Tag Archive for: kevät

Linturetki keväiselle Dagmarin lähteelle

Kevään etenemistä voi tietysti mitata monenlaisella mittarilla ja asteikolla, mutta minulle se paras on lintujen seuranta. Lintu kun on ajan myötä oppinut arvaamaan juuri sen hetken, kun kevät on sopivimmillaan muuttaa takaisin pohjoiseen. Ja kun oikein haluaa päästä kevään makuun, niin paras tapa siihen on vierailla hieman etelämmässä. Siellä kun kevät on hitusen aikaisemmassa kuin […]

”Luonnosta löydän saman vapauden ja huolettomuuden tunteen, kuin lapsena” – haastattelussa blogaaja Sonja Martikainen

Keväinen yö on laskeutunut suolle. Talven jälkeen suon tuoksu on voimakas. Hämärän turvin saapuu suolle hiljaa ihmisiä, pystyttäen leirinsä lähelle suon sydäntä. Jännityksellä he jäävät odottamaan aamua. – Kun ensimmäisten teerien soidinpulputus alkoi kuulua, oli hetki aivan käsittämättömän hieno. Näiden metsäkanojen liikehdintä, niiden puuhien seurailu ja lopulta koko näytöksen päättyminen oli yksi ikimuistoisimmista hetkistä, kuvailee helsinkiläinen […]

Kotkansalon lukemattomat luolat, Rantasalmi

Kun kivisten retkikohteiden kiertäjä tai luolaharrastaja kuulee nimen Rantasalmi, hän luultavasti heti ajettelee Porosalmea, luolarikasta ja geologisesti mielenkiintoista aluetta, jossa sijaitsee monta luolaa sekä mahtava Pirunkirkkovuori, Hiidenkirkko sekä kuuluisa Putelon portti. Rantasalmelta löytyy kuitenkin toinenkin luola-alue: Kotkansalo. Paikka on ilmeisesti retki- ja luolapiireissä vielä kohtalaisen tuntematon, joten olisi varmaan hyvä hieman esitellä tätä hienoa seikkailumaastoa, […]

Seitsemisen kansallispuistossa kevättä etsimässä

Olimme etsimässä kevättä, ja viimein sen löysimme! Huhtikuinen Seitsemisen kansallispuisto oli erittäin hurmaava kaikinpuolin. Sen rehevissä vanhoissa kuusimetsissä murheet unohtuivat, samoin meitä aiemmin vaivanneet kolotukset ja säryt. Lintujen keväinen sirkutus oli korvia huumaavaa; samoin kilpikaarnaisia mäntyjä ja keloja ihastellessa voisi kuluttaa loputtomasti aikaa. Kansallispuisto sijaitsee Pirkanmaalla Ylöjärven ja Ikaalisten kunnissa. Alueen koko on 45,5 neliökilometriä, […]

Kevään kuiskauksia Nummelan niitulla

Intuitio on metka reissukaveri. Paljon olisi jäänyt näkemättä ja kokematta ilman sen apua. Niin tällä kertaa Nummelan niittu. Alkujaan lähdin kotoa ihan muissa asioissa, mutta portailla vielä käännyin kannoillani ja nappasin kameran mukaan. Kauppareissun jälkeen huomasin, että minulla oli vajaat kolme varttia ylimääräistä aikaa. Päätin käyttää sen parhaalla mahdollisella tavalla ja suuntasin kohti Nummelan niittua […]

Sahajärven kierroksen parhaat palat, Teijon kansallispuisto

Lähes 9 kilometriä pitkä Sahajärven kierros oli minulle vielä täysi arvoitus. Sahajärven laineet toki olivat tutut, onhan Totin luontopoluksi kutsuttu pikku polkukierros yksi lempipoluistani koko maailmassa. Itse kutsun sitä Sahajärven Paratiisipoluksi, Toti-nimitys ei tee polun kauneudelle minkäänlaista oikeutta. Viettäessäni vappuna aikaa Salossa, halusin käydä tutustumassa Sahajärven kierrokseen. Mukaani sain ilokseni kunnon seurueen, ja aurinko porotti […]

Leivonmäen kansallispuisto – Koskikaran kierros ja Matkusvuori

Olimme huhtikuun alkupuolella ajelemassa Pallakselta kohti Helsinkiä. Pitkän ajomatkan varrelle osui sopivasti Leivonmäen kansallispuisto, johon meillä oli pari päivää aikaa tutustua ennen pääkaupungissa odottavaa muutto-operaatiota. Leivonmäen kansallispuiston pohjoisosissa sijaitsee Koskikaran kierros, 3,5 km pitkä rengasreitti, joka kulkee osittain Rutajoen varrella sekä Matkusvuoren alueella. Pohjoisosiin voi saapua joko kävellen Syysniemestä tai ajamalla Rutalahteen Koskikaran koululle ja […]

Aulangon tuijametsä, Hämeenlinna

Monikaan Aulangon puistometsässä käynyt ei ole huomannut Ruusulaakson vieressä sijaitsevaa tuijametsää. Itsekin olen käynyt Aulangolla monta kertaa, mutta tuijametsään ”eksyin” vasta nyt. Metsän seesteisen hämyinen tunnelma kannatti kyllä poiketa kokemaan. Tuijametsään johdattelevat pitkospuut löytyvät Ruusupaviljongin lähistöltä tien vastakkaiselta puolelta. Pitkospuupolkua seuraamalla pääsee sukeltamaan metsän salaperäiseen siimekseen. Aurinkoisenakin päivänä metsä kätkee kulkijat varjoihinsa. Vajaan puolen hehtaarin […]

Korpudden – kallioinen aarre Lohjanjärven kainalossa

Lohjanjärven ympäristö on melkoinen retkeilijän aarrearkku. Seudun tunnetuimpia luontoaarteita lienevät Karkalinniemi luonnonpuistoineen ja Torholanluolineen sekä Lohjansaaren valtava tammivanhus, Paavolan tammi. Sen sijaan Mustiossa sijaitseva suojeltu kallioinen niemi, Korpudden, on melko harvalle tuttu. Uskallan kuitenkin väittää, että tuskin petyt, jos valitset sen retkikohteeksesi. Korpuddenin alue on Uudenmaan virkistysalueyhdistyksen omistama, ja sieltä löytyy yhdistyksen ylläpitämä nuotiopaikka, keittokatos […]

Unelmien UKK

Mielikuvat auringonlaskuun värjäytyvistä tuntureista ja silmän kantamattomiin näkyvistä lumipeitteistä saivat sielun janoamaan Lapin-vaellusta. Olen aina rakastanut seikkailuja, luonnossa liikkumista ja pärjäämistä luonnon armoilla, mutta tällä kertaa mukaan oli tarttunut myös epävarmuus ja hieman pelkoakin tulevasta retkestä. En antanut pelon lannistaa. Ehkä tarkistin vain normaalia huolellisemmin, että kaikki tarvittava varmasti olisi matkassa, ja olivathan ne. Jätin […]