Repoveden Hauklamminvuori ja vanhat perinteet

Yhteistyössä Visit Kouvola Hauklamminvuorta ajatellessa tulee ensimmäisenä mieleen, että mistä tuon paikan nimessä on oikein kysymys. Nimeen kun voipi sovittaa haukan taikka hauen. Päädyn kuitenkin ajatuksissa hauen puolelle, kun kerta lammesta on kysymys, vaikka saattaisi se haukkakin pesänsä tuolta vuoren päältä löytää. Ovat kyllä hankalan nimen keksineet. Paikan päälle pääsee kuitenkin helpoiten lähdettäessä Saarijärven parkkipaikalta […]

Itämeren Aurin matkassa muinais-Hämeeseen – osa III: Tammelan uhrikivet

Puro virtasi verkkaan koivikon keskellä. Tummalla pinnalla ajelehti kellastuneita lehtiä. Auri seisahtui uoman eteen. Toisella puolella aukeni valoisampi metsä, Hiidenlehto. Sen tunnisti jo kaukaa, sillä aukio oli aikoinaan raivattu tulella puiden ja pensaiden keskelle. Siellä täällä koivujen lomassa pilkotti yhä poltettu pensaanjuurakko kivisen röykkiön laidalla. Aurin ajatukset virtasivat kuin puro, joka vilkastui kaartaessaan kohti kuppikiveä. […]

Pielisen Hiekkasaaret, toisenlainen ja vaikuttava näkökulma Kolin kansallispuistoon

Kolista muistetaan kuvat vaaroista ja niiden laelta. Ne ovat sitä myöten myös ensimmäinen tai usein ainoa asia, joka Kolista siellä käymättömälle tai ainoastaan piipahtaneelle tulee mieleen. Vaarojen juurella, keskellä yli Pielisen avautuvaa kansallismaisemaa, oikeastaan yksi sen tärkeimmistä elementeistä on Hiekkasaariksi kutsuttu saarijono. Sille, joka jalkansa noille saarille laskee, avautuu todella hieno seikkailu ja aivan uusi […]

Mahtava melontaretki Merikarvianjoella

Aktiivista tekemistä Merikarvialta etsivän kannattaa ehdottomasti testata myös Merikarvianjoki meloen. Merikarvianjokihan on lähes 30 kilometriä pitkä ja pudotuskorkeudeltaan 35-metrinen, monessa paikkaa leveänä ja rauhallisena virtaava, mutta myös runsaan veden aikaan hyvät vauhdit antava ja melojalle varmasti antoisa seikkailu. Ei kannata arkailla, vaikka ei olisi koskaan melonutkaan, sillä Merikarvianjoella ei välttämättä tarvitse tukka suorana paahtaa, vaan pääsee […]

Iso-sydänmaan vaellusreitti I-SR2014, Nivala

Teksti ja kuvat: Teijo Räisänen Oli pitkän aikaa jo syyhyttänyt päästä vaeltelemaan luontoon. Ongelmana on ollut vain se, että jokainen reitti on ollut niin kaukana, ettei ole ollut saumaa lähteä. Kunnes törmäsin vahingossa tähän I-SR2014-reittiin. Sitä ei ole liiemmin mainostettu, jos ei hoksaa ulkoilupalveluja käydä paikallisen liikuntakeskuksen sivuilta katsomassa. Ajattelinkin, että olisi vähintään sopivaa, jos […]

Päivän patikka Juutualta Otsamolle, Inari

Minun suosikkipaikkojani Inarin kirkonkylällä on 418 metriä korkea Otsamotunturi. Merkitty reitti on yhdeksän kilometriä pitkä, eli matkaa retkelle tulee 18 kilometriä. Lähtöpaikaksi voi valita Juutuanpolun pään Saamelaismuseo Siidan kohdalla tai Inarin koulun takana Saarinkoskentiellä, minä valitsin jälkimmäisen.  Auto kannattaa jättää joko Siidan tai Saamelaiskulttuurikeskus Sajoksen pihalla. Kummastakin on hyvät opasteet polulle. Reitin ensimmäiset kaksi kilometriä […]

Vaskikallio – salainen näköalapaikka Lieksassa

Silloin tällöin tulee vastaan retkikohteita, joista ei löydy tietoja juuri mistään. Tietoisuus paikasta saattaa perustua satunnaiseen valokuvaan tai tekstinpätkään jossain kirjasessa. Itselleni Lieksan Vaskikallio on tällainen. Löysin sen nimittäin yksittäisen valokuvan perusteella. Tästä on toki jo muutama vuosi aikaa, ja nykyään netin kuvahaut tuottavat jo komeita valokuvia paikan päältä. Paikasta löytyy kuitenkin varsin vähän tietoa […]

EnChroma-lasit avaavat punavihersokealle uuden värikkään maailman

Niinkuin monet muutkin hyvät keksinnöt, myös EnChroma-lasien apu punavihersokeille, keksittiin vahingossa. Lasien kehittäjä Don McPherson oli pelaamassa frisbeegolfia punavihersokean ystävänsä kanssa. Kasvoillaan McPhersonilla oli lasit, jotka hän oli kehittänyt avuksi kirurgeille. Lasit näyttivät niin hienoilta, että Donin ystävä pyysi saada kokeilla niitä. Laseilla hän näki värejä, joita ei ollut ikinä ennen nähnyt. Tästä innostuneena McPherson alkoi selvittää, kuinka […]

Paratiisikuru – erämaan kukkea keidas

Jos Saariselän erämaa-alueen lumossa kulkee kuin kauniissa kansansadussa konsanaan, ei Paratiisikurua meinaa uskoa todeksikaan. Tämä kukkien ja perhosten pilkuttama piilopaikka on jokaisen erämaankävijän lusikkalistalla. Suomen Ladun järjestämällä Sokosti Challenge -vaelluksella, Ukselmapään huiputettuamme, tapasimme loivassa rinteessä porolauman. Ne katselivat meitä kuin ystäviään, uteliaasti, ihmetellen. Päätään kallistaen. Huomasin tekeväni samoin itsekin – niin kuin maailma näyttäisi siitä […]

Pöyrisjoen melontareitti

Pidän kovasti retkien suunnittelusta. Keväällä oli hiukan haastetta, kun minun piti löytää erämainen melontakohde, jonne on helppo pääsy ilman oman auton käyttöä ja halusin kohteesta löytyvän vielä vauhdikkaita koskia. Koska haaveenani on päästä tekemään pidempi vaellus kaikille Lapin erämaa-alueille, päätin saada vielä yhden alueen lisää käymiini kohteisiin. Lopulta linja-autoreittejä tutkiessani huomasin Enontekiölle pääsyn olevan suhteellisen […]