Artikkelit

On tunne olemassaolosta ja hetki, jolloin kesä on ikuinen – retkiä Hankoon, osa 2/3

Osalle meistä on annettu mahdollisuus pysähtyä. On varsin toivottavaa, että hoidamme ainoastaan välttämättömimmät asiat ihmisten ilmoilla ja siirrämme vapaa-aikaan liittyvän matkustelun tuonnemmaksi. Läheistemme lisäksi on suojeltava muidenkin ihmisten terveyttä. Elämä saattaa olla hyvinkin hauras. Hankoniemeä asuttavista ihmisistä lähestulkoon joka kolmas on iältään yli 64-vuotias. Käsillä olevat hetket, tekomme ja sanamme kaipaavat nyt taakseen riittävää pohdintaa, […]

Missä tuuli mereltä kohtaa dyynit ja pienen kaupungin ainutkertaisen luonnon, jättäen sieluun jäljet – retkiä Hankoon, osa 1/3

Hankoon liittyvän kolmiosaisen kirjoitelman ensimmäinen osa. Se pyrkii muistuttamaan meitä kauniimmasta maailmasta, vapaudesta ja erottamattomasta yhteydestämme luontoon. ”Sous les pavés, la plage – Katukivien alla on rantahiekkaa” Muutama pieni sattuma tai kohtalon oikku johdatti minut aikoinaan ensimmäistä kertaa Hankoon. En oikeastaan tiennyt mitä odottaa tuolloin. Avoimen mielen lisäksi tuskin olin varautunut vierailun osalta mitenkään tai […]

Paattisten poluista ja wareksista, osa 2: Jokipolun kutsu

➡️ Jokipolku 2,5 km ? Lähtöpaikka kartalla Olin jo aiemmin kiertänyt Turun Paattisilla kauniin Paattisten luontopolun, mutta tuolloin mieltäni oli jäänyt kaihertamaan se, etten ollut ehtinyt tutkia minkälaisiin maisemiin Jokipolku-nimeä kantava puinen viitta johdattaa. Kyltti tulee vastaan Paattisten luontopolun rengasreitin ensimmäisellä kolmanneksella, puurakenteisen kävelysillan jälkeisellä kuusivaltaisella osuudella. Reitti ei äkkiseltään vaikuta kovinkaan säännöllisesti kuljetulta. Jokipolun ensimmäinen taipale menee […]

Paattisten poluista ja wareksista, osa 1: Paattisten luontopolku

➡️ Paattisten luontopolku 1,8 km ? Laavu ja tulipaikka, suositellaan omia polttopuita ? Lähtöpaikka kartalla Turkuun vuonna 1973 liitetty Paattinen kurkottaa tikarimaisena kiilana kohden pohjoista. Sen kärki työntyy Kurjenrahkan kansallispuistoon ja kutittelee siellä muun muassa Pöytyän ja Nousiaisten kuntia Kuhankuonon seitsemän kunnan rajakivellä. Tämä vihanneksista tunnettu entinen maalaispitäjä kattaa peltoineen peräti neljäsosan koko Turun pinta-alasta. Paattistenjoki […]

Tvärminnen hiekkadyynien riippaoksainen vanha mänty, Hankoniemi

Kunpa puut osaisivat kertoa tarinoita! Tämä Tvärminnen kylän liepeillä sijaitseva petäjä on saanut kokea paljon yli 300-vuotisen elonsa aikana. Se on saanut elää rauhassa, mutta joutunut todistamaan useampaankin otteeseen Hankoniemen miehityksen. Monet kotimaisen tieteen ja taiteen suurmiehet ja -naiset ovat käyneet sitä ihastelemassa. Vuonna 1902 Tvärminnessä kesänvietossa ollut Jean Sibelius koki suurta tarvetta päästä pianon […]

Luontopolulle ja laavulle ulkosaaristoon, Gunnarsörarna, Hanko

Ulkosaariston tuulissa, reilut viitisen kilometriä linnuntietä Hankoniemen kärjestä luoteeseen, löytyy Gunnarsörarna. Ruotsinkielisissä paikannimissä vilahtaa monta vaihtoehtoista sanaa, joista kukin tarkoittaa saarta. Tosin kullakin nimellä on oma merkityksensä. Esimerkiksi Gunnarsörarnan ör tarkoittaa kuulemma särkkää, tai saarta, jossa tavataan somerikkoa tai hiekkaa. Saariryhmän isoin ja keskeisin saari on Gunnarsören. Suomenkielinen vastine, Gunnarsinsaari ei ole kovinkaan yleisessä käytössä, […]

Peikon polun maisemissa: Hangon Trollberget ja Långbodauddenin pähkinäpensaslehto

Hankoniemellä on monenmoista ihmeteltävää ulkoilmassa viihtyvälle ihmiselle. Harva päätyy kuitenkaan Långbodauddenin pähkinäpensaslehtoon tai Trollbergetille. Alueen kaunis luonto ja hienot maisemat tarjoavat hyvät puitteet luontoa kunnioittavalle ja arvostavalle retkeilijälle. Upeine, maalauksellisine maisemineen Trollberget oli jo ennen sotia hetken aikaa varsin suosittu luontomatkailukohde Hangon kesävieraiden keskuudessa. Pro Hanko -yhdistys rakennutti näköalapaikalle penkit ja pöydät, jotka ovat kestäneet […]

Peikkometsän kierros ja Västerbyn ulkoilualue, Raasepori

Raaseporista, Tammisaaren viehättävän kaupungin liepeiltä löytyy yllättäen myös upea metsäinen alue järvineen ja lampineen. Seutuhan on muutoin ehkä tunnetumpaa saaristo- ja rannikkomaisemistaan. Sisä-Suomen järvimaisemiin tottunut taivaltajakin löytää täältä tutunoloisen ja kotoisan ympäristön missä samoilla. 1500 hehtaaria kattavalla alueella on useita reittejä joita pitkin liikkua jalkaisin. Talvella hiihtolatua on 12 kilometriä, josta kolme kilometriä on valaistua […]

Joutsenet konsertoivat tombolon tuolla puolen – Högholmen & Svanvik, Hanko

Tvärminnen puolella, Henriksbergin tietämillä, on yksityinen Högholmenin luonnonsuojelualue. Yleisölle avoin luontopolku löytyy rauhallisen Tvärminnentien varrelta kymmenisen kilometriä ennen Hankoniemen kärkeä ja kaupunkikeskustaa. Tien eteläpuolella on opastaulun vieressä tilaa muutamalle autolle. Pääosin varsin helppokulkuinen, arviolta yhden kilometrin pituinen (lyhyt) polku kulkee ensin havupuuvaltaisessa metsässä, joka muuttuu pian hiekkaisempaan dyynimetsään. Oikealla puolella voi nähdä aidatun hakamaan vaihtuvan […]

Hangon Puistovuorilla kotimaa hyvästeltiin tanssien

Syksyinen aurinko lämmittää vielä lempeästi Hangon Casinon edustalla. Kävelen puiden varjossa hiekkatietä pitkin kohden Plagenin uimarantaa, mutta metsäpolut houkuttelevatkin pujahtamaan Puistovuorille. On hyvä päästä hetkeksi puiden keskelle ja tähyämään sitten merenrantakallioiden yllä kauas tuuliselle avomerelle. Pieniä polkuja on lukuisia, mutta yhtenä vaihtoehtona on kävellä puolentoista kilometrin pituinen ”rakkauden polku”. Sen varrella näkee luonnon muovaamia teoksia, […]