Tag Archive for: luontopolku

Mikä ihme on Lullaus? Tai Hyi-halkeama? Ne ovat kohteita Jämsänkallion luontopolulla Toholammilla

Toholampi lienee tunnettu peltomaisemista, jota kutsutaan yleisesti ”aakeiksi laakeiksi”. Yllättäen seudulta löytyy kuitenkin hieman jylhempää maisemaa – Jämsänkallio, jonka tienoilla kulkee myös muutaman kilometrin polkuverkosto. Luontopolku kulkee niin suolla, mäkisessä kangasmetsässä kuin avokalliollakin.

Kalastajakylän historiaa ja merenrantaluontoa – Ohtakarin luontopolku Kokkolassa

Entisessä Lohtajan kunnassa sijaitsevan Ohtakarin historia on mielenkiintoinen. Kalastajakylässä on asuttu kausittain, sinne on siirrytty vuosittain parhaaseen pyyntiaikaan. Lyhyt pengersilta saareen saatiin 1970-luvulla. Täällä on sijainnut myös luotsiasema. Nykyisin saareen voi tutustua mm, käväisemällä kalastajamuseossa ja saaren pohjoisreunaa kulkevalla luontopolulla.

Kortjärven vaellusreitti, varaa sille aikaa – koe hauskojen runojen ja veistosten taikaa!

Kruunupyyn Kortjärvellä on hassunhauska kävelyreitti, jonka varrella on varmasti ainakin sata asiaa luettavaksi ja katsottavaksi. Reitillä on hupaisia veistoksia sekä lyhyitä ruotsinkielisiä runoja. Tarjolla on myös monipuolista luontoa ja pari erinomaista taukopaikkaa.

Uittomiehenlenkki Evijärvellä: Kierrä luontopolku ja testaa tukkilaistaidot!

Neljän kilometrin mittainen Uittomiehenlenkki on saatu aikaan talkootyöllä vuonna 2020. Se kulkee neva- ja kangasmaisemissa – tarjolla on niin metsäreittiä, pitkospuita kuin haketettua polkuakin. Kierros päättyy Uittomiesperinnealueelle, jossa voi testata tukkilaistaitojaan.

Tapionpöytä kivan harjuluonnon sylissä – Sulkaharjun luontopolku Vetelissä

Sulkaharjun luontopolun tavoite on esitellä keskipohjalaista suo-, kangas- ja harjumaisemaa. Reitti nousee Sulkaharjun laelle ja laskeutuu Veritaarnanniittujen suoalueen laitaan. Matkalla voi ihastella lähdettä ja pöytäkuusta eli tapionpöytää.

Sympaattinen Karhulampi laavuineen on Tolpankankaan luontopolun helmi

Tolpankankaan luontopolku Luumäen Kannuskoskella kulkee harju- ja kangasmaastoissa, suureksi osaksi teitä pitkin. Tolpankangas on muotoutunut mannerjään sulamisvaiheessa ja muistoksi on jäänyt soraharjuja ja kumpuilevaa maastoa. Viiden kilometrin reitin kohokohta on ihastuttava Karhulampi, jossa on myös reitin taukopaikka.

Aurinko, meri, taivas ja maa – ihastuttava Kaunissaaren luontopolku monine taukopaikkoineen

Kaunissaari on Helsingin itäisin ulkoilusaari – se sijaitsee ihan ulkomeren tuntumassa ja on maantieteellisesti Sipoon alueella. Saarella on luontopolku, jonka varrella voi ihastella merta moneen suuntaan ja istuskella vaikkapa useassakin paikassa evästauolla. Kaunissaareen voi myös ottaa teltan mukaan ja retkeillä useammankin päivän.

Jopas oli komeita puita ja kääpiä! Lehtomaisemaa Vaisakon luonnonsuojelu­alue­­ella Salossa

Vaisakon luonnonsuojelualue sijaitsee lähellä Saloa, Halikonlahteen työntyvässä niemessä. Vaisakko tarjoaa upeita ja suorastaan ainutlaatuisia lehtomaisemia jalopuineen ja harvinaisine sienineen. Vaisakkoon voi tutustua noin neljän kilometrin reitillä, joka kiertää niemen ympäri.

Työn muistomerkki ja muita Romu-Heikin rakennelmia – Hytermän saaressa Savonlinnassa

Romu-Heikki eli Kerimäen nimismies Heikki Häyrynen kokosi 1920-luvulla omistukseensa tulleeseen Hytermän saareen melkoisen kokoelman rakennuksia ja kivisiä rakennelmia. Hytermästä tuli Mikkelin läänin ensimmäinen luonnonsuojelualue vuonna 1932. Rakennuksia voi käydä ihailemassa Romu-Heikin polulla – ja Hytermään pääsee parhaiten vaikkapa vuokraamalla soutuveneen ja soutelemalla muutaman sadan metrin matkan kirkasvetisen Puruveden maisemissa.

Känkkärän luontopolulla Kouvolassa voi törmätä kivitonttuihin ja koristeltuun joulukuuseen

Anjalankosken eli Ankkapurhan tietämillä Kouvolassa on useampikin mielenkiintoinen kävelyreitti. Känkkärän luontopolku kulkee Kymijoen rantaa myötäillen ja sen varrella voi ihailla jylhiä maisemia joelle ja vastarannan tehdasmiljööseen. Reitillä on myös paljon istuskelupaikkoja ja muutama mukava yllätys nähtäväksi.