Entries by Jonna Saari

Ikiaikainen levähdyspaikka Levillä: sadepäivän rauhaa Immelkaltiolla

Alle 100 m Esteetön Penkki, ei tulipaikkaa Paikka kartalla Tuolla pitäisi joskus käydä. Varmaan kymmeniä ja taas kymmeniä kertoja olin ajatellut noin, kun olin ajellut Levitunturin sivustaa ja nähnyt tien vieressä kyltin ”Lähde”. Mutta koskaan en ollut pysähtynyt. Syyskuun alussa ihanan raikas, utuinen sade helli helteiden kesällä korventamaa Lappia. Kasvien lehtiä peitti viimeinkin raikas kosteus, […]

Näinkin voi kokea Nattaset ja jopa aloittaa retken UKK-puistoon: venematka Vuotson kanavalle ja Muteniaan

? Kartta ”Sompio on kyllä suuri maa, vanhojen sompiolaisten ja lappalaisten avara valtakunta, mutta vähäväkinen. Luiron korkeilla latvapuolilla on vain neljä pientä vanhaa kylää — Mutenia, Korvanen, Riesto ja Lokka.” Samuli Paulaharju, Sompio, 1939 Joskus elämässä tulee vastaan sellaisia hetkiä, että ei voi kuin huokaista syvään ja miettiä, kuinka ihmeessä sitä on näinkin upeaan paikkaan ja […]

Jussi Pusa vaelsi yksin Nellimistä Kilpisjärvelle, kiireettä halki kahdeksan erämaan

Helle korvensi Pohjois-Lapin laajoja kiveliöitä heinäkuun taittuessa elokuuksi. Yli kolmenkymmenen asteen paahteessa, Vätsärin erämaan tiheässä metsikössä, kulki yksinvaelluksensa ensiaskeleita eräopas Jussi Pusa. Sankka metsikkö ei juuri antanut kiintopisteitä, ja suunnistus tapahtui kompassi tiiviisti kourassa. – Kaldoaiville päästessäni lämpötila laski kymmeneen, viiteentoista asteeseen. Pidin lepopäivän, nautin vienosta tuulesta ja tunsin, että tästä se alkaa, Pusa muistelee. […]

Tiedätkö, mitä eroa on kansallispuistolla ja luonnonpuistolla?

Yhdeksi maamme kuuluisimmista retkikohteista noussut Pyhä-Nattanen sijaitsee Pohjois-Sodankylässä, Sompion luonnonpuistossa. Paikalla käy vuosittain paljon ihmisiä ihastelemassa tunturin huipulla olevia kivitooreja sekä niiden luota avartuvaa, kenties koko Suomen henkeäsalpaavinta näköalaa. Sompion luonnonpuiston kyljessä on sen kuuluisampi isoveli, Urho Kekkosen kansallispuisto. Luonnonpuistosta pääsee kansallispuistoon vaeltaen Ruijanpolkua pitkin. Samoin esimerkiksi Keski-Pohjanmaan ja Keski-Suomen rajalla levittäytyvän Salamajärven kansallispuiston kyljessä […]

Ei dramaattinen, ei mahtaileva eikä kuuluisa – ja juuri siksi niin ihana: tällainen on Puljutunturi

Reitti 1,5 km/suunta Laavu, tulipaikka Reitin alkupiste kartalla Tiedättehän kun maailmassa on olemassa sellaisia paikkoja, joihin vain tuntuu kuuluvansa? Niissä paikoissa kaikki tuntuu juuri oikealta. Tuoksut, muodot, äänimaailma, ilmapiiri, aivan kaikki. On hyvä olla, mieli pysähtyy kuin itsestään. Olo on kotoisa ja turvallinen, ja sellainen, ettei mikään maailman pahuus voi saavuttaa sitä paikkaa, eikä mikään […]

”Luonnossa saa keskittyä yksinkertaisiin asioihin, eikä tarvitse esittää mitään” – Iina Ponsa ja Börje-koira saavat energiaa luonnosta

”Tein ensimmäisen yön yli kestäneen retkeni Helvetinjärven kansallispuistossa. Muistan, että heräsin aamulla viiden, kuuden aikaan, paljon ennen muita, ja olin aivan valtavan onnellinen. Siellä istuin hiekkarannalla, tein tulet ja paistoin aamupalaksi lättyjä.” Pirkanmaan jylhän luonnon sylissä kasvanut Iina Ponsa on energinen ja inspiroiva nuori nainen. Iina kirjoittaa Suen tassunjälet -nimistä retkiblogia, ja hänen kanssaan retkillä kulkee […]

Halki Luiron korpimaiden: matka Seitajärven museotielle ja seidalle Samuli Paulaharjun tarinoiden innoittamana

? Tie kartalla, seita kartalla ℹ Lisätietoa Seitajärven museotiestä (pdf, ELY-keskus) ”Korvasen vierillä oli pieni Seitajärvi, Luiron alajuoksulla, Arajärven takana toinen. Täällä Seitaniemen nokalla nousi järvestä terävä kivenharja — itse jumalan pyhä olemus. Se vartioitsi erinomaista särjen kutupaikkaa.” Samuli Paulaharju teoksessaan Sompio (1939) Lapin itäisillä syrjämailla, kaukana hiihtohissien kolinasta ja matkamuistomarkettien hälinästä, luikertaa Seitajärven museotie Savukoskella. Tie […]

10 kuvaa korvaamattoman upealta Viiankiaavalta – minun silmissäni tämä on maamme kaunein suo

Kartta Kota ja laavu Kohde Luontoon.fi-palvelussa Viiankiaavan FB-sivu ”Varsin lienevätkin pahimmat aapamaat entisten peikkojen ja Stallojen mieluisia kulkumaita — maakerttämiä myöten ne laukkoivat niiden ylitse.” – Samuli Paulaharju teoksessa Sompio (1939) Aapa-Lapin maista ja mannuista tunnetaan monta mahtavaa ja väkevää paikkaa: seitaa, tunturia ja järveä. Yksi kaikkein kuuluisimmista ja kenties myös väkevimmistä on laajana keskisessä […]

Mikä ihmeen Ministerinmänty? Keski-Lapin metsissä kohoaa jättiläispuu, jonka kyljessä on plakaatti

? Paikka kartalla Keski-Lapin syvissä uumenissa, lähellä Rovaniemen ja Sodankylän rajaa, kohoaa kauniissa järvenrantametsässä hätkähdyttävän suuri mänty, jonka kyljessä on metallinen plakaatti. Metsähallituksen karttaan tämä muhkea puu on merkitty oikein hannunvaakunan kera, selitteenä Ministerinmänty. Ja koska uteliaisuus on pistämättömän väkevä voima, niin pakkohan minun oli lähteä katsomaan, että mikä kumma puu tässä oikein on kyseessä. Ajelimme […]

25-vuotias Anni Penttilä valloittaa vuoria kovista kolhuista huolimatta: ”Pyörätuolissa oli pakko miettiä, onko tässä enää mitään järkeä”

Pääkuva: Mikko Lautala Vaikeudet kasvattavat meistä voimakkaampia. Kun tiellemme tulee esteitä, jotka pahimmillaan voivat tuntua ylittämättömiltä, joudumme kohtaamaan itsemme ja punnitsemaan ajatuksiamme ja haaveitamme toden teolla. Tämän kaiken sai viime vuonna kokea helsinkiläinen vuorikiipeilijä Anni Penttilä, 25. Jo useita vuosia vuorikiipeilyä treenannut Penttilä oli katkaissut olkaluunsa kamalassa tapaturmassa kuntosalilla maaliskuussa 2017. Lähes samaan aikaan oli […]