä hankalien matkojen päässä. Poikkeuksen tekevät Sukulanrakan hiidenkirnut, jotka kuuluvat vieläpä maamme suurimpiin. Sukulanrakan hiidenkirnuille on matkaa vain 22 kilometriä Rovaniemen kaupungin keskustasta etelään. Aivan hiidenkirnujen juurelle pääsee tietä pitkin ja alueella on viitoitettu polku. […]

Porosalmen Pirunsydän ja luolatusina, Rantasalmi

Rantasalmen pitäjässä Porosalmen alueella on melkoinen luolakeskittymä. Karttaa tutkimalla alueelta voi löytää toistakymmentä luolaa. Näiden joukkoon mahtuu muutama ainutkertainen tapaus. Suhteellisen läheltä Porosalmea löytyy vielä koko joukko käymisen arvoisia luolia, joita ei tavallisilta kartoilta voi löytää. Toki harjaantunut silmä saattaa nähdä karttamerkeissä vihjeen mahdollisesta seikkailusta. Vaan ne ovat sitten toisia tarinoita, tämä pysyttelee Porosalmella. Seutu […]