Tag Archive for: Pohjois-Pohjanmaa

Fillarilla Turkansaareen, Oulu

Heinäkuisena iltapäivänä päätimme fillaroida perhepyöräilyn merkeissä Turkansaaren ulkomuseoalueelle. Oulu on kunnostautunut pyöräilykaupunkina, ja myös me pyöräillemme suhteellisen paljon. Kotoamme on matkaa Turkansaareen ja takaisin noin kolmekymmentä kilometriä. Matka on sen verran pitkä, että oli viisasta pakata eväät matkaan. Eväät tekevät toki muutenkin retkestä aina todellisen retken. Olemme pikkuhiljaa pidentäneet pyöräilymatkoja ja oletimme, että kolme alakouluikäistä […]

Iso-sydänmaan vaellusreitti I-SR2014, Nivala

Teksti ja kuvat: Teijo Räisänen Oli pitkän aikaa jo syyhyttänyt päästä vaeltelemaan luontoon. Ongelmana on ollut vain se, että jokainen reitti on ollut niin kaukana, ettei ole ollut saumaa lähteä. Kunnes törmäsin vahingossa tähän I-SR2014-reittiin. Sitä ei ole liiemmin mainostettu, jos ei hoksaa ulkoilupalveluja käydä paikallisen liikuntakeskuksen sivuilta katsomassa. Ajattelinkin, että olisi vähintään sopivaa, jos […]

Köyden jatkona Rukan jääseinällä

Jatkoin synttäripakomatkaani Posion koiravaljakkoajelusta seuraavaan seikkailuun, Rukan jääseinälle. Olen vuosia, vuosia sitten käynyt jos jonkinlaisia retkeilyyn ja liikuntaan liittyviä kursseja. Yksi niistä oli Laskuvarjojääkärikillan järjestämä jäätikkövaeltajan kurssi. Siellä pääsin ensimmäisen ja tähän asti viimeisen kerran kokeilemaan jääkiipeilyä. Haaveissa on ollut, että vielä joskus kokeilen sitä uudestaan. Ja se toinen hetki koitti nyt! Rukalla järjestetään ohjattua […]

Kiikareiden kanssa luonnossa, osa 3: Tauvon lintuaseman rutiineja ja yllätyksiä

Yhteistyössä NIKON Sitä kun on linnun elämä alkanut kiinnostamaan, niin mieli haluaa tarkastella aina vain lähemmin ja lähemmin. Kiikareiden ja kaukoputken takaa sitä arvaa kyllä jo linnusta paljon, mutta kun tilaisuus tuli päästä näkemään vieläkin lähempää, oli siihen tartuttava. Pakkasin siis kiikarit ja muut retkeilytarvikkeet ja suuntasimme kohti Pohjanmaata Tauvon lintuasemalle. Lintuasemalla elämä poikkeaa tavallisesta […]

Matka Taivalkönkään riippusilloille Kuusamossa

Kuusamon Taivalkönkäällä kolme persoonallista riippusiltaa yhdistävät vesivirtojen halkomat maat toisiinsa. Me matkasimme kohti Taivalkönkään riippusiltoja ensimmäisen kerran heinäkuussa. Kesäpäivä oli juuri muuttumassa lempeäksi kesäillaksi. Olimme aikaisemmin päivällä saavuttaneet jylhän Ristikallion kulkemalla Sallantien parkkipaikalta nelisen kilometriä jalan, läpi vehreiden metsien ja ohi rauhallisten metsälampien. Kultaisessa vinossa valossa kylpevä metsä ja tummanharmaa taivas olivat Suomen kesää parhaimmillaan. […]

Kuusamon Ristikalliolle johdattaa kesällä metsäkukkien polku

”Ilmarinen rauhan ja ilman tei, ja Matkamiehet edesvei.” Ristikallion reunalla seisoessa ei pidä ottaa harha-askelia. Jyrkänteen suora seinä johtaa kauas alas Aventojokeen. Mutta ennen kuin reunalle pääsee, on käveltävä useita kilometrejä läpi Oulangan kansallispuiston satumetsien. Me kuljimme noita polkuja heinäkuussa. Varmaankin olimme Ilmarisen suosiossa, sillä matka sujui hyvässä säässä ja rauha maassa. Aivan ensiksi ajoimme auton […]

Pyhän Jyssäys on rentouttava metsäretki Rukan kupeessa

Hennon usvan laskeutuessa Kuusamon vaarojen metsiin eräänä heinäkuisena sunnuntaina, päätin minä askeltaa Pyhän Jyssäykselle. Seitsemän kilometriä pitkä Pyhän Jyssäys -reitti alkaa Pirunkirkon parkkipaikalta Rukalta, suoraan Juhannuskallion jyrkänteen alapuolelta. Parkkipaikan tienhaarassa kyltti osoittaa suunnan kohti Rukanriuttaa, josta lähes heti käännytään vasemmalle, Plantingintielle. Lenkin tekevä reitti alkaa ja päättyy talojen keskellä urbaanin Rukan alueella. Lähtiessäni matkaan prameat […]

Kesäinen Rukatunturi on rento ja kaunis kävelykohde

Päivän kirkastuessa Rukan yllä kannattaa kulkijan antaa askeleidensa johdattaa Juhannuskalliolle. Niin mekin teimme, ja vain muutaman askeleen jälkeen tuntui, ettei hiihtokeskuksesta ole kohta jälkeäkään – vaikka seisoimme käytännössä koko komeuden yläpuolella. Maisema muuttui nopeasti ökymökkien turistitaivaasta luonnontilaiseksi tunturinhuipuksi, jonka reunalta alas putoaa suora, korkea kalliojyrkänne. Olimme retkeilleet Kuusamoa ristiin rastiin Rukalta käsin. Vasta muutaman päivän majailun […]

Kesäpäivä Oulankajoen hiekkarannoilla Kuusamossa

Täydellinen kesäinen hetki upealla, autiolla hiekkarannalla sai alkunsa, kun parkkeerasimme Corollan syrjäiselle metsätielle Kuusamossa. Metsätiellä kohtasimme vain yksinäisen poron, emme ketään muita tasalämpöisiä. Liikasenvaarantieltä olimme kääntyneet oikealle Jäkälämutkantielle, ja sieltä edelleen jatkoimme uudesta tiehaarasta oikealle, kohti Nurmisaarenniemeä. Periltä löysimme silmukkaparkin ja opastetaulun – ja liudan hyttysiä. Hyttyslakit olivat siis paikallaan. Metsään lähti polku. Oli hiljaista, […]

Jyrävä hallitsee ympäristöään Pienellä Karhunkierroksella Kuusamossa

Kuusamossa pauhaavan Jyrävän äärellä ihminen tuntee itsensä aika pieneksi. Tunne on vapauttava, ja kosken jylinä lataa mielen akkuja. Lähes kymmenen metriä alas vyöryvä Kitkajoen vesi hallitsee ympäristönsä kiistattomana kuninkaana, jyrkkien kallioseinämien ympäröimänä. Jyrävälle vie Pieni Karhunkierros. Auton voi jättää parkkiin Juuman kylään, josta on opasteet reitille. Alueella on iso parkkipaikka, ja järven rannalta löytyy myös […]