Tag Archive for: Lauhanvuori-Hämeenkangas UNESCO Global Geopark

Hiihtoretki Lauhanvuoren kansallispuistoon

Kevään edetessä hanget olivat Etelä-Suomessa kovasti jo huvenneet. Vedenjakajaseuduilla lunta kuitenkin vielä riitti, ja jos säät edes hetkellisesti kävivät yön aikana pakkasella, oli hiihtokeli seuraavana päivänä mitä mainioin. Nyt olikin sopiva aika aloittaa kevään retkeilykausi, jos ei ollut sitä jo aloittanut, sillä kevättalven optimikeleillä ei ole niin väliksi, millä pelillä maastoon lähtee, hanki kantaa pakkasyön […]

Kihniön Käskyvuorella

Käskyvuori, tuo mahtipontisen nimen omaava paikka sijaitsee Kihniön pohjoisrajalla. Käskyvuori rajaa Pohjois-Pirkanmaan ja Etelä-Pohjanmaan, ollen näin maisemaa hallitseva maamerkki. Heinäkuinen kesäpäivä houkutteli minut tutustumaan lomailupaikkakunnan ympäristöön. Pirkanmaalla sijaitseva Kihniön Käskyvuori on kunnan pohjoisosassa sijaitseva näköalapaikka. Kuljin paikan päälle Isoniementieltä, Kihniön keskustan läpi ajamalla, suuntana pohjoinen. Isoniementieltä on viitoitus perille asti. Perillä on pieni kääntöpaikka muutamalle […]

Mustasaarenkeidas

Etelä-Pohjanmaan Isojoella sijaitseva Mustasaarenkeidas on osa laajaa, Metsähallituksen ylläpitämää, Haapakeitaan soidensuojelualuetta. Retkikohteena tämä on hyvin rauhallinen ja hiljainen. Mustasaarenkeitaan erämaiset suonäkymät mykistävät, ja vähintäänkin rauhoittavat retkeilijän mielen tämän saapuessa Mustasaarenkeitaan näkötornille. Lintubongarille Mustasaarenkeitaan vaikutus saattaa tosin olla täysin päinvastainen. Mustasaarenkeidas sijaitsee hieman sivussa suuremmalta tiestöltä, ja sinne pitää lähteä vartavasten. Saapuminen alueelle vaatii retkeilijältä hieman […]

Kauhanevan-Pohjankankaan Kansallispuisto

Kauhaneva-Pohjankangas on Lounais-Suomen erämaisimpia retkikohteita. Puistoa kiertävän reitin alussa retkeilijän eteen avautuu hyvin tavanomainen ja tyypillinen kangaspohjainen metsä – Pohjankangas. Tämän metsikön ohitettuaan retkeilijän ilme kirkastuu. Tästä alkaa Kauhaneva. Kauhaneva-Pohjankangas on kävijämäärältään Suomen pienin kansallispuisto. Myös retkirakenteita on puistossa verraittain vähän suhteessa sen pinta-alaan, mutta niiden laatu on erinomainen. Pitkospuitakin on uusittu rajulla kädellä hiljattain, […]

Lauhanvuoren kansallispuisto, Isojoki

Makkara vinkuu tikun päässä, kuin armoa huutaen. Nuotio räiskyy, mielessä pyörivät päivän kokemukset. Muistatko miltä syksy tuoksuu? Se koittaa pian taas, onhan jo elokuu. On aivan hiljaista. Olen ilmeisesti aivan yksin koko kansallispuistossa. Vaikka kesälomakausi on vielä käynnissä, olen kahden päivän aikana tavannut vain yhden ihmisen. Olen saanut juuri sitä mitä lähdin hakemaan, hiljaisuutta ja […]

Karijoen Susiluola, Kristiinankaupunki

Susiluola sijaitsee Kristiinankaupungin alueella, mutta pääosin Karijoen kunnan omistamalla maalla. Luola on saanut nimensä sijaintipaikkansa Susivuoren mukaan. Kaivausten yhteydessä löydetyt kivet ja muut mahdollisesti ihmisten toiminnan jäännökset ovat ehkä jopa 120 000 vuoden takaa Eem-interglasiaalin ajalta. Luola olisi täten vanhin ihmisasumus Pohjois-Euroopassa. Se on ilmeisesti myös ainoa paikka koko maailmassa, jossa on merkkejä jääkautta edeltävästä […]