Tag Archive for: Lappi

Vuoden lyhimmän päivän valoa Sivakkaojan laavulla Saariselällä

? Kartta laavulle Kaamos on kaunista aikaa Lapissa. Monet luulevat, että silloin vallitsee jatkuva pimeys. Omasta mielestäni pohjoisen kaamoksen valo on ”parempaa” kuin etelän räntäsateet ja ikuisuuden kestävä harmaa pilvimassa. Pohjoisessa valon aika on lyhyt, mutta usein hyvin värikäs. Tällä kertaa suuntasin Lappiin isäni kanssa jouluviikolla juuri näitä taivaan sävyjä katselemaan. Tulipa reissulla hiihdeltyäkin muutaman […]

Lokan suuren sinen äärellä on puusirpaleiden ranta, jonka kertoma tarina saa mielen hiljaiseksi

Eräänä kirkkaana syyspäivänä saavuin sattumalta rannalle, joka teki mieleeni todella väkevän jäljen. Se ei ollut kaunis hiekkaranta eikä paratiisimainen laguuni. Se oli pieni ja huomaamaton rantakaistale, josta saattaisi helposti saapastella yli siihen kahta kertaa katsomatta. Vehreät rantakasvit havisivat suuren järven tuulessa, Lapin rajattoman taivaan alla. Lähes äärettömänä levittäytyvä Lokka hohti sinisenä kaikessa voimassaan. Kaukana sen […]

Paistunturin erämaa – Avotunturivaellus rautujärville ja erämaan rauhaan, osa 2/3

Osa 1/3 täällä Päivä 4: Sää oli selkeytynyt – ainakin aiempaan verraten. Taivas oli pilvinen, mutta sumu oli hälvennyt ja tunturit kauempanakin näyttäytyivät vihdoinkin meille. Viileän yön jäljiltä hyttysetkin olivat vielä kankeina ja vähin joukoin liikkeellä, joten menimme ulos keittelemään vettä aamiaistarpeisiin. Jälkiuunipaloille Koskenlaskijaa levitellessäni muistin edellisenä päivänä graavaamani raudun ja kiirehdin rinkalleni hakemaan kalan aamiaispöytään, […]

Mahtavan Pomokairan laidalla odottavat pitkokset kulkijoita: kauniilla Ilmakkiaavalla kannattaa pysähtyä

Reitti 500 metriä/suunta Helppo reitti Paikka kartalla Ei tulipaikkaa Joitakin semmoisia paikkoja on varmaan jokaisella, että aina niistä miettii, että tuollakin pitäisi käydä katsomassa, mutta ei sitten meinaa millään tulla menneeksi. Uskallan väittää, että tämä Ilmakkiaapa saattaa olla aika monellekin sellainen. Ainakin Lapin-kävijöille. Järvelle johtavat pitkokset kun ovat aivan nelostien vieressä – toisin sanoen tästä […]

Kaksi puuta, koski, seita ja järvenranta – 5 hienoa ja superhelppoa retkipaikkaa, joista ei kannata ajaa ohi

Kaikilla luonnonystävillä ei ole mahdollisuutta taivaltaa pitkiä matkoja, vaikka mieli tekisikin. Minusta on kuitenkin todella tärkeää, että luonnosta, sen ihmeistä ja jopa erämaisista tuulahduksista pääsevät nauttimaan kaikki, eivät pelkästään vetreäjalkaiset retkeilijät. Tässä vinkkaankin omien retkieni pohjalta 5 kiinnostavaa ja erityistä retkipaikkaa, joita suosittelen aivan kaikille kotimaanmatkaajille, mutta myös kohteiden lähellä asuville. Nämä paikat on helppo […]

Täydenkuun valossa Kilpisjärveltä Tsahkaljärvelle

Teksti ja kuvat: Eija Vartiainen Kilpisjärven kylän koillispuolella olevalle kauniille Tsahkaljärvelle on kylältä vain reilun kilometrin matka.  Kylän ja järven välille on rakenteilla uusi, noin 4 km pituinen rengasreitti, jonka lähtöpisteet ovat Kilpisjärven luontokeskuksella sekä Kilpishallin tuntumassa. Kesäreitti ja rakenteet eivät ole vielä täysin valmiina, mutta talvireitti on jo lanattu. Tein reittiä pitkin öisen hiihtoretken järvelle täydenkuun valaistessa tietäni. Vaikka […]

Ihastusta ja ärräpäitä Joulupukin maassa: kaamosvaellus Kemihaarasta Korvatunturiin

Vuoden pimein aika on jälleen käsillä. Viime jouluna puolisoni ja minä päätimme paeta sitä ja etelän sateista joulua Lappiin, kaamoksen maahan. Vaelluskohteemme oli Urho Kekkosen kansallispuiston kaakkoiskolkka, niin kutsuttu Itäkaira Joulupukin kotiseutuineen. Starttasimme etelästä joulupäivänä ja ajoimme Kemihaaraan, joka toimi vaelluksemme lähtö- ja päätepisteenä. Vastassamme meitä olivat omaa jouluansa viettävä vanha yrittäjäpariskunta, jolta olimme varanneet […]

Pysähdy tässä matkalla Nuorgamiin: Veahčatnjunnis on helppo nousu upeaan maisemaan

? Paikka kartalla ⚫⚪⚪ Helppo reitti Utsjoen Vetsikko on ohiajajalle aikamoinen kokemuspläjäys. Vetsijoen ympäristössä on useampi nopeasti tavoitettava retkikohde, mutta tähänastisista rentouttavin mitä itse olen kokenut, on ehdottomasti ollut Veahčatnjunnin huippu. Tunturille pääsee joko helposti kuljettavaa mönkijäuraa tai siltä risteytyvää polkua pitkin. Auton voi jättää levikkeelle, joka on hieman ennen Vetsijoen siltaa. Mönkijäura lähtee noin 50 metriä […]

Nappasitko hienon kuvan Kilpisjärvellä? Lähetä se tähän kansainväliseen kuvakilpailuun!

Kilpisjärven maisemista on huonoa kuvaa vaikea saadakaan, ja moni matkaaja antaakin siellä kameransa laulaa. Mutta tiesitkö, että Kilpisjärvi on osa Euroopan E1-kaukovallusreitistöä? Reitistön tunnettuutta aiotaan lisätä, ja niinpä voit nyt voittaa rahapalkinnon Kilpisjärvi-kuvillasi. Kuvakisaan halutaan inspiroivia otoksia reitin varrella olevista kohteista, maisemista, kulttuureista ja luonnosta. Kilpailun takana on The Competence Center for Hiking WALK.  E1|R1 Photo […]

Lyhyen reitin päässä odottaa mahtava näky: Ulingaskönkäällä vanha mylly kertoo tarinaa

Mylly kartalla➡️ 2,6 km / suuntaLaavu ja tulipaikka Unarin rannalta löytyvä Uimaniemi on onnistunut saamaan sydämestäni aivan erityisen paikan. Uimaniemi rakennuksineen ja maisemineen on hyvin kaunis paikka, muistuttaen melkeinpä saariston kalastajakylää keskellä Lapin maisemia. Minulle, jonka syvimmät juuret ovat lounaisrannikolla, on Uimaniemi kuin pala Houtskaria keskellä Lappia. Kesällä Uimaniemessä käydessäni oli mieltäni jäänyt kaihertamaan Ulingasjoen vanhalle […]