Tag Archive for: rauhoitettu

Korsvikkyrkan, Pernaja

Loviisan Valkon taajamasta 2 kilometriä länsiluoteeseen, Sarvilahden kartanon mailla sijaisee kiistellyn Korsvikintien varrella paikallisesti tunnettu Korsvikskyrkan-luonnonmuistomerkki. Korsvikintien varrelta on opastus kivikirkolle, josta metsäpolkua pitkin matkaa kertyy noin 500 metriä itse kohteelle. Paikalla komeilee puinen risti, joka kuin opasteen tavoin toivottaa tervetulleeksi paikalle. Jääkauden mukanaan kuljettamat jättimäiset siirtokivilohkareet ovat ajautuneet paikalle ryppääksi, joista kolme suurinta on […]

Nokian Pirunpesä, eli Pirunpesäkivi

Pari kuukautta sitten julkaisimme jutun Heinäveden tafoneista. Jatkona tuolle kävimme menneenä viikonloppuna tutustumassa yhteen Suomen upeimmista tafoneista, Nokian Pirunpesään, joka myös Pirunpesäkivenä tunnetaan. Maineensa veroinen se olikin, varmasti yksi luontomme erikoisimpia muodostumia. Tafoni on nimitys kivelle tai kalliolle, jonka kylkeen on syntynyt lämpötilan ja kosteuden vaikutuksesta hiljalleen rapautumisonkalo. Kun rapautuminen on kerran lähtenyt käyntiin, ei […]

Sillilän jokikirnut, Lieto

Ei ollut ensimmäinen kerta, kun kirpputorilla pyöriessäni vastaani osui kirja, joka herätti kiinnostukseni. En nyt muista aivan varmasti sen nimeä, mutta kutakuinkin se oli muotoa Liedon kunnan historia. Ainakin sitä se käsitteli. Sivuilla oli paikallisia taloja ja niiden historiaa, mutta olipa siihen laitettu mukaan myös kulttuurillisesti arvokkaat luontokohteetkin. Mieleeni painuivat niin Hornanholonkallio, kuin Kiuasvuorikin. Vaan […]

Lehmijärven lohkare, Lohja

Pitkään oli mieltäni vaivannut kartalla näkynyt vihreä rauhoituksesta kertova teksti Lehmijärven kylästä löytyvän lohkaresymbolin vieressä. Koska paikalle ei ollut edes mikään kohtuuton matka, piti asiasta lähteä ottamaan selvää eräänä loppusyksyisenä päivänä. Mitäpä ei ihminen tekisi uteliaisuuttaan. Niinpä löysin itseni taas kerran kurvailemassa hiekkateillä, jotka muuttuivat pieniemmiksi ja pienemmiksi risteys toisensa jälkeen. Erityisen jännittävä oli navigaattorin […]

Lehtimäen Hiidenkivi, Nurmijärvi

Äkkinäinen olisi voinut lannistua, kun reissun ensimmäinen Hiidenkivi osoittautui vain puoliksi odotusten mukaiseksi. Toki olin päässyt katsomaan tuota Aleksis Kiveä innoittanutta kiveä, mutta läpikuljettavan luolan alleen kätkenyt lohkare oli edelleen löytämättä. Nöyrin mielin siis kaivoin kännykää esiin ja tutkin aineistoja. Työ osoittautui menestyksekkääksi ja kohta olin taas oikealla polulla. Vahvan intuitiivisen oletuksen sijaan luotin tällä […]

Bombergsgrottan, Liljendal, Loviisa

Melkoisen määrän Suomen luolia kiertäneenä ja vielä useammista paikoista lukeneena havahduin erään kerran siihen, että yksi merkittävä luola puuttuu Retkipaikasta. Liljendalin Eskilomin kylän liepeillä sijaitseva Bombergsgrottan oli jäänyt johonkin unholaan.  Luola on mielestäni eräs Suomen parhaista. Se on täysin pimeä, useita metrejä pitkä, monitahoinen ja vaatii  hieman rohkeuttakin seikkailijalta ujuttautua peruskallion alle. Itse pääsin tutustumaan […]

Djurstenenberg, Sipoo

Korvestaan tunnetun Sipoon alueelta löytyy myös puolentusinaa mainittavan kokoista luolaa ja tukku muita luonnonnähtävyyksiä lohkareista hiidenkirnuihin. Koska Sipoonkorvessa ja sen kirnuissa tuli jo kesällä samoiltua kaikin puolin mainio reissu, olivat tällä kertaa määränpäänä luolat ja toistaiseksi tuntemattomat, kartalle merkatut luonnonmuistomerkit. Niin viimein valkeni odotettu sunnuntaiaamu. Hätäisen aamiaisen jälkeen heitin repun ja saappaat auton kyytiin. Viimehetkellä […]

Suomenojan siirtolohkare, Espoo

Suomenojan siirtolohkare on ollut tiedossani jo vuosikaudet, mutta jostain syystä vierailu kohteella on aina siirtynyt siirtymistään. Eikä vähiten siitä syystä, että entisenä espoolaisena se oli niin lähellä, että reissut suuntautuivat pääsääntöisesti pidemmällä olleisiin kohteisiin. Lähimpiä paikkoja aina jotenkin säästelee niitä päiviä varten, kun aika on kortilla. Kaupoilla käynti vei eräänä päivänä minut Suomenojalle. Aikataulukaan ei […]

Kurikkajärvien pakoluolat, osa II

Tämä retkitarina on jatkoa jutulle Kurikkajärvien pakoluolat, osa I. Suonenjoelta etelään, kohti Jyväskylää luikertelee valtatie yhdeksän, joka halkoo jylhää jääkauden muokkaamaa kivikenttää. Vaikka tie itsessään tarjoaa kulkijalle ihan mukiinmeneviä maisemia, niin monin verroin enemmän nämä maastot palkitsevat hänet, joka malttaa matkallaan poiketa tuolta valtaväylältä. Meidän retkikuntamme oli määrä onnistuneen Iso-Kurikan itärannoille suuntautuneen jalkautumisen jälkeen jatkaa […]

Suonenjoen Karhukivi

Suonenjoelta parinkymmenen minuutin ajomatkan päässä odottaaa komea, luonnonsuojelulain nojalla rauhoitettu siirtolohkare, joka kätkee sisälleen luolan. Kooltaan luola on suhteellisen pieni, mutta kaksihaarainen rakenne ja siihen liittyvät tarinat sekä paikalta löytyneet jalanjäljet tekevät siitä mielenkiintoisen kohteen. Lyhempi haaroista on levämpi ja pituudeltaan noin kolme-neljä metriä, pidempi haara puolestaan sen verran enemmän, että kokonaismitassa päästään yli kymmenen […]