Artikkelit

Hangonkylän Metsäkannas ja Sandvikholmen

Metsäkannaksen metsiköt niittyineen ja Sandvikholmenin esittelemät näkymät merelle takaavat luontokokemuksia kaupunkilomaakin viettävälle. Hangon kaupunkikeskustan kupeessa, Kappelisataman ja Hangonkylän sataman välimaastossa ihminen ja luonto tulevat keskenään yllättävän hyvin toimeen. Metsäkannas on entistä, jo 1600-luvulla karttoihin merkittyä, pelto- ja niittyaluetta. Rantojen lähelle rakennettujen hulppeiden puutalojen lisäksi alueella on pieni luonnonsuojelualue. Sitä ja ympäröivää aluetta kuvaa ehkä parhaiten […]

Haagan Alppiruusupuisto eli Rhodopuisto, Helsingin kätketty helmi

Kesäkuun ensimmäisinä viikkoina kannattaa Helsingin suunnalla liikkuessa ottaa kurssi kohti Haagaa. Tai jos ihan rehellisiä ollaan, on paikalla odottava näkymä sikäli epätodellisen kaunis ja mykistävä, että sitä kannattaa vasiten tulla ihmettelemään pidemmänkin matkan takaa. Olin käynyt paikalla kahdesti aiemmin. Edellisestä reissusta tosin oli vierähtänyt kolme vuotta, joten oli aika ottaa vahinko takaisin – ja kameran […]

Tourujoen pitkospuita, Jyväskylä

Tourujoen luontopolulla Jyväskylässä

Tourujoen luontopolku on yksi Jyväskylän kymmenestä luontopolusta. Polun erikoisuus on se, että se sijaitsee aivan Jyväskylän ydinkeskustan tuntumassa eli katujakin pitkin alle kilometrin päässä kaupungin kävelykadun ”keskipisteestä” eli Kompassista pohjoiseen, Tourulan kaupunginosassa. Touru-alkuisia luontopolkuja on kaupungin alueella toinenkin: Touruvuori luontopolkuineen sijaitsee Palokassa noin 6 km kaupungin keskustasta pohjoiseen. Saavuimme Taulumäeltä jalkaisin entisen tehdasalueen kulmille, missä […]

Marttilan eräreitistö

Varsinais-Suomessa, Marttilassa, syvällä maaseudun keskellä, on retkeilijöille ja muille luonnon ystäville tarjolla polkuverkosto, jonka virallinen nimi on ”Marttilan Korven eräreitistö”. Reitistö on rakennettu vuosituhannen vaihteessa paikallisen Heikolan kyläyhdistyksen voimin, ja edelleen se toimii reitistön ylläpitäjänä. Kohdetta esittelevän oman sivuston mukaan reitistö on haluttu suunnitella niin, että alueen luonto ja maaseutukulttuuri tulisi monipuolisesti sen varrella esitellyksi. […]

Helmeri Harakan luontopolku, Kaarina

Helmeri Harakan metsä sijaistee observatoriostaan ja avaruustähtitieteen professori Esko Valtaojan entisenä työpaikkana tunnetussa Piikkiön Tuorlassa. Kuntaliitosten myötä alue kuuluu nykyään Kaarinan kaupungille. Sitä en tiedä onko Valtaoja seikkaillut ZZ Top-yhtyeen mieleen tuovan partansa kanssa noin kilometrin pituisella Helmeri Harakan luontopolulla, mutta minä päädyin sinne vapunpäivänä Harri Nato Leinon opastuksella. Kaarinan kunnan sivuilla alueesta kerrotaan seuraavaa: […]

Ingaksenmetsä ja Kvarnbyån purolaakso Espoossa

Espoossa, historiallisen Kuninkaantien ja vanhan Turuntien väliin piiloutuu Kvarnbyån purolaakso. Ingaksenmetsä ja Glimsinjoen ympäristö muodostavat pienen luonnonsuojelualueen vilkkaiden teiden keskelle. Alue esittelee löytäjälleen pienen palan kaunista Espoolaista luontoa. Paikka, jota Puolen hehtaarin metsäksi voisi kutsua. Kvarnbyån alue suojeltiin Espoon 550-juhlavuotena, jolloin kaupunki lunasti 550 hehtaaria metsää suojeluun. Yhdessä jo aiemmin suojellun Ingaksenmetsän kanssa näistä muodostuu […]

Linnavuoren ulkoilualue Piikkiössä

Kaarinan Piikkiössä, Linnavuoren ulkoilualueella, on reilun neljän kilometrin mittainen rengaspolku. Maasto on vaihtelevaa ja mäkistä, ja polun voi hyvin kiertää lapsenkin kanssa. Reitin varrelle jää kallioisia mäkiä, havumetsää, hakkuuaukeita ja peltomaisemia. Lisävaihtelua reittiin tuo kallionyppylöille poikkeaminen: jokaisella käyntikerralla voi kivuta eri mäelle. Monilla ympäristön mäistä on pronssikautisia hautaröykkiöitä, joten nähtävääkin riittää. Auton voi jättää esim. […]

Uutela

Uutela: Kaupunkilaisen pakopaikka Itä-Helsingissä

Itä-Helsinki tuli minulle tutuksi vasta muutama vuosi sitten. En ollut osannut kuvitellakaan, että Helsingistä löytyy niin paljon metsää ja ulkoilualueita. Ramsinniemi, Laajasalo, Kallahti, Rastila ja niin edelleen. Idässä riittää tutkittavaa etenkin luontomatkailijan näkökulmasta ja sinne kannattaakin suunnata, ehdottomasti. Ehdoton suosikkini tällä hetkellä on Vuosaaren perukoilla, tarkalleen ottaen sen kaakkoisnurkassa, sijaitseva Uutelan ulkoilualue. Uutelassa on metsää […]

Halistenkoski, Turku

Kaupunkilaisen ei aina tarvitse lähteä merta edemmäs kalaan, sillä hyviä retkikohteita löytyy usein aivan kaupungin tuntumasta. Myös satunnaisille kävijöille kuten työmatkalaisille tällaiset kohteet ovat oivallisia: retken ehtii tehdä myös työpäivän jälkeen. Turussa yksi tällainen kohde on Halistenkoski, joka sijaitsee vain noin neljän kilometrin päässä keskustasta. Koski ja sen yläpuolella oleva pato, jonka yli vesi virtaa, […]

Tunti luonnossa -voittajat on valittu

Toukokuussa haastoimme lukijamme tunniksi luontoon ja lisäkannusteeksi julistimme vielä kuvakilpailun samaisella otsikolla. Osallistujia tuli kiitettävä määrä ja kesän retkikiireiden keskellä raati onnistui kokoontumaan viimein viime viikolla sähköisesti. Näinpä voittajat ovat nyt selvillä. Valinta ei ollut missään tapauksessa helppo, joten viime kädessä päädyimme arpomaan palkinnot tasavahvojen osallistujien kesken. Vasta painosta tullut suurteos Suomen rotkot lähtee Seitakuvia-blogin […]