Entries by Luontopolkumies Mika Markkanen

Fatisaaren polku Isossakyrössä ja kilometrin pitkospuut

Fatisaari on kallioinen metsäsaareke eteläpohjalaisen Hangasnevan keskellä. Fatisaarelle on rakennettu laavu kallion päälle ja sinne voi tallustella suon poikki yli kilometrin mittaista pitkospuureittiä. Virallinen polun aloitus on kolmen ja puolen kilometrin päässä Tuuralan metsästysmajalla, josta suolle pääsee metsäteitä ja -polkuja pitkin.

Häjyjen jalanjäljillä, Ylihärmän Ketunlenkillä

Yliluoman kylä (entisessä Ylihärmän kunnassa, joka kuuluu nyt Kauhavan kaupunkiin) on tunnettu puukkojunkkari Antti Rannanjärven kuolinpaikkana. Tärkeät paikat on merkitty kylteillä teiden varsiin ja niihin voi tutustua matkalla Ketunlenkin, noin kolmen ja puolen kilometrin kävelyreitin lähtöpaikalle. Ketunlenkin varrella on vielä nähtävyys samassa hengessä, akantappokallio.

Kangasmaastoa ja monenlaisia kuoppia – Korpinkierros Kauhavalla

Jääkauden loppuvaiheen sulamisjoet ovat luoneet hiekkaisen Haaruskankaan, jossa on asuttu jo kivikaudella. Haaruksen retkeilyreitistön varrella onkin nähtävissä kivikautisen asumisen jälkiä pyyntikuoppineen, mutta myös tuoreempia kuoppia eli tervanpolttoon tarvittuja tervahautoja. Maisemassa on vielä isompiakin kuoppia – ne ovat peruja 1900-luvun hiekanotosta ja ajan saatossa muuttuneet pieniksi lammiksi.

”Voivatko hirvet nähdä värejä?” ja muita knoppikysymyksiä – Kalajärven geologisella luontopolulla Seinäjoella

Kalajärvi on Peräseinäjoen tunnetuin matkailukohde – alueella on mm. leirintäalue, ravintola ja paljon harrastusmahdollisuuksia tenniksestä minigolfiin. Kalajärven leirintäalueelta voi startata myös helpolle noin neljän kilometrin geologiselle luontopolulle. Leirintäalueen ja laavun välinen osuus on lisäksi esteetön.