Tag Archive for: geotagged

Ryhälän Pirunkirkossa Puumalassa

Huom! Saamiemme tietojen mukaan tämä luola ei ole enää löydettävissä, vaan sen suuaukko on ilmeisesti romahtanut. Ryhälän Pirunkirkko on yksi niistä kohteista, jotka olemme bonganneet kartalta pelkästään paikannimen perusteella. Siksipä sinne suunnatessa ei ollut sen kummempia odotuksia. Moni maamme Pirunpesistä ja -kirkoista kun on lopulta melko vähäisiän kolopahasia. Samaa odotimme kohtaavamma siis myös Puumalan Ryhälässä. […]

Pyterlahden graniittilouhos, Virolahti

Virolahden Pyterlahti on jättänyt pysyvän jäljen Pietarin kaupunkikuvaa. Pyterlahden graniitista on nimittäin louhittu Iisakin kirkon 48 pilaria ja Aleksanteri I:n muistomerkin monoliitti ja sen jalusta. Graniitin louhinta Virolahdella alkoi jo 1600-luvulla ja jatkui aktiivisena seuraavilla vuosisadoilla. Kiveä vietiin aluksi Tallinnan ja Narvan linnoitusten rakentamiseen, myöhemmin Pietariin katujen rakennustöihin ja Nevan ja kanavien pengertämiseen. Pietari nieli […]

Syystunnelmia Haunisten altaalla Raisiossa

Paikka on 1973 rakennettu 38 hehtaarin tekojärvi Raision Mahittulan kaupunginosassa. Järven rakensi Raisio-Naantalin vesilaitos ja allasta käytettiin raakavesivarastona vuoteen 2012 asti. Tekojärven rantaviiva on 3,5 kilometriä pitkä. Sen ympäri kiertää polkuja ja ulkoilureittejä. Tällä kertaa järvenkierto sai jäädä, mutta toki jonkun matkaa sen reunoilla tallusteltiin. Raision kaupungilla ei ole yleistä uimarantaa. Sellaista on kaavailtu Haunisten […]

Varrasniemen luola eli Viialan Pirunkellari

Seison keskellä valtateiden risteystä ja mietin mitä ihmettä teen täällä. Ohitseni lipuu tasainen virta henkilöautoja ja jossain kauempana tiellä rekka vetää lasteja kohti pohjoista. Ummistan silmäni ja koitan löytää hetken mielenrauhaa ja levollisuutta, jota ei tunnu tästä hektisestä ilmapiiristä löytyvän. Jatkan matkaani pää kumarassa pitkin pyörä- ja kävelytien reunusta. Pian loikkaan yli turvakaiteiden ja laskeuden […]

Kultahippunen Lemmenjoella – Joenkielinen

Lemmenjoen kansallispuisto on Suomen suurin pinta-alaltaan. Alue on tunnettu kultamaistaan, saamelaiskulttuurista ja joesta, joka halkoo kansallispuiston. Ominainen maisema Leammissa onkin jokilaakso.     Vaikka lääniä käveltäväksi riittää ihan viikkotolkulla, löytyy puistosta kätevästi myös sopiva päiväretkikohde: Joenkielinen. Tunturi kohoaa 534 metriä merenpinnan yläpuolelle ja tarjoaa loistavan läpileikkauksen kansallipuiston vaihteleviin maastoihin: on suota, on tunturia, on harjua ja on […]

Kivimäenluola, Säkinmäki, Hankasalmi

Piettiin perinteiset musavisat Etelä-Konneveellä kolomatta kertaa. Meistä kaksi vanhinta osallistujaa ymmärtää retkuilun perään, joten päätimme aloittaa päivää aiemmin ja tutustua muutamiin hienoihin paikkoihin. Lauantaiaamuna oli ohjelmassa Hankasalmen Säkinmäessä sijaitsevan Kivimäen (kartta) valloitus, luolan bongaus ja kätkön kurkistus. Pohiskelimme että mistä suunnasta olisi paras ja päädyimme lyhimpään reittiin pohjoisen puolelta. Jätimme auton Jättöniityltä tulevan ojan kohdille […]

Jalkalan Lappi eli Savon saamelaisten viimeinen seutu, Suonenjoki

Jalkalan Lapiksi kutsutaan seutua Suonenjoen Luukkolan kylän koillispuolella. Siellä on koko joukko omaa nimeä kantavia kiviä. On muunmuassa karhukivi, hirvikivi, kettukivi, ilveskivi, kirkkokivi, ahmakivi ja susikivi. Osa näistä nimistä löytyy nykyisistä kartoistakin. Joskus nuo kivet ovat olleet seutua alunperin asuttaneiden saamelaisten seitoja. Pyhiä paikkoja, joissa asuavia henkiä on kiitetty ja joilta on myös pyydetty onnea […]

Kapeenmäen lohkareen vetinen onkalo, Maaninka

Minulle on usein sattunut niin että käyn pikaisesti metsässä ja autoni parkkeerauspaikan viereen on sillä aikaa alettu purkaa kaikenmaailman metsätyökoneita, joten nyt ihan varalta jätin ikkunaan lapun missä olen ja milloin lähdin. Muutaan sadan metrin kävelyn jälkeen lohkare pilkottaa harvan puuston lomasta vasemmalla puolella, kun osaa vaan katsoa. Itse näin jotain kummallista harmaata, mutta jatkoin […]

Tummamäen luontopolku Vehmaalla

Syyskuun alkupuolella huomasin Vakka-Suomen Sanomissa jutun Tummamäen luontopolusta. Syyskesällä Vehmaalle avattu reitti kulkee vanhan kiviteollisuusalueen lomassa. Turun suunnalta Tummamäen löytää helposti. Kustavintietä ajetaan ensin Y-tien risteykseen saakka, josta käännytään kohti Vehmaan Vinkkilää. Pari kilometriä huristellaan Y-tietä pitkin ja pian tiukka oikea pikkutielle. Parkkipaikka löytyy hetken päästä. Lenkki kiertää läpi alueen, jossa on useita entisiä graniittilouhosmonttuja. […]

Kallon kaunis satamamajakka Porissa

Elokuinen Porin-retkemme sai kirkkaimman kruununsa, kun tutustuimme Porin Mäntyluodon edustalla olevaan satamamajakkaan. Olimme jo päivällä tiirailleet kameroidemme zoomiputkien kautta Reposaaren linnakepuiston rannalta vastapuoliselle Kallon saaren rannalle, jossa ylväästi seisoi kahdeksankulmainen, vuonna 1903 rakennettu ja maassamme harvinainen satamamajakka. Tuolloin löimme lukkoon suunnitelman, että paikalla pitää päästä piipahtamaan vielä myöhemmin illalla, kun auringon laskee mailleen. Itse toimitin […]