Tag Archive for: talvi

Euran Koskeljärvi, retkeilijän keidas, kutsuu rauhoittumaan tai villiintymään

Erämainen Euran Koskeljärvi on retkeilijän keidas, joka ei petä koskaan.

Talvinen päiväretki lasten kanssa Puolangan Hepokönkäälle

Paikka kartalla Alle 1 km / suunta Kota Olimme vuoden alussa laskettelulomalla Ukkohallassa koko perheen voimin. Tykkään yhdistää laskettelureissuihin myös jonkun päiväretkeksi taipuvan luontokohteen, joita laskettelukeskusten lähialueilta yleensä löytyy helposti. Rukalta kävimme viime vuonna Riisitunturilla ja Ylläksellä ollessamme olemme aikanaan kiertäneet Velhopolun. Ukkohallan reissulla vastaavanlaiseksi luontokohteeksi valikoitui Hepokönkään vesiputous. Hepokönkään luonnonsuojelualue sijaitsee Puolangan kunnassa Kainuussa. […]

Utsjoen kirkkotuvat – historiaa kuvankauniin Mantojärven rannalla

Kirkkotuvat ovat yksi Utsjoen houkuttelevimmista retkeilykohteista. Vaikka tupien viereen pääsee helposti autolla, niiden lumo vie vierailijan täysin entisaikojen ilmapiiriin. Meidän perheelle tupien pihapiiristä on muodostunut etenkin sadekelien pelastaja – mikä onkaan märällä kelillä mukavampaa, kuin kulkea tuvasta toiseen ja tutkia esille laitettuja jo käytöstä unohtuneita esineitä? Kesäaikaan lasten kanssa tuvilla vierailu on helppoa ja mukavaa. […]

Retkeilijän sää, osa 2: Onko siellä lunta? Näin ennakoit lumen paksuuden ja lumisateet

Talvinen metsä on ollut minulle aina rauhan ja levon tyyssija. Kun hiihtelen lumisten puiden välistä, varoen pudottelemasta oksille laskeutuneita ihanuuksia, koen sellaista rauhaa, johon en kevään tai kesän kiihkeässä rytmissä millään pääse. Lumi on puhdasta, valkoista, valo pehmeää ja rauhoittavan hämärää, ja lumivaippaan kätkeytyy suuri hiljaisuus. Kaikki on hyvin. Talven ystäville vähälumiset Etelä-Suomen talvet voivat […]

Uusi hauska urheilulaji luonnossa liikkumiseen: Jumppapallogolf eli JPG

Sain kutsun päästä vetämään jumppapallogolf-viikonlopun Teijon kauniisiin talvimaisemiin. Avisuora-blogia pitävä Janne Pyykkö on kehittänyt tähän hauskaan lajiin säännöt, jotka löytävät Jannen blogista. Saavuimme pelipaikalle jo etukäteen edellisenä iltana 19.1.2018. Hyvin nukutun yön jälkeen alkoi peliseuruetta saapua paikalle. Meillä kävi jälleen tuuri, Teijolla oli nyt talven tähän mennessä kaunein päivä. Olimme saaneet lisää kaunista, puhdasta lunta. […]

Paksupyörällä kevättalvisessa Teijon kansallispuistossa – leppoisasta ajelusta lumihankisisseilyyn

Teijon kansallispuistoa on nostettu esiin hyvänä maastopyöräilykohteena, ja alueelta saa myös vuokrattua pyöriä. Tarkoituksena oli viettää leppoisa kevätretki Teijon kansallispuistossa fatbikeja testaten. Retki alkoi lupaavan keväisesti ja rennosti, mutta mukaan mahtui myös haastavampia osuuksia, kun kevät ei ollut ihan kaikkialla yltänyt metsänpohjalle. Kevättalvinen Teijo tarjosi siis erinomaiset puitteet testata paksupyöriä vaihtelevissa olosuhteissa! Teijon luontokeskus kartallaKansallispuistossa […]

Liesjärven kansallispuisto lumoaa: talvipäivän retki Kyynäränharjulle, Hyypiön reitille ja Korteniemen perinnetilalle

Hyypiön reitti 2,8 km, Kyynäränharjun kanssa lisäpituutta 1,3 km / suunta Kulkuaika 3–4 h Keskivaativa reitti 2 taukopaikkaa, ei tulipaikkaa Lähtöpiste kartalla Pääkaupungin melskeestä pitäisi useammin irrottautua päiväretkille lähikansallispuistoihin. Juuri sellaisiin kuin reilun tunnin matkan päässä Helsingistä, Porintien varressa odottava Liesjärvi. Helmikuisena pakkaspäivänä lumi kimmeltää Liesjärven jäällä, ja auringonpaiste houkuttelee Hyypiön reitille. Espoon taivas oli […]

Kannuksen linnavuori kohoaa Saimaan pinnasta jyrkästi yli 15 metriä – ja sieltä löytyy myös kalliomaalaus

Kohde kartalla Taipalsaarelta löytyy kolme linnavuorta: Kuivaketveleen, Ruusin Turasalon ja Kannuksen muinaislinnat. Tässä postauksessani kerron Kannuksen linnavuoresta, jonka seinämästä löytyy lisäksi esihistoriallinen kalliomaalaus. Kävimme katsomassa paikkaa jäältä käsin, sillä maalauksen voi nähdä vain järven suunnasta. Kannuksen linnavuoren suuntaan pääsee ajamalla Vitsaintietä Kannuskylään. Linnavuori sijaitsee aivan rannassa keskellä asutusta ja kesämökkejä, joten paikan päälle löytäminen on […]

Makuupussissa yöunille lumihankeen? Testissä Nemo Sonic 0 -untuvamakuupussi

Yhteistyössä Mökkimies.com Kuu naureskelee minulle kirkkaalta yötaivaalta, kun lapioin hankeen koloa. Maaliskuu on kääntynyt lopuilleen, mutta talvi ei vain hellitä otettaan. Pakkanen napsahtelee puissa ja muistuttaa, että tulossa on jälleen yksi kirpeä kevättalven pakkasyö. Ennusteen mukaan pakkanen saattaa kiriä lähelle kahtakymmentä astetta. Vanha Jänis ja pakkanen-lastensatu mielessä ajattelen: ”Se parhaiten nauraa, joka viimeksi nauraa.” Levitän […]

Hiihtovaellus herkuttelijoille Pohjois-Karjalan piirakkamailla: tällainen on Majatalosta majataloon -vaellusreitti

Yhteistyössä Majatalosta majataloon -retket Polaaripyörryksissä ollut Etelä-Suomi joutuu lähtöpäivänäni luopumaan pakkasjaksosta. Tie on sula ja vetinen Kuopioon asti. Sitten saapuu lumipyry. Maisema on täynnä valkoista, pelkkää pöllyävää valkoista. Majatalo Puukarin Pysäkin pihassa, Valtimon talvessa iskee helpotus. Pääsin ehjänä perille – ja samalla juutunkin kinokseen. Saan tutustua tulevien kolmen päivän Majatalosta Majataloon -hiihtovaellusryhmäämme sekä isäntäväkeen talvisen […]