Tag Archive for: reitti

Pieni karhunkierros, 12 km, on Suomen suosituin retkeilyreitti

Vietimme puolen suvun voimin näkökulmasta riippuen joko myöhäistä kesälomaa, tai aikaista syyslomaa Kuusamossa. Reittejä ja polkuja olisi lähialueella riittänyt huomattavasti pidemmäksikin aikaa, joten valintoja oli tehtävä. Paljon puhuttu Pieni Karhunkierros oli nimenä tuttu, mutta reittinä tuntematon, joten olihan se selvitettävä pitävätkö suositukset paikkansa. “Klaanimme” lähti kierrokselle syyskuun alussa, piirun verran ennen kunnon ruskan puhkeamista, täydellisen […]

Riisin Rääpäsy johdattaa kuvankauniin Ikkunalammen reunalle Riisitunturin kansallispuistossa

Riisitunturin kansallispuisto on mainio retkikohde myös päiväretkiä harrastaville karavaanareille. Kesän ensimmäisen oksennustautiin päättyneen lomareissun jälkeen teimme vielä toisen reissun asuntovaunulla, tällä kertaa kohti pohjoista. Matkan varrelle satutettiin Riisitunturin kansallispuisto, jossa on pituudeltaan pienille lapsille sopiva 4,3 km rengasreitti, Riisin Rääpäsy. Leirintäalueella vietetyn yön jälkeen ajoimme Riisitunturin yläparkkiin. Varoituksista huolimatta tie oli hyväkuntoinen, ja yhtä jyrkempää […]

Ounasjärveltä tunturin huipulle: Pyhäkero mykistää karuudellaan

Vaelsin tänä kesänä ensimmäisen yksinvaellukseni Pallas-Yllästunturin kansallispuistossa. Vaelluksen kohokohdaksi jäi ehdottomasti ensimmäisenä päivänä ylitetyn Pyhäkeron (Ounastunturi) karuus ja sen antama motivaatio jaksaa kulkea päivän loputkin kilometrit loppuun. Pyhäkeron huipulle on Ounasjärven rannasta 9 kilometrin matka. Saavuin iltapäivällä majoituspalvelun venekyydillä Hetan Ounasjärven rantaan koirani Kiiskin kanssa. Jännitys ja innostus alkavasta seikkailusta oli vallannut mielen, ja lähdin kulkemaan merkattua […]

Kiire häviää suolla: Hämmäauteensuo Lappeenrannassa on helppo ja kiehtova piipahdus luontoon

Kun jatkaa matkaansa Lappeenrannan keskustasta pitkin Vanhaa Viipurintietä (tie 390) kohti Vainikkalaa ja antaa tiheimmän asutuksen ja taajaman jäädä taakseen, voi löytää hyvin mielenkiintoisen päiväretkikohteen vain vajaan 10 kilometrin päästä Lappeenrannan keskustasta. Peltojen loputtua tulee pieni pätkä metsää, ja sitten se on siinä. Risteys tulee ehkä hieman varkain, mutta valveutunut silmä erottaa Hämmäauteensuon kyltin oikealla. […]

Esittelyssä lahja 100-vuotiaalle Suomelle on valmis – esittelyssä Dagmarin puisto ja sen reitit

Kävin puistossa ensimmäistä kertaa noin vuosi sitten. Tuon vuoden aikana on tapahtunut paljon. Puisto on näyttäytynyt syksyn kirjavissa väreissä, talven hunnussa, kevään kukkamerenä ja nyt kesäasussaan. Samalla se on saanut uutta asua myös ihmiset toimesta. Rakenteita on kunnostettu ja reittejä ehostettu. Nyt tuo työ on saatu valmiiksi ja hyvin onkin. Parkkialueelta lähtee rantaa kohti puiston […]

Kännykkäsovellus johdattaa Peisin ja Joenmäenvuoren tarinoihin Varkaudessa

Varkauden Harjunrannassa kohoaa Joenmäenvuori. Joenmäenvuori ei ole kuin mikä tahansa vuori näillä main, sillä se kantaa vahvaa tarinaa leveillä harteillaan. Vuoresta saattaakin kuulla sujuvasti puhuttavan Peisin vuorena, tai ainakin vuoren tarinoissa Peisi on vahvasti läsnä. Peisin nimittäin kerrotaan majailleen vuoren rinteillä ja sen kammarissa sen verran pitkään, että nimi tarttui kyläläisien muistoihin. Tarinoita ei tarvitse […]

Salpalinjaa entisöitiin Kuusamon Lahtelassa: tältä paikka näytti syksyllä 1944

Suomen Salpa, Salpalinja, oli talvisodan jälkeen Suomen itärajan läheisyyteen rakennettu puolustuslinja. Linja uloittui Vironlahdelta Savukoskelle asti. Suomi 100 -teemaa kunnioittaen Kuusamossa entisöitiin osana Salpalinjaa oleva Lahtelan linnoitusalue, sellaiseksi kuin se oli syksyllä 1944. Entisöinti aloitettiin soistuneen alueen kuivattamisella ja mittavalla hakkuulla. Alue oli aikaisemmin pahoin metsittynyt, eikä itse linnoitusta juurikaan Lämsänkyläntieltä edes havainnut. Sotahistoriallinen luontopolku on noin […]

Ainiovaara – retkeilijöiden unohtama ja hiihtäjien MUST-kohde Meri-Lapissa

Käytiin eräänä iltana perheen kanssa Ainiovaaralla ex-tempore iltalenkillä. Sateen vihdoin lakattua päätimme ottaa riskin ja uhmata taivaalla vielä oleilevia tummia pilviä. Kannatti! Koko perhe nautti reissusta tosi paljon, ja meidän pienimmäinenkin (3-v) jaksoi kävellä ilman yhtään valitusta korkealle vaaralle ja takaisin. Ainiovaara sijaitsee Ylitornion keskustan tuntumassa. Karemajojen kylttejä seuraamalla löytää parkkipaikan, josta voi suunnata valitsemalleen […]

Leppävirralla puhelinsovellus opastaa Orinoron viileälle rotkolle

Leppävirralla, tai tarkemmin sanottuna Mustinmäen kylällä, sisukkaan kyläyhteisön lisäksi luonto piilottelee melkoista haavaansa. Orinoro nimittäin on kalliohalkeama, joka yltää jopa 20 metriä syvälle ja jatkuu 100 metriä pitkänä. Tälläiseen rotkoon tutustuminen on parhaimmillaan kuumana kesäpäivänä, kun rotkon viileydestä ja varjosta pääsee nauttimaan kovan helteen keskellä. Rotkolle tai sen tarinoihin ei kuitenkaan tarvitse tutustua summanmutikassa, vaan […]

Virvikin luontopolulla Porvoossa – kohokohtina siirtolohkarejätti, yövilkka ja kaunis neva

Virvikin luontopolku kulkee vaihtelevassa maastossa Virvikin golfkentän läheisyydessä. Reitillä on niin kallioita, synkkiä korpimetsiä kuin suomaisemaakin. Luonnosta kertovat opastaulut ovat sekä suomeksi että ruotsiksi.