Kaamoksen kaikki sävyt – vaellus Urho Kekkosen kansallispuistossa

Otteita retkipäiväkirjasta ja kuvakertomus vuoden 2018 viimeisestä vaelluksesta Urho Kekkosen kansallispuistoon.

Pakkasta oli noin -15 astetta ja ilta oli pilvetön. Tähtitaivas, revontulet ja nouseva kuutamo saattelivat meidät Kiilopäältä Niilanpäälle noin puoli kymmenen aikaan. Tupa oli tyhjillään ja kamina lämmin.

”Taivas oli pilvessä, kun lähdettiin hiihtämään kympin aikaan kohti Suomunruoktua. Seurattiin suksenjälkiä, mutta tunturiin tullessa ne näyttivät lähtevän väärään suuntaan. Lähdettiin suuntaamaan suorempaa reittiä Suomulle. Tehtiin sitten muutaman tunnin tunturikoivikkoseikkailu ja hiki virtasi.

Oli juhlaa päästä takaisin valmiille jäljille.”

Tarjoilija. Keitossani on risu.

”Suomunruoktun tuvalla oltiin vähän ennen kahta kahden muun hiihtäjän kanssa yhtä aikaa. Ura joen toisella puolella olisi ollut paljon parempi.

Juotiin tuvassa kahvit ja syötiin pari leipää. Matkalla kulautettu kuuma keitto oli jo kulutettu.

Jatkettiin kahden jälkeen matkaa ja hiihdettiin vielä Vintilätunturin rinteille. Telttaa oli vaikea saada pystyyn vähäisen lumen takia. Kello oli neljä ja oli pimeää. ”

”Nukuin selän takia huonosti ja alkumatkan nousu Vintilätunturin huipulle otti hermoon. Tulikohan pakattua ahkioon taas ylimääräistä?

Nimesin sen kivireeksi.

Koko päivän meno tuntui tukkoiselta, ja Tuiskukurun laskua lukuun ottamatta ponnisteltiin lähinnä ylämäkeen. Olin kiitollinen nousukarvoista. Mittari näytti -10 astetta. Kuka vei värit maisemasta?”

”Tupa oli tyhjillään, joten ryhdyttiin lämmittelemään sitä. Kamiinan viereen oli jätetty kaunis kasa kiehisiä ja tikkuja. Kirjoitin kiitokset tupakirjaan.

Bataatti-kikherne-halloumipata oli järjettömän hyvää. Kuvaa ei taas ehtinyt ottaa. Luettiin kirjaa, syötiin liikaa herkkuja ja taidettiin jotain puhuakin. Tuvalle ei tullut muita. Nukkumaan mentiin jo ysiltä.”

”Noustiin puoli kahdeksan maissa ja laitettiin tupa rauhassa kuntoon. Sää oli pilvinen ja hieman tuulinen. Mittari näytti -5 astetta.

Hiihtää sai taas ihan tosissaan, vaikka eilisen yälmäkirallin jälkeen olisi uskonut paluumatkan olevan alamäkeä. Ura oli tuiskunnut lähes umpeen.

Hämmästelin jälleen värien puutetta maisemassa. Oranssi kuoritakki tuntui liian räikeältä harmaalla maalatussa taustassa. Tomi oli sopivammin pukeutunut.”

Suomulla oli tupa tyhjä, joskin arvelimme kolmen hengen porukan saapuvan sinne Luirolta.
Paistoimme lättyjä suklaalla ja maapähkinävoilla jalostettuna ja kuivattelimme varusteita tuvassa.

Vaihdettiin pihalle telttamajoitukseen, kun tupa alkoi täyttyä. Sää osoitti kirkastumisen merkkejä, ja tuuli oli navakka.”

”Aamu valkeni kuulaana ja kylmänä. Mittari näytti -15, mutta yöllä oli varmaan ollut vielä kylmempää. Aamutaivas oli liukuvärjätty sinisestä violettiin.

Lähdimme liikkeelle vähän kymmenen jälkeen. Seurasimme joen toista puolta kulkevaa kelkkauraa kuunsirppiä ihaillen. Sää oli upea.

Söimme lounaskeitot Suomunlatvan laavulla juuri ennen pitkä nousua tunturiin.”

”Tunturiin päästyämme hiihto ei meinannut edetä, kun vaaleanpunaisena hehkuva maisema pakotti valokuvaamaan. Hetken horisontissa viipyillyt aurinko värjäsi tunturit oranssiksi.

Napakka tuuli kannusti kuitenkin eteenpäin.”

”Pääsimme perille Niilapään tuvalle kahden jälkeen. Söimme leivät ja joimme monta kuppia kaakaota kuunnellen päiväretkeläisten juttuja.

Illalla ihailimme taivaalla tanssivia revontulia ja tähtien täplittämää mustanpuhuvaa taivasta. Kiitollisella mielellä huomenna kotimatkalle.”

”Näin on taas yksi seikkailu Urho Kekkosen kansallispuiston tutuissa maisemissa tehty. Viides reissu tälle vuodelle.

Josko ensi vuonna malttaisin suunnata muihin maisemiin?

Mitään en lupaa!”

Juttu on julkaistu alun perin Luontoloinen-blogissa.

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Kommentoi

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.