Tag Archive for: lehtoluonto

Kaasmarkun luonnonkaunista jokilaaksoa ja historiaa – Keskisen myllyn luontopolku Ulvilassa.

Ulvilan Kaasmarkussa sijaitseva Keskinen mylly on hyvässä kunnossa, kiitos aktiivisen mylly-yhdistyksen. Se toimii kyläläisten info- ja tapahtumapaikkana – ja sen pihalta voi startata noin parin kilometrin luontopolulle Kaasmarkunjoen rannoille.

Pyhäselän aavaa rantaa ihailemassa – Kuhasalon kierros Joensuussa

Kuhasalo sijaitsee vain muutaman kilometrin päässä Joensuun keskustasta. Tämä entinen saari on maannousun myötä kuroutunut niemeksi ja se on nykyään suosittu ulkoilualue. Täällä voi ihailla Pyhäselän melkeinpä merellisiä maisemia ja viettää eväshetken vaikkapa Kalmoniemen komealla taukopaikalla.

Metsäruusuja ja lehtosinilatvoja. Ja muutenkin ihana lehtoluonto. Elovaaran luontopolku Joensuussa.

Elovaara sijaitsee lähellä Hammaslahtea, Joensuusta parikymmentä kilometeriä etelään. Toiseen Salpausselän harjuun kuuluva alue muodostaa hyvin rehevän harjujen ja suppien vyöhykkeen. Polkureitistöä on noin neljän kilometrin verran.

Terveysluontopolku, lehtoluonto, komeat laavut – näitä tarjoilee Liessaari Lohjalla

Liessaari on ollut lohjalaisten suosittu virkistysalue jo vuosia. Saari tarjoaa avaria näkymiä Lohjanjärvelle sekä ihanan vehreää lehtoluontoa – sekä kaksi erinomaista taukopaikkaa sen länsipäässä. Saarta kiertelee luontopolku, joka esittelee sen parhaat palat.

Lehtoparatiisi, Tammisaaren asukkaiden henkireikä, retkikohde vailla vertaa. Ramsholmen.

Tammisaaren Ramsholmenia kehutaaan kaikissa mahdollisissa nettiartikkeleissa. Varsinkin keväinen luonto valkovuokkoineen ja kieloineen saa ylistäviä lausuntoja. Oli aika lähteä tutustumaan tähän lehtojen kunkkuun!

Hasselholmenin luontopolku Porvoossa: lehmuksia, pähkinäpensaita, kuusamaa, vihreyttä.

Hasselholmen sijaitsee Porvoon keskustan itäpuolella. Melko helppokulkuinen polku kiertelee vehreän niemen maisemissa, lehtimetsän suojassa. Reitin lähtöpaikka on kaiken lisäksi suositun uimarannan laidalla.

Paimenen polku Kolin kansallispuistossa: pari kilometriä hienoja lehtoja ja jyrkkää rinnettä.

Kaupallinen yhteistyö: EU:n osarahoittama kampanja Paimenen polku on jotakuinkin kolmion muotoinen kävelyreitti Kolin kansallispuistossa. Yksi kolmion sivuista on jyrkkää nousua, seuraava tasaista maastoa, kolmas sitten jyrkkää laskeutumista lähtöpaikalle. Reitin luonnossa korostuvat monimuotoiset lehdot, mutta onpa reitin varrella myös komeaa kalliota vaaramaisemineen.

Maisema kuin taulu – Tuomikurun kierros Ylläksellä

Tuomikurun kierroksen lähtöpaikka on Ylläs Ski Resort. Leveälle polulle voi suunnata gondolihissien suhauttaessa ylitse vain muutaman metrin pään yläpuolella. Reippaan nousun jälkeen voi ihailla Ylläsjärven maisemia, piipahtaa taukopaikan kodassa ja lähteä laskeutumaan vihreään Tuomikurun saniaislehtoon.

Soliseva oja, saniaiset, superhienot pitkospuut. Varkaankurun luontopolulla Ylläksellä.

Varkaankurun luontopolku on noin kolmen ja puolen kilometrin ihastuttava kävelyreitti Yllästunturin luontokeskukselta kohti Varkaanojaa ja sen vehreää lehtoluontoa valtavine saniaisineen. Reitillä on ympäröivää luontoa säästävät teräsrakenteiset pitkokset. Varkaankurun kota on oiva taukopaikka reitin puolivälissä.

Ihanaa lehtoluontoa korkealla harjulla – Paimelanvuoren luontopolku Hollolassa

Paimelanvuori on nimestään huolimatta harju, joka kohoaa kuutisenkymmentä metriä ympäristöstään. Nousu vuorelle on jyrkähkö, mutta mäen päällä voikin sitten nauttia sekä kauniista lehtoluonnosta että upeista maisemista kohti Vesijärveä.