Metsäruusuja ja lehtosinilatvoja. Ja muutenkin ihana lehtoluonto. Elovaaran luontopolku Joensuussa.

Elovaara sijaitsee lähellä Hammaslahtea, Joensuusta parikymmentä kilometeriä etelään. Toiseen Salpausselän harjuun kuuluva alue muodostaa hyvin rehevän harjujen ja suppien vyöhykkeen. Polkureitistöä on noin neljän kilometrin verran.

Elovaaran luontopolku Joensuussa
Päivämäärä: 23.6.2026.
Luontopolkumiehen reittinumero: 673.
Reitin pituus: 1,7 km.
Kohokohdat: Aivan ihastuttava lehtoluonto, komeat koivikot, Kontkasenlampien rannat.
Parkkipaikka: Noin 6-8 auton parkkipaikka osoitteessa Lehtoniementie 94. Paikka kartalla.
Julkiset liikenneyhteydet: Hammaslahden taajamaan pääsee Joensuun paikallisliikenteellä. Matkaa Hammaslahdelta kolme kilometriä.
Opasteet/kyltit: Erinomaiset.
Varusteet/jalkineet: Ei erikoisvaatimuksia.
Vaativuustaso: Keskivaativa reitti.
Tulipaikka: Yksi tulipaikka.

Taas yksi luontopolku, jonka kävelyä olin suunnitellut jo melkoisen tovin. Elovaaran poluista olin kuullut jo vuosia aiemmin – ja kerran olin jo huomannut opasteen tien laidassa, kun ohi ajelin. Silloin aika ei riittänyt Elovaaraan tutustumiseen, mutta nyt, kesäkuussa 2026 oli vihdoin aika käydä paikalla. Päätin tutustua puolentoista kilometrin mittaiseksi ilmoitettuun luontopolkuun. Sitä etsiessäni tein havainnon: Elovaarassa on kaksi polkua, joiden kuvittelin olevan Rääkkyläntien (seututie 484) molemmin puolin. Olin väärässä: luontopolun lähtöpiste ei olekaan asfalttitien varressa (jossa olin opasteen bongannut), vaan Lehtoniementie-nimisen hiekkatien varressa. Ajelimme sinne retkikaverin kanssa kesäkuisena aamuna.

Pysäköintipaikalla on Elovaarasta kertova opastaulu. Se kertoo Elovaaran monista arvokkaina pidetyistä metsätyypeistä, kuten lehtolaikuista ja ruohoisista soista. Puusto on eri ikäistä sekametsää. Reitit on merkitty karttaan (kuten luontoonkin) punaisella ja keltaisella. Olimme keltaisen reitin eteläisimmässä pisteessä.

Luontopolun ja laavun nuolet vasemmalle, harjupolku lähtisi tästä oikealle. Keltainen merkki koivun rungossa ohjaa luontopolulle.

Suuni taisi loksahtaa auki, kun lähdin kävelemään reittiä. Heti ensimmäiset metrit olivat niin upeita. Suppia ja harjuja, valtava määrä lehtokasveja. Palataanpa niihin vähän myöhemmin.

Reitin ensimmäinen opastaulu kertoi metsälehmuksesta.

Polku laskeutuu melko jyrkästi reitin ensimmäiselle pitkospuuosuudelle. Toinen opastaulu kertoo korvesta – se on puustoinen ja ohutturpeinen suo. Luonnontilaiset rehevät korvet ovat Suomessa harvinaisia, lähinnä ojituksesta johtuen.

Reitti vie Kontkasenlammille. Ihastuttavan värisen suolammen rantaan vie pitkospuut – ja rannalla voi myös istahtaa penkille katselemaan vaikkapa lammen kaloja.

Kontkasenlampien lähellä on myös tämän lyhyen polun taukopaikka, jossa on tulipaikka ja laavu. Tänne on vain reilut 300 metriä polun lähtöpisteestä.

Tästä reitti jatkuu toiselle Kontkasenlammelle. Taas pitkospuita, ja pieni puuton nevasuo.

Suon jälkeen jyrkkä nousu harjulle ja heti sen jälkeen laskeutuminen notkelmaan, jossa oli ihastuttavan rehevää luontoa. Tämä oli yksi suosikkikohdistani tällä reitillä. Reitin varrella kasvaa paljon metsäruusua, tässäkin sitä voi havaita aivan polun reunassa. Myös näsiää ja lehtokuusamaa oli runsaasti. Reitin yhdeksäs luontotaulu kertoo lahopuista.

Kilometrin kohdalla seuraa toinen jyrkkä nousu harjulle. Täällä on myös harjuista kertova opastaulu. Niiden kerrotaan olevan historiallisia polkuja ja kärriteitä – ja nykyään ne usein palvelevat ulkoilua ja virkistystä.

Seuraava osuus kuljetaan harjulla, joka on yllättävän vehreä ja koivuvaltainen, todennäköisesti entistä kaskimaata. Yksi reitin opastauluista mainitsi valkoselkätikan suosivan lahoavaa lehtimetsää, jota suolle laskevalla rinteellä täällä on tarjolla. Ja niin vain kävi, että valkoselkätikka tuli nytkin käväisemään koivun rungolla aivan polun vieressä. Selkä näkyi selvästi, joten tunnistus oli kyllä satavarma.

Reitti nousi takaisin Lehtoniementielle. Olin ihaillut ja ihmetellyt monia kasveja, mutta yhtäkkiä huomasin aivan tuntemattoman kasvin, joka kasvoi polun laidalla aika korkeana, kukat olivat suurin piirtein rintani korkeudella. Otin kasveja tunnistavan sovelluksen auki ja arvelin, että se kertoo tämän olevan jonkin aivan tavallisen peurankellon tai vastaavan. Vaan ei, tämä olikin lehtosinilatva – ja se taisi olla minulle täysin uusi laji. Luontoportti-sivustolta luin, että lehtosinilatvan epäiltiin levinneen tänne puutarhoista. Kasvitieteilijät kuitenkin löysivät sen siitepölyä jääkauden jälkeisien lämpökausien kerrostumista, joka viittaisi siihen, että kasvi olisi levinnyt Suomeen jo ennen ihmisten tuloa.

Luontopolku käväisee Lehtoniementiellä, mutta kääntyy hetkeksi vielä sen toiselle puolelle.

Maisema jatkuu hyvin samanlaisena. Koivikkoa, runsasta aluskasvillisuutta. Vielä huomasimme reitin varrella uusia lehtokasveja, lehtokonnanmarjaa ja syyläjuurta.

Risteys. Tässä toinen Elovaaran merkityista poluista eli Harjureitti yhtyy luontopolkuun. Harjureitti sai jäädä odottelemaan seuraavaa kertaa.

Palasimme pysäköintipaikalle. Matkan pituudeksi mittasin 1,7 kilometriä, aikaa käytimme 35 minuuttia. Emme tavanneet muita kävelijöitä.

Elovaaran luontopolku on keskivaativa. Korkeuserot ovat kolmenkymmenen metrin luokkaa, harjuille nousut ovat melko jyrkkiä.

Lehtoluonto ihastutti. Taisin sanoa, että luontopolkuna tämä oli aivan kärkipäätä, Top 10 -materiaalia. Kasvillisuus oli erikoista, harjumaisemat harvinaisen reheviä ja Kontkasenlammet idyllisiä. Vahva suositus!

Sijainti: N=6925265.887, E=651269.680 (ETRS-TM35FIN)
GEO:lat=62,4277761, GEO:lon=29,9299605

Muita Luontopolkumiehen reittejä lähistöllä:
Kalliojärven kierros
Hiidenvaaran luontopolku
Oskolan luontopolku