Tag Archive for: tuusulanjärvi

Arki-iltapäivän hetki Tuusulanjärven komealla jääreitillä

Tuusulanjärven jääreitillä voi käydä nauttimassa talvi-ilmasta monin eri tavoin. Reitti kulkee väliä Gustavelund–Fjällbo–Onnela–Halosenniemi–Vanhankylänniemi–Järvenpään Rantapuisto, ja sen tuntumassa kohoaa myös hieno Sarvikallio taukopaikkoineen. Kävin aiemmin viikolla nauttimassa jääreitin tunnelmista ja maisemista iltapäivänä, jolloin aurinko yritteli hieman pilkahdella pilvien välistä. Oli ihanaa, kun vihdoinkin oli ollut aurinkoinen päivä, vaikka heti paikalle saavuttuani aurinko alkoihin mennä pilveen. Ihmiset […]

Rakkaudella rakennetun Ruotsin Majan tarina, Syvärannan Lottamuseo, Tuusula

Tuusulanjärven rannalla Syvärannassa sijaitsee hieman piiloon jäävä tumma rakennus, Ruotsin Maja. Entisten lottien ja pikkulottien lepokotina vielä tänäkin päivänä toimiva rakennus on syntynyt ystävyydestä ja yhteistyöstä Ruotsin lottien kanssa. Sen syntytarina kertoo sisukkuudesta ja yhdessä tehdyn työn merkityksellisyydestä. Lottamuseo esittelee etukäteen ilmoitettavina ajankohtina Ruotsin Majaa museossa kävijöille. Siellä kannattaa tilaisuuden tullen käydä.  Lottamuseo kartalla, osoite: […]

Suomalaisuuden lähteillä: koe nämä kohteet Tuusulanjärvellä!

Kaupallisessa yhteistyössä Tuusulan kunta Vuosisata sitten kukoistaneen Tuusulanjärven taitelijayhteisön perintö elää vireänä. Uudenmaan maakuntajärvi pursuaa matkailu- ja kulttuuripalveluita. Tuusulanjärven kohteisiin voi tutustua vaikkapa pyöräillen: järven ympäri kiertää helppo, 20 kilometriä pitkä pyöräreitti. Asfaltoitua pyörätietä pitkin on leppoisaa polkea kokemassa alueen moninaiset nähtävyydet. Järveen voi tutustua myös vesitse vuokraamalla vaikka soutuveneen. Retkeilypalvelut: Sarvikallion virkistysalue, Fjällbon puisto, Vanhankylänniemen […]

Tuusulanjärven Pikku-Koli – Sarvikallion virkistysalue, Tuusula

Kaupallisessa yhteistyössä Tuusulan kunta Sarvikallio on Tuusulanjärven rantojen korkein kohta. Se nousee jyrkästi 28 metriä Uudenmaan maakuntajärven yläpuolelle. Uudenmaan virkistysalueyhdistys Uuvi on viime vuosina kehittänyt virkistysaluettaan suunnitelmallisesti yhdessä Tuusulan kunnan kanssa. Rantaan on saatu kauan kaivattu laituri ja raput, jotka palvelevat maihin nousevien veneilijöiden lisäksi luistelijoita ja hiihtäjiä. Kalliolle rakennettu tyylikäs nuotiopaikka sai rinnalleen pikaisesti […]

Taiteilijoiden retkipaikalla – Seittelinreitti ja ”Pikku-Koli” eli Sarvikallio Tuusulanjärvellä

Sarvikallio on Tuusulanjärven rantojen korkein kohta – peräti 25 metriä järven pinnan yläpuolella. Se on suosittu retkeilykohde ja viime vuosina palveluihin on panostettu, on tulipaikkaa ja uutta luontopolkua. Seittelinreitti on noin kolmen ja puolen kilometrin kävely, jonka varrella on kulttuurimaisemaa ja lehtometsiä – kruununa tietenkin Sarvikallion näköalapaikka!

Tuusulanjärven avaria rantamaisemia – Vanhankylänniemen luontopolku Järvenpäässä

Vanhankylänniemi sijaitsee parin kilometrin päässä Järvenpään keskustasta. Niemi on kulttuurihistoriallisesti arvokasta aluetta kartanoineen ja muine pytinkeineen. Luontopolku on noin neljän kilometrin pituinen ja sen varrella voi ihailla niin kallioketoa kuin Tuusulanjärven hienoja rantamaisemiakin.

Postikortteja Tuusulanjärveltä

Helmikuussa SLL:n Uudenmaan piirin perinnemaisemaryhmän talviretki vei Tuusulanjärven maisemiin. Aamulla paksuun pilvimattoon verhoutunut taivas vähän harmitti, muttei sitten enää perillä. Sattui nimittäin niin, että joku oli ripotellut kenties kaiken Etelä-Suomeen siksi päiväksi varatun kuuran juuri järveä ympäröiviin puihin. Yhdistettynä yksiväriseen taivaaseen maisema oli kuin valtava, pehmeä, villainen välly. Sellainen, joka kutsui käpertymään eväiden kanssa, kun oli […]