Tag Archive for: melonta

Melomassa ja yöpymässä Perämeren kansallispuistossa

Perämeren kansallispuisto sijaitsee Kemin ja Tornion ulkosaaristossa. Paikan päälle pääsee kesäaikaan veneellä tai meloen, talvella hiihtäen jäätilanteen salliessa.  Me halusimme lepuuttaa Karhunkierroksen jälkeen jalkojamme ja valitsimme kulkupeleiksemme kajakit. Selkä-Sarvi on alueen suosituin saari ja se ainoa, jossa on autiotupa ja telttailualue. Saari sijaitsee kohtuullisen matkan päässä mantereesta (15–20 km), mutta ei välttämättä ole se optimaalisin […]

Täällä, tässä paikassa kaikki on hyvin: Kirvessaaren kesäyö

Melontaretki. Järvisydämen vierasvenesataman hälinästä kanootti lipuu hitaasti kohti laajempia selkiä. Pienet, ihanat kalliosaaret reunustavat väylää. Kumikanootti on hidas. Tunnissa taittuu ehkä kaksi, kolme kilometriä, parhaimmillaan neljä. Mutta juuri tämä hitaus antaa aikaa ajatella ja uppoutua maisemaan. Jokaisen kallion ja luodon takana on uusi maailma. Täällä näkee lähelle ja kauas. Kanootti ei pärise, ei murise, eikä […]

Meriretki teki rantamelojasta merimelojan

Se ei ollut rakkautta heti ensimmäisellä kerralla, mutta varmaan jo toisella. Olen aina viihtynyt merellä ja veneissä. Kajakkiin istuminen ei ollut poikkeus. Olen harrastanut ja kokeillut lajeja a:sta ö:hön, mutta meloessa tuli heti tunne, että tämä laji oikeasti sopii minulle. Olen vahva, en pelkää vettä ja meri on tuttu elementti. Rakastuin pysyvästi. Kävin melonnan alkeiskurssin […]

Meloen auringolaskusta auringonnousuun: keskiyön melonta avaa aistit tuoksuille ja äänille

Vaaleanpunainen horisontti, lokkien huudot, joutsenen siiveniskut tyyntä vedenpintaa vasten. Hiljalleen hiipivä hämärä ja sormet kohmettava viileys sekä yhtäkkinen kirkkaus ja lämpö auringon taas noustessa horisontin yläpuolelle. Aistien avautuminen tuoksuille ja äänille, kun moottorien häly ja ihmisten äänet ovat hiljenneet. Näistä on kesäyön melonta tehty. Yhdentoista aikaan illalla saavuimme Kirkkonummella sijaitsevan Espoon kaupungin ulkoilualueen, Väransbyn portille. […]

Kanoottiretkellä Liesjärven kansallispuistossa

Liesjärven kansallispuiston ikonisin paikka on Kyynäränharju. Se pomppaa väkisin silmille karttaa tutkiskellessa. Tuttu se on myös monelta reissulta maankamaran tasolta tarkasteltuna. Mutta Liesjärven puisto on niin paljon enemmän. Kuten vaikkapa järvi, jolta se on nimensä saanut. Siksi ajatus nauttia kansallispuistosta järveltä käsin alkoi kiinnostaa. Siinä saisi uuden perspektiivin tuttuun paikkaan. Liesjärven kansallispuisto löytyy alle parin […]

Espoon saariston tärpit kesäretkeilijöille: näihin saariin on helppo ihastua meloen tai saaristoveneillen

Rapakivilohkareita, rönsyröllejä, pirunpeltoja, kirnualkioita, siloisia kallioita ja loputon määrä veloituksettomia rantatontteja. Tällainen ulkoilijan unelmasaaristo löytyy Espoosta. 165 saaresta virallisia ulkoilusaaria on 12, joista ainakin 8 saaressa saa ihan luvan kanssa leiriytyä. Saarihyppelyä saaristoveneen kyydissä Ilman omaa venettä tai melontataitoakin voi toteuttaa meriretken saaristoveneiden kyydissä. Letkeät vesibussit kuljettavat saariin kesäkuusta aina elokuun lopulle asti. Jos haluaa […]

Melomassa Sjaunjan luonnonsuojelualueella Ruotsin Lapissa: yksi parhaista ikinä kokemistamme retkistä

Teimme 4.–13. kesäkuuta 9 päivän retken Sjaunjan luonnonsuojelualueelle. Ystävämme Peter pyysi minua ja vaimoani vuosi sitten hänen seuraansa, emmekä jättäneet tilaisuutta käyttämättä. Sjaunjan luonnonsuojelualue sijaitsee Stora Sjöfallets– ja Muddus-kansallispuistojen välissä. Alue on käytännössä yksi iso erämaa, joka on turvassa ihmisten muokkauksilta. Aloitimme retkemme hiukan ennen Ruoktoa olevalta poronerotuspaikalta. Patikointi alkoi painavassa packraft-varustuksessa nousemalla ylös tunturia […]

Saarten ja salmien salaisuuksiin ilmatäytteisellä kanootilla

Tuhansien järvien maassa on myös tuhansia retkikohteita, jonne ei pääse oikein muuten kuin vesitse. Myös monet kansallispuistojemme ihanat paikat avautuvat kunnolla vain veden päältä. Esimerkiksi Linnansaaren ja Koloveden kansallispuistojen luontokohteet ja nähtävyydet ovat suurimmaksi osaksi saarissa, joihin ei kesäkautena ole pääsyä kuin veneellä. Mieluiten ilman moottoria, jottei kansallispuiston rauha rikkoudu. Miten näihin paikkoihin sitten pääsee? […]

Melomassa majavan mailla: Kuuttijoen kosket sopivat hauskanpitoon

Kuuttijoki on yksi kolmesta Jänisjoen latvahaarasta. Numeroiden valossa Kuuttijoki on jyrkin, laskien runsaan 10 kilometrin matkalla 22 metriä. Alunperin suunnitelmana oli lähteä liikkeelle Kinnasjärven Porttilahdesta (kartta). Järvi oli kuitenkin vielä täysin jäässä, joten lähdimme liikkeelle ylimmän kosken niskalta (kartta). Rannassa mietimme, että olimmekohan jonkun mökin rannassa. Koskenniskan yli menevä silta ja siitä jatkuva polku näytti […]

Saaristo herää kevääseen Isojärven kansallispuistossa

Kun kesä kurkistaa jo ihan nurkan takana, ja järvet ovat vapautuneet jäästä, on aika pumpata kumikanootti täyteen ja laskea se vesille. Koska vesi on vielä kylmää, ei kovin pitkää melontaetappia kuitenkaan vielä haluaisi tehdä, sillä meloessa vettä päätyy melkein väkisinkin käsille ja vähän kanoottiinkin. Siksi karttojen kanssa piti etsiä paikka, jossa voisi meloa lyhyen matkan […]