Haukkavuori on retkeilijän unelma Repoveden kansallispuiston laidalla

Repoveden kansallispuisto lienee monellekin tuttu ja mieluisa retkikohde. Tavallisenkin kansalaisen on helppo arvata, että jylhät kalliot tai kapeat maisemat ei kuitenkaan lopu kansallispuiston rajojen sisäpuolelle, vaan jatkuvat vielä hyvän tovin, kunnes tasoittuvat muuhun ympäristöön.

Haukkavuori on yksi kohde, joka ei mahdu kansallispuiston rajoihin, mutta missä näkymä kantaa ja herättää retkeilijän kuin puolen metrin halolla takaraivoon läimiessä.

Päivä alkoi olla siinä pisteessä, että ilta huuti leiripaikkaa, mutta rauhallisten metsien kulkijana toivoin löytäväni paikan, mihin ei välttämättä kiivaimpanakaan loma-aikana olisi eksynyt toisia kulkijoita. Kartta antoi vakavia vihjeitä Mäntyharjun liepeillä olevasta Haukkavuoresta, ja näin paikka valikoitui nopean, mutta huolellisen analyysin jälkeen yökohteeksi. Taivallahdentien alkumetreillä toivottiin retkeilijöiden jättämään autonsa tien alkupäähän levikkeelle, joten kunnioitimme toivetta ja lähdimme jatkamaan jalan kohti Haukkavuoren kallioita.

Haukkavuori kohoaa Sarkaveden rannalla, noin 12 kilometrin päässä Mäntyharjun keskustasta. Sarkavesi on lisäksi siitä ovela, että sen vesi kulkee kapeana notkona sen sijaan, että levittäytyisi kunnolla tottumiksimme järviksi. Järvi näiden jyhkeiden kallioiden välissä saattaa siis tavallisiin järviin tottuneelle vaikuttaa melko erityislaatuiselta paikalta.

Tietä ei tarvinnut kauaa astella, kun sen laidasta erotti hieman kenollaan olevan kyltin kohti Haukkavuorta. Polku alkoikin samantien antaa sellaisia vihjeitä, että ylöspäin mentiin ja vauhdilla. Kapuaminen tässä tapauksessa oli juuri sopivan raskasta, että se riitti hillitsemään tunteita ylös päästyä ja maiseman avauduttua. Näkymä kapealle, mutta jylhälle Sarkavedelle avartui muutaman sadan metrin kapuamisen jälkeen. Kallion reunalla saattoi käydä toteamassa sen äkkijyrkkyyden, eli täällä ei auttanut reunalla liiallisesti hosua, seuraukset olisivat olleet ehdottomat.

Polku jatkui vielä jyrkänteen laellakin, joten näimme sopivaksi jatkaa tallustelua eteenpäin. Juuri kuin polku oli asettunut oikein sopivasti vuoren päälle, alkoi se mongertaa samaa vauhtia alas, mitä oli alunperin ylöskin kavunnut. Alaspäin kulkiessa polku sai useampia haaroja ja ikäänkuin sekoittui paikoitellen kallion pintaan. Jotenkin se kuitenkin tuntui viettävän jyrkänteen eteen kohti rantaa, joten tätä tunnetta mekin seurasimme.

Jyrkänteen eteen päästäkseen joutui kerran tai kaksi ponnistamaan pienoisien kivien ylitse, mutta rauhallisella tahdilla tämä tuskin on ongelma monellekaan, joka alunperin pääsi jo mäen päälle. Ponnistuksien jälkeen sitten paikka osoittautuikin joksikin, mitä emme maastokartasta osanneet ennustaa. Täällä jyrkänne nimittäin taittui sen verran kovassa kulmassa sisäänpäin, että muodostui Sarkaveden rantaan lähes täydellinen lippaluola. Jonkinasteisena lepopaikkana tätä oli myös pidetty, sillä lippaluolan alle oli rakennettu aivan selvät istuinpaikat, sekä nuotiopaikka. Tälläistä luonnon laavua ei olisi voinut juuri paremmalle paikalle muodostuakaan.

Laavun vieressä kohosi taulu, jossa kerrottiin vuoren rinteeltä löytyvän myös ikiaikaisia kalliomaalauksia. Paikan täytyi siis olla jonkinasteisessa tiedossa laajemminkin, mutta varsinaista tietoa siitä ei juurikaan tästä huolimatta ole saatavilla. Paikalta löytyi myös muutama polttopuu, joten arvelimme viettää iltaa nuotiolla tässä lippaluolassa. Sen verran on mainittava, että nuotiota katsellessa lippaluolan uumenista on ajatukset melko helppo heittää vuosisatojen taakse: emme lienneet ensimmäisiä, emmekä viimeisiä ihmisiä, ketkä pitivät tätä luolaa sopivana lepopaikkana.

Luolan uumenissa tunsi todella olevansa eristyksissä maailmasta, ja mitä sitä muuta väsynyt retkeilijä voisikaan illalta toivoa. Sarkavesi asettui juuri sopivasti sen suuntaisesti, että ilta-aurinko valaisi vielä viimeisillä säteillään luolan seinämät. Lippaluolalle autolta matkaa kertyi yhteensä hieman reilun kilometrin verran, ja tuskinpa sitä voisi kilometriä juuri paremmin käyttää, kuin astelemalla tunnustelemaan Haukkavuoren maisemaa tai laavuksi muodostuneen luolan tunnelmaa.

Kartta P-paikalle

Kohde kartalla

4 replies
  1. Ari Hänninen
    Ari Hänninen says:

    Meillä on mökki muutaman sadan metrin päässä Haukkavuoresta. On se niin mielettömän hieno paikka, että kaikki mökkivieraat on siellä pitänyt kierrättää, ja kaikki ovat olleet ’ihan äimän käkenä’. Ja itsekin tulee käytyä siellä varmaan kymmeniä kertoja kesässä, ihan vaan ihailemassa Haukkavuorta vesitse tai sitten laavulla tai katsomassa maisemia Haukkavuoren laelta. Auringonlaskun aikaan kesällä koko lähes 50 metrinen pystysuora kallioseinä näyttää järveltä katsottuna jotenkin maagiselta.

    Vastaa
    • Toimitus
      Toimitus says:

      Kuulostaa aivan ihanalta, onpa teillä mahtavalla paikalla mökki kun on siellä tuollainen lähiretkikohde! Varmasti ovat vieraat ja muutkin Haukkavuoren-kävijät äimän käkenä, on tämä paikka nimittäin melkoinen ilmestys 🙂

      Terveisin Jonna / Retkipaikka

      Vastaa
  2. Reino H
    Reino H says:

    Ihana kuulla että on hienosta paikasta kyse. Tässä tovin olen koittanut etsiä sen sijaintia mutta jännästi geolokaatio on kätketty joko puuttuvan informaation tavoin tai toimimattomaan karttapohjaan…

    Vastaa
  3. TuomasVH
    TuomasVH says:

    Miksihän Sarkaveden kyltti on kadonnut Mouhun tien varresta takavuosina? 1992 se vielä oli ja kävin ihailemassa maisemaa vuorelta. Tosin pelkäsin, että josko Ruokolahden leijona olisi eksynyt Mäntyharjulle

    Vastaa

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.