Tag Archive for: näköala

Vaskikallio – salainen näköalapaikka Lieksassa

Silloin tällöin tulee vastaan retkikohteita, joista ei löydy tietoja juuri mistään. Tietoisuus paikasta saattaa perustua satunnaiseen valokuvaan tai tekstinpätkään jossain kirjasessa. Itselleni Lieksan Vaskikallio on tällainen. Löysin sen nimittäin yksittäisen valokuvan perusteella. Tästä on toki jo muutama vuosi aikaa, ja nykyään netin kuvahaut tuottavat jo komeita valokuvia paikan päältä. Paikasta löytyy kuitenkin varsin vähän tietoa […]

Bisajärvi, järvi omien polkujen päässä Vantaalla

Olin retkeilemässä Sipoonkorven kansallispuistossa sateisena arkipäivänä. Tarkoituksena oli tehdä pitkä päiväretki ja tutkailla aluetta. Edellisestä käynnistä oli vierähtänyt jo vuosia, se oli aikaa paljon ennen kansallispuistoa. Kiersin Kalkkiruukin luontopolkua ja olin tekemässä mutkaa matkalle, pistokäyntiä Bisajärvelle. Juuri kun tutkailin karttaa ja mietin suuntaa, jyrähti ukkonen ja taivas aukeni. Toinen koirani säikkyy ukkosen jyrinää, niinpä päätin […]

Halimasjärvi on yksi Tampereen seudun parhaista perheretkikohteista

Viileä keväinen sunnuntai houkutteli toukokuun lopulla selkeällä säällään reippailemaan lähimetsiin. Syystä tai toisesta ajattelin, että voisimme lähteä katsomaan Atalasta löytyvää Halimasjärveä. Itse kasvoin Atalassa ja Halimasjärvi vaikutti silloin olevan ”liian kaukana”, joten olihan se lähdettävä ottamaan asiasta selvää. Paikalle oli helppo löytää jo vanhasta muististakin, mutta mainittakoon, että Tampereen kaupungilla on kerrankin erinomaiset sivut tälle […]

Kalkinpolttajanpolku, Sipoonkorven kansallispuisto

Taloyhtiössämme tehtiin kattoremonttia, joten oli pakko pitää arkivapaa ja lähteä koirien kanssa päiväksi evakkoon. Jonnekin korpeen teki mieleni… hetkinen… Sipoonkorpi. Siellä en ollutkaan käynyt vuosiin! Kotoa löytyi vielä vanha Sipoonkorven ulkoilukartta vuodelta 2000. Silloin alue oli vain korpi, ei kansallispuisto. Netistä tutkailin, että uutta valmista reitistöä sinne ei oltu rakennettu ja poluthan ovat ja pysyvät. […]

Upeita kuohuja Pallasten helmoilla: Pyhäjoenpolku, Muonio

Luontopolku 3,5 kmKeskivaikea reittiKulkuaika 1–2 hEi tulipaikkaaLähtöpaikka kartalla Huom! Tämän jutun alkuperäisen julkaisun jälkeen Pyhäjoenpolun reittiä on linjattu uudelleen sen alkupuolella. Olen muokannut juttua tuorein valokuvin 1.7.2019 vastaamaan uutta linjausta. Jonna Saari Pallasjärveen laskevan Pyhäjoen kohdalla on tien varrella parkkipaikka ja siinä tervetulotoivotukset Pyhäjoenpolulle. Monta kertaa aiemmin olin jo ajanut siitä onneni ohitse, kunnes yhtenä ensimmäisistä kesäpäivistä […]

Itämeren Aurin matkassa muinais-Hämeeseen – osa I: Nokian Lähdekorpi

Mikä saa kirjailijan kirjoittamaan ja haaveilemaan muinaisuudesta? Minulle suurin inspiraation lähde on metsä, sen tunnelma ja kauneus. Olen asunut vuodesta 2008 lähtien Nokian Lähdekorvessa, kallioiden ja tummavetisten metsäpurojen maailmassa. Nokia sijaitsee Länsi-Suomessa, aivan Tampereen kupeessa, Pirkanmaan pääkaupungin länsirajalla. Kun muutin Nokialle kahdeksan vuotta sitten, en tiennyt paikasta juuri mitään. Nokia oli tamperelaiselle jotenkin liian lähellä jotta […]

Iso-Vuorijärven luola ja retkeilyreitti, Orivesi

Huom! Reitin siltoja on sittemmin korjattu ja ne ovat nykyään kunnossa. Toim. huom. Viime keväänä tuli jo tutustuttua Iso-Vuorijärven komeaan riippukallioon ja sen luolaan. Oli aika palata jälleen paikalle, tällä kertaa tutkiskelimme aluetta paljon laajemmin. Retkeilyalueen yhdistää Siikanevan soidensuojelualueeseen Siikajärven retkeilyreitti, joka lähtee läheltä Rutajärventien parkkipaikkaa. Iso-Vuorijärvi sijaitsee noin 19 kilometriä Oriveden keskustasta Ruoveden suuntaan […]

Sallatunturin huipulla toukokuun auringossa

Vietin vapun jälkeisen viikon napapiirin tuntumassa ihailemassa kevään nopeaa etenemistä. Sää oli koko lomani ajan aurinkoinen ja keli lämpeni päivä päivältä. Lumi suli silmissä, ja pääsinpä ensimmäisen kerran näkemään jäiden lähdön sekä Tornionjoesta että Kemijoesta. Upea luonnonnäytelmä! Pelkkä vesistöjen sulamisen ihmettely ei riittänyt, vaan halusin ylös tunturiin. Olin muutama vuosi aiemmin käynyt Sallatunturin näkötornilla, mutta […]

Laiskan päivän patikka Syväsenvaaran näkötornille

Muutimme muutama kuukausi sitten mieheni kanssa Rovaniemelle. Itselleni kaupunki on tuttu. Sitä on tullut koluttua muutaman vuoden ajan täällä opiskellessa, mutta halusimme molemmat ehdottomasti oppia tuntemaan uutta kotikaupunkiamme vähän paremmin. Pienet seikkailut ympäristössä ovat siihen ehdottomasti paras tapa kaupungin keskustassa kävelyn lisäksi. Aukaisimme kartan ja tutkimme heti kaikki lähistön vaarat, kukkulat, näköalapaikat ja tunturit. Ounasvaaran […]

Kalajankierros, Etelä-Konneveden kansallispuisto, Rautalampi

4,6 kilometriä pitkä Kalajan kierros on Etelä-Konneveden kansallispuiston ensimmäinen vierailijoille avattu reitti. Reitti pohjautuu alkujaan jo kauan ennen kansallispuistoa alueella kulkeneeseen reittiin, mutta on nyt mietitty vielä kertaalleen uusiksi huomioiden kävijöiden turvallisuuden ja toisaalta alueen maisemalliset arvot, joita totisesti kelpaa ihailla. Matka alkaa Kalajan pysäköintipaikalta. Sieltä suunnataan polkua pitkin kohti Kalajan laavu, jossa polku haarautuu […]