Hiljainen ja syrjäinen jättikuru on pakopaikka ihmismaailmasta: iltakävelyllä Nuolivaaran luontopolulla

➡️ 3–5 km, rengasreitti
🕒 2–3 h
⚫⚫⚪ Keskivaativa
🔥 Nuotiokehä
📌 Paikka kartalla

Nuolivaaran luontopolku sijoittuu Sodankylän, Pelkosenniemen ja Savukosken raja-alueelle. Polun kohokohta on kolmen kunnan risteys komealla näköalapaikalla.

Oli syyskuinen arki-ilta, kun lähdimme mieheni kanssa polkua kulkemaan vielä hämärää vasten. Kohteelle ei ole erityisen pitkä matka Sodankylän keskustasta, joten ajattelimme sen olevan sopiva iltaretki.

Ajoimme ohi Nuolikirkon, jossa olin vieraillut aiemmin jo parikin kertaa. Nuolivaaran luontopolun lähtöpiste on komean Nuolikurun toisessa päässä, matkapuhelinverkon tavoittamattomissa. Luontopolun alkupistettä osoittaa tien vieressä oleva puuviitta, joka ohjaa infotaulun luo ja polun alkupäähän. Polku alkaa vanhalta erotusaidalta.

Reitti vaikutti olevan selkeä ja suhteellisen hyvin merkitty. Lapin ilma oli täynnä happea ja kosteutta. Sateen uhkaa ei tuntunut, mutta sumu syleili vaaroja ja toi tuoksuvaan metsään unenomaisen tunnelman illan hämärässä.

Reitin alkupäässä oli tulipaikka suloisen, punaisen suon rannalla. Sen jälkeen sukellettiin synkempään metsään, ja polku pieneni. Metsä alkoi tuntua hyvin salaperäiseltä, ja pää oli jo ihanasti tyhjentynyt ajatuksista. Kuljimme eteenpäin oman puheensorinamme siivittämänä.

Polku oli tehnyt nousua hiljalleen, mutta nyt se kivikoitui ja nousu jyrkkeni. Samassa kadotimme reittimerkinnät, eikä polkukaan paikoin enää erottunut kovin hyvin, mutta osasimme kohti huippua ilman niitäkin. Painoin mennessäni mieleeni erikoisia puita ja keloja, maaston merkkejä.

Hämärtyneessä syysilmassa sai askeleiden kanssa olla tarkkana. Minulla ainakin heikkenee hämärässä kyky erottaa kolmiulotteisuutta. Keskittyminen teki hyvää mielelle, ja keuhkot täyttyivät joka sisäänhengityksellä happirikkaasta kiveliön ilmasta.

Nuolivaaralla oli vanhoja puita. Kiertyneitä, kaartuneita, kilpikaarnaisia, hopeisia, paksuja ja mutkaoksaisia puita. Kivikkoisella vaaralla tunnelma oli postilaatikkoa lukuun ottamatta kuin syvälläkin erämaassa. Tosiasiassa Sodankylän keskustaan on tästä noin 25 kilometriä linnuntietä.

Löysimme rajapyykin ja olimme taas kartalla. Postilaatikossa ei ollut vieraskirja tällä kertaa kotona. Keskittyminen menikin ennemmin maisemien tuijotukseen ja tunnelman sekä oman olemassaolon fiilistelyyn. Paikka oli voimaannuttavan kaunis ja hiljainen.

Sumussa erottuivat Nuolivaaran rinteet alapuolellamme, mutta myös Nuolilampi sekä juuri ja juuri vastapäinen Palkisvaaran rinne, joka tosin parhaansa mukaan piilotteli sumuverhon takana.

Savukosken ja Pelkosenniemen rajaa ei ollut vaikea erottaa maastosta.

Ihailin maisemia niin kauan ja hartaasti, että mieheni oli jo ehtinyt kyllästyä ja alkanut selailla netistä myytäviä moottorikelkkoja. Nuolivaaran huipulla puhelin ja netti siis toimivat. Minä sen sijaan keskityin vuorotellen valokuvaamaan ja vuorotellen hengittämään syvään silmät suljettuina.

Syysillan sumussa levittäytyvä metsä tuoksui, näytti, tuntui ja kuulosti niiiin hyvältä.

Hiljalleen aloimme tehdä paluuta, eikä hetkeäkään liian aikaisin, sillä autolle päästessämme oli jo melkein pimeä.

Reitin voi kulkea myös rengasreittinä, mutta me kuljimme tällä kertaa omia jälkiämme takaisin. Tuttujen kelojen näkeminen polun varrella auttoi meitä pysymään reitillä hämärässäkin, kun polkua ja reittimerkintöjä oli jo hankala erottaa.

Nuolivaaran vanha metsä oli koskettavan kaunis. Syysillan hämyssä, kosteudessa ja hiljaisuudessa paikka tuntui olevan kuin jostakin toisesta maailmasta. Aivan kuin olisimme olleet ainoat ihmiset koko planeetalla.

Luontopolusta voi lukea lisää Kelujärven kylän sivuilta.

Lähtöpaikka: N=7477985.490, E=509930.599 (ETRS-TM35FIN)

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Kommentoi

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.