Tag Archive for: luontopolku

Tunturisusi 2014 – Huippupolun iltakävely Levitunturin laella

Lappiin asti kun ajaa, menee matkaa sen verran pitkälti aikaa ja energiaa, että illalla perille saavuttaessa harva pystyy enää suurempiin vaelluksiin. Näin oli myös minun osaltani. Pienen väsymyksen lisäksi myös aurinko alkoi esittää Kittilässä sellaisia merkkejä, että arvasi päivän olevan pian ohi. Purin tavarani Hotelli Hullu Poroon ja siirryin hotellin vierestä löytyvään ravintola Ämmilään ruokkimaan vatsaa […]

Sumiaisten Hitonhaudalla sielu lepää

Varsin läheltä ehkä paremmin tunnettua ja useammin käytyä Laukaan Hitonhautaa löytyy toinenkin Hitonhauta, nimittäin Äänekosken Sumiaisista. Sumiaisten Hitonhaudan alkuun pääsee useampaakin kautta, joko Sumiaisten keskustasta Sumiaisraitin varrelta Savolantietä pitkin noin 2,5 kilometriä tai ajamalla ensin Taipaleentietä, kääntymällä siitä Rautionmäentielle ja sitä ajettuaan noin 1,8 kilometriä niin ikään Savolantielle. Autolla tai moottoripyörällä liikkuva voi jättää ajoneuvonsa […]

Paavolan tammi – Onko tässä Suomen kaunein puu?

Yhteistyössä: Lohja Tammivanhus. Se on seissyt siinä vuosisatoja. Välillä keskellä elävää maisemaa. Välillä yksinäisyydessään, unohdettuna. Se on puhutellut matkamiehiä. Ja varmasti kuunnellut monia. Nyt se kertoo hiljaista tarinaansa kohtalosta ja sen arvaamattomuudesta. Sattumien ketjuista, joilla hiljainen ja liikkumaton saakin sanansa matkaamaan maailmalle. Ei se ajattele, eikä puhu. Mutta jos ajattelisi ja puhuisi, niin ehkä se […]

Sievin Kukonkylän luontopolku

Sievin Kukonkylästä oli artikkeli Kalajokilaakso-nimisessä paikallislehdessä, jossa mainittiin alueella toimivan aktiivisen kyläyhdistyksen. Kyseinen yhdistys on suunnitellut ja toteuttanut luontopolun Vääräjoen varrelle perustetun kylän kauniiseen metsämaisemaan. Löytämäni kartan mukaan luontopoluksi merkitystä kohteesta löytyisi ainakin luola, tervahauta, laavu ja lintutorni. Oli aika ottaa selvää millaisia luonnonihmeitä kohtaisin paikanpäällä. Sievin Kukonkylälle löytää Sievin keskustasta tai Kalajoelta tultaessa ajamalla […]

Kiteen Papinniemen ukonhattulehto

Kiteen luontopoluista yksi on näin kesäkuun lopun ja heinäkuun puolivälin väliseen aikaan ylitse muiden. Papinniemen ukonhattupolku puhkeaa tähän aikaan kesästä kirjaimellisesti kukkaan, ja onnekkaimmat kävijät saavat nähdä suorastaan kukkaloistoa. Olemme yhdellä Keski-Karjalan ja Kiteen arvokkaimmista lehtoalueista, jolla harvinainen lehtoukonhattu kasvaa luonnonvaraisena. Ukonhattupolun lähtöpaikka löytyy helposti lehdosta kertovan esitteen kartan avulla. Etelästä kuutostietä saavuttaessa on syytä […]

Seinävuoren rotko, Tuusniemen ihme

Pohjois-Savon ehkäpä suosituin retkeilykohde on Seinävuoren rotkolaakso Tuusniemellä. Tällä kertaa perinteinen Juhannuspäivän retkeni suuntautui sinne. Seinävuoren Rotkolaakso on jylhä luontoelämys, joka on ehdottomasti näkemisen ja kokemisen arvoinen. Kallionhalkeama on syntynyt alkujaan 1800–1900 miljoonaa vuotta sitten, kun peruskalliossa tapahtui siirros ja siitä jäi merkiksi ruhjelaakso. Siitä alkoi monivaiheinen muodonmuutos ja nykyisen asunta rotko sai viimeisimmän jääkauden […]

Uudenmaan upein lehtoparatiisi, Tammisaaren Ramsholmen

Tammisaaressa sijaitsee Suomen oloissa harvinainen puisto-metsäalue. Se käsittää 55 hehtaaria kasvistoltaan ja eläimistöltään niin monipuolista keski-eurooppalaista tammimetsävyöhykettä, että tuskin vastaavaa löytyy muualta Manner-Suomesta. Puistometsäalueen osat ovat Hagen, Ramsholmen ja Högholmen. Näitä erottavat kapeat jokiraumat, joiden yli kulkevat kävelysillat. Yleisesti koko alueesta käytetään nimitystä Ramsholmen. Ramsholmen on sanana mielenkiintoinen, koska vastaavalla nimellä on maassamme nimetty useita […]

Nåtön pähkinäpensaslehto, kuin mielikuvitusmaailman paratiisi

Istumme päivän luolareissujen ruokatauolla. Karjalanpiirakoiden mutustelun lomassa selailemme Karttakeskuksen reissulle lähettämää matkaopasta. Vaikka suurin osa kohteista oli jo ennakkoon suunniteltu ja niitä ei oppaista löydy, niin yksi opaskirjasen sivuista kuitenkin pysäyttää. Nåtö. Pähkinäpensaslehto ja luontopolku. Tuumaamme, että se voisi olla noheva päätöskohde hienolle päivälle. Pari luolaa ja kolme tuntia myöhemmin sitten ajamme kauniisti saarelta toiselle […]

Lenholmenin luonnonsuojelualue Paraisilla

? P-alue ja lähtöpaikka kartalla Lenholmen on Paraisilla sijaitseva 36 hehtaarin kokoinen luonnonsuojelualue. Se on osa Lenholmin Natura-aluetta, joka puolestaan on 129 hehtaarin laajuinen. Lenholmenin luonnonsuojelualueella on lehtoja, rantaniittyjä ja perinnemaisemaa. Kesällä siellä laiduntaa lehmiä ja lampaita. Alueella kiertää tieltä viitoitettu, 1,2 kilometriä pitkä luontopolku, jonka varrella on myös lintutorni. Lenholmeniin löytää, kun ajelee Paraisten […]

Sinisiä maisemia Kangasniemen Sinivuorella

Kangasniemen ja Jyväskylän välillä, kolmisenkymmentä kilometriä Kangasniemeltä tai Lievestuoreelta, sijaitsee melko huonosti tunnettu retkipolku. Alueella liikkuvan kannattaa ehdottomasti tutustua reittiin, jonka maisemat vaihtelevat käytöstä jääneistä pelloista kallioisiin metsämaisemiin ja keskisuomalaisten mäkien sinisiin korkeuksiin. Viiden kilometrin mittaisen polun alkupisteessä, osoitteessa Rutakoskentie 1016, on parkkipaikka. Polun alkupäässä on käsin tehty kyltti, ja reitti itsessään on selvästi merkitty […]