Ihastusta ja ärräpäitä Joulupukin maassa: kaamosvaellus Kemihaarasta Korvatunturiin

Vuoden pimein aika on jälleen käsillä. Viime jouluna puolisoni ja minä päätimme paeta sitä ja etelän sateista joulua Lappiin, kaamoksen maahan. Vaelluskohteemme oli Urho Kekkosen kansallispuiston kaakkoiskolkka, niin kutsuttu Itäkaira Joulupukin kotiseutuineen.

Starttasimme etelästä joulupäivänä ja ajoimme Kemihaaraan, joka toimi vaelluksemme lähtö- ja päätepisteenä. Vastassamme meitä olivat omaa jouluansa viettävä vanha yrittäjäpariskunta, jolta olimme varanneet yösijan ja illallisen. Kemihaaran Loma on sympaattinen ja retkeilijöiden kannalta strategisella paikalla sijaitseva matkailu- ja majoitusyritys Savukoskella. Kemihaara sijaitsee nimensä mukaisesti Kemijoen alkulähteillä, Kemihaaran erämaan ja Urho Kekkosen kansallispuiston rajalla. Matkaan voi lähteä meloen erämaista Kemijokea myötävirtaan, patikoiden tai talvella hiihtäen. Yritys järjestää tilauksesta myös opastettuja retkiä, vuokraa kanootteja ja myy kalastuslupia. Jos ei ole liikkeellä autolla, kannattaa kysyä kyytiä rautatieasemalta.

Kemihaara – Naltiojoen autiotupa

Lähtöpaikkamme kartalla