Kurikkajärvien pakoluolat, osa I

Niin paikallissa tarinoissa kuin kirjallisissa lähteissä kerrotaan Kurikkajärvien erämaa-alueen pitävän sisällään upeiden rauhoitettujen luontokohteiden lisäksi myös koko joukon luolia – ainakin kymmenestä puhuvat. Näissä ovat paikalliset piilotelleet itseänsä ja omaisuuttansa isovihan aikana Venäjän vainolaisilta.

Kertaalleen on retkueemme paikan päällä käynyt näitä koloja yhyttämässä, vaan tuolloin menestys jäi puolinaiseksi. Helposti kartalta löytyvät Haavikkolehdon luola sekä Keurunmäen juurella tien poskessä jokottävä kolossaalinen siirtolohkare, rauhoitettuja kumpainenkin. Tästä sisuuntuneena teimme kotiläksymme perusteellisesti ja suuntasimme uudelle yritykselle herrojen Aimo Kejonen ja Olli Korhonen antamien lisätietojen kera.

Paikalle päästyä luonto ottaa taas kerran luulot pois pieneltä ihmiseltä. Maasto on jylhää, helvetillisen jylhää. On kuin luoja olisi viskonut näille tantereille kourallisen toisensa perään ylijääneitä tai muotopuolia kivenlohkareita: pieniä, suuria ja valtavan suuria. Väliin on osunut joku puukin ja paikka paikoin valtavien lohkareiden alla, päällä ja välissä on suota. Näemmä sekin voi olla noin suuria mikrokorkeuseroja sisältävä ympärisö. Upeaa, mutta kulkijalle en kovin montaa vaikeampaa maastoa äkkiseltään keksi. Pienemmät kivet kun ovat sekä piilossa että muljuavia ja isompien välissä on koko joukko kätkettyjä koloja.

Vaan siihen suohon kävelemme myöhemmin tässä tekstissä. Ensin otetaan ihmeteltäviksi Keurunmäen koilissivulta löytyvät lohkareluolat. Aivan tien poskessa seistä nököttää jylhä jättiläinen, siirtolohkare, jonka vieressä tuntee oitis oman pienuutensa. Tuon valtavan linnamaisen kiven ja sen lippaluolan lisäksi alempaa notkosta, kiveen nähden itä-kaakosta löytyi ainakin yksi kriteerit täyttävä luola ja sen lisäksi pari pienempää koloa. Niin mielenkiintoisia kuin ne olivatkin, piti matkamme jatkuva, sillä aikamme oli rajallinen ja erämaa-alueella kun piti olla ainakin yksi 17-metrinen luola ja paljon muuta tutkittavaa.

Seuraavat kohteet odottivat aivan Iso-Kurikka-järven rannan tuntumassa. Matkamme taittui alas rinnettä ja osuipa siinä kävellessä silmiin tienpenkalla kasvaatöllöttänyt valkolehdokki. Ei ollut ihan omimmassa maastossaan, mistä lie paikalle pöllähtänyt? Sitä arvellessamme olimmekin kohta sekä suon että kivikon reunassa. Kuvat eivät paikasta paljoa kerro, vaan kyseinen ympäristö on koettava itse. Siellä kiire on vihoviimeinen seuralainen, vaan jokainen askel vaatii täyden läsnäolon ja keskittymisen; tavoittaako jalka sen, mitä alta olettaa löytyvän, vai pitääkö askelet asetella sittenkin toisin.

Kohta edessä siinsi lupaavan näköinen lohkare ja lähempi tarkastelu osoitti, että se oli juuri etsimämme. Kiven ali kulki läpiryömittävissä oleva luola, jonka toisessa päässä oli hieman avarampi tila. Erittäin tyypillinen, pieni suomalainen luola siis, varsinkin jos syrjäisestä sijainnista huolimatta kivenkolosta löytyy myös lasinsirpaleita. Vaan lähistöllä piti olla toinenkin, joten sitä sitten hakemaan.

Noin sadan metrin päässä saimme pyöriä hetken, ennenkuin veikeästi kenottamaan jääneen graniittilohkareen muodostama lippaluola paljastui vastakkaiselta puolelta pientä kumparetta. Sen edessä oli kivistä ladottu muurimainen muodostelma ja lisäksi merkkejä ammoisesta puurakenteisesta seinästä. Nyt siitä oli jälkellä muisto vain ja lahonneet puunkappaleet. Jäljellä sen sijaan oli paljonkin merkkejä ihmisen toiminnasta, joskaan ei ihan äskeisestä. Luolassa oli kaksikin kappaletta puisia penkkejä, nuotipaikka, kanneton pakki, kaksi kahvikuppia ja jonkun verran muuta erittelemätöntä roinaa. Sinänsä vaatimaton paikka, mutta merkit menneistä kävijöistä jättivät pohtimaan kaikkia niitä tarinoita, joita nämäkin kivet olivat vuosisatojen ja -tuhansien saatossa saaneet kuulla.

Näin päättyi retkueemme matkan ensimmäinen osa. Seuraavassa kertomuksessa suuntaamme 9-tien länsipuolelisille alueille. Tämä juttu myös korvaa Retkipaikassa aiemmin olleen artikkelin Kurikkajärvien pakoluolista.

Jylhä jättiläinen ETRS-TM35FIN -tasokoordinaatit: N 6934306 E 496829
Läpikiven luola ETRS-TM35FIN -tasokoordinaatit: N 6934306 E 496829
Lohkarelippaluola ETRS-TM35FIN -tasokoordinaatit: N 6934274 E 496733

1 reply

Trackbacks & Pingbacks

  1. […] Tästä samaisesta Suonenjoen Keurunmäen luonnonsuojelualueen vierellä sijaitsevasta suurten lohkareiden viidakosta ja sieltä löytyvästä rauhoitetusta siirtolohkareesta on kirjoittanut Retkipaikassa tarkemmin Huttusen Antti. Sen jutun löydät tästä. […]

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Kommentoi

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.