Tag Archive for: video

Saariselällä vaeltamassa 1969

Se oli silloin kun Saariselkä ei ollut vielä turistien valloittama paikka. Kiilopään juurella ei ollut kuin pieni koulutuskeskus, jossa oli hyvin vähän toimintaa.

Lokakuussa Lemmenjoella

Syksyinen vaelluksemme suuntautui Lemmenjoen kansallispuistoon lokakuussa 2012. Vaelluksella käytössä oli eräkärry, jonka saloihin tutustuimme kivisillä, juurakkoisilla sekä jyrkän mäkisillä poluilla. Talvi teki tuloaan ja reissun aikana ja Lemmenjoki alkoi vetäytyä jääpeitteeseen sekä lumihuntuun. Toteutus: Jouni Ohtamaa 2012 Vaeltaja: Teuvo Ohtamaa Kartat: Maanmittauslaitos 09/2012 Musiikki: Josh Woodward Kappaleet: Already There, Motionless Land, Cherubs, The Handyman’s Lament, […]

Tutustu kanssani Peurankankaan luoliin, Suonenjoki.

Suonenjoen lohkarealueella sijaitsevat Peurankankaan luolat, tai oikeastaan luolasto, sijaitsevat vajaan kolmen kilometrin päässä edellisessä Suonenjoen luolia käsitelleessä artikkelissani mainitusta Karhuluolasta. Peurankankaalta ei kuitenkaan löydy yhtään niin suurta luolaa kuin Karhuluola, mutta sen sijaan useampia pienempiä rako- ja lohkareluolia, joista kuitenkin vain kaksi on kohtuullisen suuria. Videolla käymme suurimmassa lohkareluolassa. Pieniä luolia, lähinnä onkaloita, alueella on […]

Haavikkolehto, kivisten jättiläisten maa Suonenjoella – katso videot

Suonenjoen ja Rautalammin välimaastossa, 9-tien varressa, sijaitseva Keurunmäen Haavikkolehto on ihmeellinen paikka: valtavan suuria sammalpäällysteisiä kiviä toistensa päällä kuin jättiläisten sinne sinkoamina. Jotkut kivet jopa näyttävät muinaisten jättiläisten kivettyneiltä päiltä, jotka on jätetty sinne vartioimaan kivisen alueen rauhaa. Nimensä mukaisesti alueella kasvaa myös suuria haapoja, ja siellä täällä kohoaa korkeuksiin kookkaita keloja, jotka ovat säästyneet […]

Kohiseva on kuultava keväällä – Suonenjoki.

Suonenjoella sijaitseva Kohiseva on pieni Iisveteen laskeva puro, jonka erikoislaatuisuudesta hyvin harvat ovat tietoisia. Itse asiassa edes suurin osa paikallisista asukkaistakaan ei ole siitä koskaan kuullut, vaikka se sijaitsee hyvin lähellä Suonenjoen toista taajamaa, Iisvettä. Nimensä Kohiseva on saanut varmaankin siitä, miltä se kuulostaa keväällä, jolloin sulamisvedet syöksyvät kohisten alas Karsikonmäen jyrkkää kivistä rinnettä. Voimakas […]

Talaskankaan luonnonsuojelualue Savon ja Kainuun rajalla

Monien vuosien jahkailun jälkeen sain vihdoin käytyä 80-luvun lopulla metsäaktivistien ja Metsähallituksen paljon julkisuutta saaneen yhteenoton tapahtumapaikalla, Talaskankaalla, joka sijaitsee kolmen kunnan (Kajaani, Sonkajärvi, Vieremä) alueella. Talaskankaalle pääsee kolmea kautta joko Vieremän, Vuolijoen tai Sukevan suunnasta 5-tieltä ( Kartta: Metsähallituksen Luontoon.fi). Itse ajoin alueelle 5-tieltä päämääränäni Talaskankaan parkkipaikka Pikku-Talasjärven lähellä. Alku sujuikin hyvin, sillä 5-tien […]

Kirkkovuori, Suonenjoki.

Kirkkovuorelta näkee kauas, Suonenjoki

Kirkkovuori, joka sijaitsee aivan Suonenjoen länsirajalla, on massiivinen kalliokohouma, joka on todettu Pohjois-Savon maakuntakaavassa maisemallisesti arvokkaaksi kohteeksi. Huolimatta siitä että tämä erikoinen paikka on kaiken lisäksi Suonenjoen korkein mäki (215m), se on paikallisesti, saati kansallisesti, jäänyt erittäin vähälle huomiolle. Tämän itsellenikin ennen elokuuta 2012 tyystin tuntemattoman luontokohteen tärkein maisemallinen arvo ei kuitenkaan ole itse vuori, […]