Tag Archive for: piilopaikka

Pöllyvuoren lohkareluolalöytö Rautalammilla korkkasi luolaintoilijan kesäkauden

Olipa kerran kertomus luolasta Rautalammilla jossakin ”Laihalammen pohjoispuolella”. Luola oli tarinan mukaan toiminut niin tavaroiden piilopaikkana sota-aikaan kuin viinankeittovehkeiden säilytyspaikkana joskus myöhemmin. Luola on kirjattu Suomen Luolat -teokseen ei tarkistettuna, eli sen paikka savolaisittain ”suattaapi olla siellä päen, vuan suattaapi olla olemattae” ei ihan koordinaateilleen ole ollut tiedossa. Tätä kyseistä luolaa etsiskelin pariinkin otteeseen jo viime […]

Sumiaisten Orrinkolo on karunpuoleinen kortteeri

Ihan alkuun kerrottakoon, että tässä jutussa kuvat tulevat sitten enimmäkseen näiden seuraavien jaaritusten jälkeen eikä seassa, sillä tällä kerralla en aio ripotella välimatkakuvia sekaan, vaan kuvat ovat kaikki varsinaiselta käyntikohteelta, joten yrittäkää kestää. Se on aina varsin mukavaa, kun jonkun paikan taustatietoja kysellessä selviää, että siellä ja siellä olisi semmoinen ja semmoinenkin paikka, josta en […]

Kaaponkivi, veljessodan piilopaikka – Suonenjoki

Reilun vuoden takaisen Jalkalan Lappiin suuntautuneen reissumme viides ja viimeinen kohde kantoi nimeä Kaaponkivi. Saimme pääsiäisenä arvokasta lisätietoa Kaaponkiven historiaan liittyen, joten se ansaitsee aivan oman tarinansa, jonka tässä kerromme. Tuolloin lähestyessämme ei tarkempaa tietoa paikasta ollut, mutta miehen nimi lohkareen yhteydessä viittaa useasti siihen, että paikalta löytyy luola. Vieläpä sellainen, jota on käytetty piilopaikkana. […]

Ketkä mahtoivat majailla Peikon Pesässä?

Konnevedeltä löytyy myös tämä erikoinen paikka, jolla ei kartoissa ole nimeä, vaan ainoastaan merkintä kivestä. Itse satuin eksymään paikalle täysin sattumalta joitakin vuosia sitten sienireissulla. Paremman nimen puutteessa aloin kutsua sitä Peikon Pesäksi, koska se ainakin jälkikasvun mielestä on tosi jännittävä nimi, eikä se omastakaan mielestä hassumpi ole. Nyt lokakuussa kävin siellä uudestaan. Oikeasti kyse […]

Ryssänpiilo Äänekoskella harhautti etsijäänsä

Kuvittele olevasi kiertävä kulkukauppias itärajan takaa 1800-luvulla. Sinulla on mukanasi kaikenlaista tavaraa; etenkin laukkuja, mutta myös kankaita, nappeja, kuppeja ja niin edelleen. Kuvittele sitten lähes tiettömät, laajat metsämaat ja metsien suojaamat kivikot ja kalliot. Mietit kiivaasti, mihin saisit osan kauppatavaroistasi talteen ja turvaan, ettet joutuisi kaikkea mukanasi kuskaamaan etkä mahdollisesti ryöväreille luovuttamaan. Satutkin yhtäkkiä paikkaan, […]

Iivanan luola

Repoveden kansallispuiston pohjoiseen sisäänkäyntiin vievän tien varrella on jylhä ja komea Iivanan vuori. Ennen muinoin reilut pari sataa vuotta sitten Ruotsin ja Venäjän raja kulki Kymijoessa, ja Voikosken kohdalla oli rajanylityspaikka. Siellä vartioi venäläinen vartiomies Iivana, joka eläkkeelle päästyään ei enää osannutkaan lähteä takaisin synnyinseuduilleen, vaan jäi asustelemaan Kuisman kylälle. Talvet Iivana asusteli kyläläisten saunoissa […]

Haavikkolehto, kivisten jättiläisten maa Suonenjoella – katso videot

Suonenjoen ja Rautalammin välimaastossa, 9-tien varressa, sijaitseva Keurunmäen Haavikkolehto on ihmeellinen paikka: valtavan suuria sammalpäällysteisiä kiviä toistensa päällä kuin jättiläisten sinne sinkoamina. Jotkut kivet jopa näyttävät muinaisten jättiläisten kivettyneiltä päiltä, jotka on jätetty sinne vartioimaan kivisen alueen rauhaa. Nimensä mukaisesti alueella kasvaa myös suuria haapoja, ja siellä täällä kohoaa korkeuksiin kookkaita keloja, jotka ovat säästyneet […]