Syrjäinen Nuolikirkko avaa maiseman muinaiseen Metsä-Lappiin

Yksi mielenkiintoisimmista kohteista, joita silmäni olivat Sodankylän maastokartalta onnistuneet löytämään, on Nuolikirkko. Kelujärven kylän tietämillä sijaitseva kohouma on merkitty kartalle Palvontapaikaksi. Aivan sen juurelta luikertelee metsätie kohti Nuolikurua, joka myös näytti komealta paikalta kartan perusteella. Niinpä eräänä iltana lähdimme mieheni kanssa ajelemaan niille suunnin.

Nuolikirkolle johtavan tien maisemia Kelujärven suuntaan.

Kelujärven kylälle ajetaan ensin Sodankylästä Kitisen sillan yli ja käännytään heti vasemmalle Tanhuan ja Lokan suuntaan. Asfalttitietä ajetaan jonkun matkaa, kunnes Kelujärvi levittäytyy sinisenä tien molemmin puolin. Pian sen jälkeen kääntyy pieni tiehaara oikealle metsään, ja siltäkin tieltä käännytään tovin kuluttua vielä vasemmalle.

Tie oli paikoin pomppuinen, mutta kuitenkin varsin hyvä ajettava. Hyväkuntoisen tien mittapuu kehittyy Lapissa ihan omanlaisekseen. Minusta hyvä tie on sellainen, josta pääsee ajamaan, vaikkakin sitten joutuisi välillä ajamaan ykkösvaihteella superhitaasti. Niin kauan kaikki on hyvin, kunnes tulee niin märkä mutakohta, että tavallisella henkilöautolla siihen jäisi jumiin.

Tämä tie oli hyvä. Ja vielä paremman siitä teki se, että sen risteyksessä oli nuoliviitta: “Luontopolku 7,7 km”. Minulle tuli siitä hyvä mieli, tervetullut olo. Minun haluttiin poikkeavan täällä!

Kelopökkelöön Nuolikirkon juurelle on joku tehnyt aikojen saatossa kaiverruksia.

Ajelimme kaikessa rauhassa pientä tietä eteenpäin, halki metsäisien maisemien. Matkalla ei näkynyt mökkejä eikä muitakaan ihmismaailman merkkejä, paitsi yliajettu kyy, josta tulin surulliseksi. Jäljistä näki, että sen yli oli oikein koukattu. Mitä voi kenenkään elämää haitata kyy täällä kaukana kaikesta?

Seurasin kulkuamme kännykästä kartalta. Nuolikirkon juurella oli levike, johon parkkeerasimme auton. Nuolikirkon huippu näkyi tielle, ja nousua oli vain vähän. Kävelymatkaa huipulle tuli ehkä joitakin kymmeniä metrejä.

Huipulta oli todella kaunis maisema.

Nuolikirkolla oli kaksi terassimaista jyrkänteenreunaa vierekkäin. Louhikko oli valunut reunoilta jyrkästi alas. Huipulta oli hieno, erämainen näkymä Nuolilammelle.

Siniset suolammet ja suon täyteläiset vihreän, oranssin ja keltaisen värit ovat mielestäni luonnon kaunein väripaletti.

Kaukana kohosivat siniset vaarat… Ristinsielua ei ollut missään.

Nuuhkimme Sodankylän tuulia Nuolikirkon huipulla. Olin varannut mukaan kolikoita, joita piilotin kivenkoloihin. Huipulta löytyi nuotion jäänteet, mutta ei muita merkkejä ihmisestä.

Hennosta tuulesta huolimatta sääsket eivät meitä juuri kiusanneet. Kesä on ollut todella vähäsääskinen, sääliksi alkaa jo käydä lintuja ja kaloja.

Juuri tällaiset kohteet ovat minun lempikohteitani: helposti saavutettavissa mutta kuitenkin ilmeisesti sen verran töyssyisen santatien päässä, että niissä ei paljon ihmisiä liiku. Näistä kannattaa ottaa nautinto irti kesällä ja syksyllä, sillä talvella tämänkokoiset tiet on harvoin pidetty auki, ellei sitten pöllirallin takia.

Alkoi olla myöhä, emmekä tulleet enää jatkaneeksi matkaa eteenpäin autolla, jotta olisimme nähneet, miltä näyttää Nuolikuru, jonka pohjalla tie kulkee. Jälkeenpäin selvisi, että myös aiemmin viitoitettu luontopolku kulkee juuri niissä maisemissa ja on reittivalinnan mukaan pituudeltaan joko 3 tai 5 kilometriä. Luulenpa, että Nuolikurun luontopolku pääsee ruska-ajan kohdelistalleni, haluan ehdottomasti käydä sen kulkemassa. Sillä välin voi luontopolun esittelyn käydä lukemassa ainakin täältä.

Nuolikirkko kartalla. Sijainti: N=7479541.000, E=508423.000 (ETRS-TM35FIN)

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Kommentoi

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.