Saaristo herää kevääseen Isojärven kansallispuistossa

Kun kesä kurkistaa jo ihan nurkan takana, ja järvet ovat vapautuneet jäästä, on aika pumpata kumikanootti täyteen ja laskea se vesille. Koska vesi on vielä kylmää, ei kovin pitkää melontaetappia kuitenkaan vielä haluaisi tehdä, sillä meloessa vettä päätyy melkein väkisinkin käsille ja vähän kanoottiinkin. Siksi karttojen kanssa piti etsiä paikka, jossa voisi meloa lyhyen matkan ja silti päätyä jonnekin luonnon keskelle.

Isojärven kansallispuistosta löytyi sopivalta näyttävä kohde, Renusaari, jonne ei pitäisi tulla kuin reilun parin kilometrin melontamatka. Suunta siis sinne!

Kevätkesällä veneilyssä pitää muistaa, että paikallisia asukkaita, kuten pesimäpuuhissa olevia lintuja, ei saa häiritä. Niinpä monissa kansallispuistoissa, myös Isojärvellä, on liikkumiseen ja maihinnousuun rajoituksia heinäkuun loppuun asti. Lintujen pesät on joka tapauksessa syytä kiertää kaukaa myös rajoitusalueen ulkopuolella.

Nokipohjan veneenlaskupaikan tunnelmia.

Lähtöpaikkamme oli Nokipohjan veneenlaskupaikka. Siellä ei ole laituria, mutta kumikanootin voi helposti laskea vesille, koska ranta syvenee suhteellisen loivasti. Veneenlaskupaikan vieressä on pieni kääntöpaikka, ja auton voi jättää ylempänä sijaitsevalle parkkipaikalle. On myös mahdollista vuokrata soutuvene Kalalahdesta, jonne on noin kilometrin kävelymatka Kalalahden pysäköintialueella. Veneen vuokraamista varten tosin täytyy käydä ensin Heretyn kahvilassa.

Kaatselälle!

Nokipohjasta meloimme hitaasti lipuen Isojärven suurimmalle selälle, Kaatselälle. Isojärvi on itä-länsisuuntainen järvi, joten pienenkin länsituulen aikana siellä voi tuulla navakasti. Tällä kertaa alkuilta oli ihanan leppeä, lähes tyyni. Livuimme hitaasti järven syvyyksien ohi kohti Ouninniemen eteläpuolelle sijoittuvaa saaristoa.

Saaret ovat korkeita ja kallioisia. Monet saaret ovat ihan kiinni toisissaan, joten niiden väliin jää jännittävän kapeita salmia. Mekin meloimme Renusaaren ja Kollinsaaren välisestä salmesta. Kumikanootti sopii tällaiseen retkeilyyn mainiosti, koska sillä voi mennä hiljaa lipuen ja kanootin syväys on pieni, joten pohjakosketukseen ei ole suurta vaaraa.

Renusaaren sokkeloa.

Renusaaressa on rauhallinen veneenlaskupoukama, pieni laituri, tulentekopaikka ja laavu. Laavun ympäristössä on myös telttailualue. Voi hyvin kuvitella, että kesällä laavulla on ruuhkaa, mutta nyt saaressa oli ihanan rauhallista. Laavulla oli kaksi muuta yöpyjää, mutta teltan sai hyvin rauhalliseen paikkaan vähän syrjemmälle.

Renusaaressa on pieni laituri, mutta sopu sijaa antaa!

Renusaaren laavu ja tulentekopaikka.

Seuraavana päivänä kanootti pääsi taas vesille, ja jatkoimme tutustumista saaristoon. Viinahongan pohjoispuolella oleva salmi oli niin kapea, että siitä mahduimme vain juuri ja juuri. Meloimme kohti Vahterinsalmea, joka yli 30 metriä syvänä erottaa toisistaan Ouninniemen ja kansallispuiston pääosan. Molemmilla puolilla maasto kohoaa järven pinnasta 60–70 metriä. Kiviset luodot, pienet kallioiset saaret ja taustalla kohoavat mäet (täkäläisittäin “vuoret”) piirtävät maiseman, joka jättää sieluun pysyvät jäljet.

Kaatvuori ja pikku vuori.

Paluumatkalla Hirviluodon kohdalla kohtasimme kumikanoottimelojan vihollisen – puuskaisen vastatuulen. Kanootti kulkee kyllä kaatumatta aallokossa, mutta tuulta vasten sillä on vaikeaa meloa. Niinpä palasimmekin takaisin Nokipohjaan rantoja nuollen, Kalalahden ja Kivääriniemen kautta. Haikein mielin jätimme nämä maisemat hetkeksi taaksemme, mutta vielä tänne täytyy palata monta kertaa!

Auringonlasku Renusaaressa.

Laavun ETRS-TM35FIN-tasokoordinaatit: N=6844673.405, E=392678.618

Kartta

 

 

 

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Kommentoi

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.