Tag Archive for: lapsi

Kangasalan Mäyrävuori yllättää kokeneenkin retkeilijän: suunnaton irtolohkare luolineen kruunaa retken

➡️ 1,0 km ? 1–2 h ⚫⚪⚪ Helppo reitti (kalliota pitkin voi toki myös kiipeillä, jolloin reitti on vaativa) ? Paikka kartalla Aivan Kangasalan keskustan tuntumasta, vain kolmen kilometrin kävelymatkan päässä vaikkapa parhaillaan rakenteilla olevalta hotellilta, löytyy piilopaikka, jonka pääsi yllättämään kokeneenkin retkeilijän kauneudellaan. Mäyrävuori on ulkoilualue Kangasalan Mäyrävuoren kaupunginosassa. Erillistä merkittyä parkkialuetta emme löytäneet, mutta pidemmän matkan päästä tulevakin […]

Ohtolan Pirunkallion luola, Kangasala

Kangasalan kaksi tunnetuinta luolaa sijaitsevat niin lähekkäin, että käydessämme joulukuussa 2015 tutustumassa Lempokiven luolaan, päätimme myös etsiä Pirunkallion luolan. Aurinkoinen päivä oli selkeästä taivaasta johtuen kirkas ja viileä, vaikka lunta ei ollutkaan maassa. Ajoimme pitkin Valkeakoskelle johtavaa mutkittelevaa tietä peltojen lomitse ja yritimme tarkkailla, näkyisikö luola selkeästi tielle. Jossakin vaiheessa kuitenkin tajusin meidän varmasti jo ohittaneen luolan […]

Lempokiven luola, Kangasala

Vuosi 2015 oli lopuillaan, mutta säät olivat edelleen hyvin suosiolliset lähiseutumatkailulle. Pukki oli kontissaan kiikuttanut minulle Suomen luolat -kirjan, sekä astetta tehokkaamman led-valon, joten olihan se nyt väkisinkin lähdettävä jotain luolia tarkastamaan! Muutamiltakin työkavereilta olin kuullut mainintoja Kangasalan luolista, joten päätimme ottaa kurssin niitä kohti. Pakkasta oli vain muutama aste ja aurinko oli vasta nousemassa ajaessamme […]

Kuukauden retkeilyblogi: Arctic spell – retkeilyä lasten kanssa

Maastamme löytyy kymmenittäin mielenkiintoisia ja laadukkaita retkeilyblogeja. Niinpä nuotiolla istuskellessa syntyi ajatus, että näistä voisimme kiinnostavimpia suositella myös Retkipaikassa. Siirryimme tuumasta toimeen ja näinpä palkitsemme ensimmäisen kuukauden blogin. Kunnian saa Arctic Spell, joka esittelee kohteita erityisesti lasten kanssa retkeilyn näkökulmasta. Blogaaja Riitta Alasalmi on 35-vuotias ammatillisen koulutuksen opettaja Kainuusta, jonka erityisalaa on verkkokoulutus. Lapsinäkökulman varmistavat […]

Pieni luontohetki kaupungissa

2-vuotiaan tytön isänä olen viime aikoina saanut hämmästellä lapsen näkökulmasta ympäröivää kaupunkiluontoamme. Eräänä kauniina syysaamuna tyttöni tokaisi ulos tullessamme: ”Tuoksuu hyvälle!”. Ilma tosiaan tuoksui puhtaalta, raikkaalta, olin ihan unohtanut miten hyvältä kaupunki ilmakin voi tuoksua. Nyt sitä piti nuuhkia tytön kanssa ihan urakalla. Sen jälkeen olen usein aamuisin haistellut cityilmaa autolle kävellessäni, joskus petyn mutta välillä aamun […]