Artikkelit

Eläviä esineitä koskiluonnon kainalossa

Ihmismieli on siitä kummallinen, että kun se näkee miten erikoisen ja sykähdyttävän asian tahansa kyllin monta kertaa, siihen tottuu ja lopulta se latistuu niin tavalliseksi, ettei siihen kiinnitä juurikaan huomiota. Läheltä on liipannut, ettei allekirjoittaneelle olisi moinen tapahtunut ITE-taiteilija Niilo Rytkösen ympäristöteoksen kanssa. Paikka on sikäli vahvaa epätodellisuutta henkivä, että herääminen voisi tiedottomassa tilassa maisemien […]

Halkoliiteri ja sisiliskon kohtaaminen

Viikolla 27 olimme tulevaisuuden retkeilijä Ahtin kanssa tutustutumassa Suonenjoen eteläosissa Ahvenisen takana kiemurtavan metsäautotieverkoston varrelta löytyviin maisemiin. Iltapäivän tarkoitus oli tiedustella ympäristöä tulevia reissuja varten. Tämä tavoite täyttyikin mainiosti ja lisäksi kivikkoisen kangasmaaston, nuorten mäntymetsien ja erämaajärvien täyttämälle matkalle osui muutama kuvaamisen arvoinen kohde. Hienompana ehkä metsästysseuran halkoliiteri, joka oli seiniltään valtaosin haloista tehty. Kotvan […]

Kurikkajärvien pakoluolat, osa II

Tämä retkitarina on jatkoa jutulle Kurikkajärvien pakoluolat, osa I. Suonenjoelta etelään, kohti Jyväskylää luikertelee valtatie yhdeksän, joka halkoo jylhää jääkauden muokkaamaa kivikenttää. Vaikka tie itsessään tarjoaa kulkijalle ihan mukiinmeneviä maisemia, niin monin verroin enemmän nämä maastot palkitsevat hänet, joka malttaa matkallaan poiketa tuolta valtaväylältä. Meidän retkikuntamme oli määrä onnistuneen Iso-Kurikan itärannoille suuntautuneen jalkautumisen jälkeen jatkaa […]

Kurikkajärvien pakoluolat, osa I

Niin paikallissa tarinoissa kuin kirjallisissa lähteissä kerrotaan Kurikkajärvien erämaa-alueen pitävän sisällään upeiden rauhoitettujen luontokohteiden lisäksi myös koko joukon luolia – ainakin kymmenestä puhuvat. Näissä ovat paikalliset piilotelleet itseänsä ja omaisuuttansa isovihan aikana Venäjän vainolaisilta. Kertaalleen on retkueemme paikan päällä käynyt näitä koloja yhyttämässä, vaan tuolloin menestys jäi puolinaiseksi. Helposti kartalta löytyvät Haavikkolehdon luola sekä Keurunmäen […]

Piilokivi

Nimi ja perimätieto kertovat, että kyseessä on isovihan aikainen piilopaikka. Ei kovin näyttävä, kaukana kaikesta ja hankalan ryteikön takana. Kokonaisuudessa maasto kuitenkin oli elämyksellisen jylhää ja tuoreet karhun jäljet ja kontion paska toivat oman lisänsä elämykseen.  Kartta. ETRS-TM35FIN -tasokoordinaatit: N 6933910 E 501595

Suonenjoen Karhukivi

Suonenjoelta parinkymmenen minuutin ajomatkan päässä odottaaa komea, luonnonsuojelulain nojalla rauhoitettu siirtolohkare, joka kätkee sisälleen luolan. Kooltaan luola on suhteellisen pieni, mutta kaksihaarainen rakenne ja siihen liittyvät tarinat sekä paikalta löytyneet jalanjäljet tekevät siitä mielenkiintoisen kohteen. Lyhempi haaroista on levämpi ja pituudeltaan noin kolme-neljä metriä, pidempi haara puolestaan sen verran enemmän, että kokonaismitassa päästään yli kymmenen […]