Pyterlahden graniittilouhos, Virolahti

Virolahden Pyterlahti on jättänyt pysyvän jäljen Pietarin kaupunkikuvaa. Pyterlahden graniitista on nimittäin louhittu Iisakin kirkon 48 pilaria ja Aleksanteri I:n muistomerkin monoliitti ja sen jalusta. Graniitin louhinta Virolahdella alkoi jo 1600-luvulla ja jatkui aktiivisena seuraavilla vuosisadoilla. Kiveä vietiin aluksi Tallinnan ja Narvan linnoitusten rakentamiseen, myöhemmin Pietariin katujen rakennustöihin ja Nevan ja kanavien pengertämiseen.

Pietari nieli suunnattomasti Karjalan kannaksen kiveä, sillä kaupungin lähettyvillä ei ollut raaka-ainetta. Ruskealasta louhittiin marmoria 1760-luvulta lähtien, työläisiä oli parhaimmillaan puolisentoista tuhatta. Lohkareet vietiin talvisaikaan Sortavalaan, josta ne laivattiin Laatokalle ja sieltä Nevaa pitkin Pietariin. Ruskealan marmoria on mm. Kazanin ja Iisakinkirkon lattiassa ja Marmoripalatsissa. Sorvalinsaarelta louhittiin 56 kymmenmetristä pylvästä Kazanin kirkkoa varten, joka rakennettiin 1801-1811. Tärkein kivilouhos oli kuitenkin Pyterlahdessa. Siitä tuli aikoinaan suorastaan nähtävyys, jossa vieraili useita merkkihenkilöitä, mm. Preussin prinssi Karl ja keisari Nikolai I.

Iisakinkirkon on piirtänyt ranskalaissyntyinen arkkitehti Auguste Ricard de Montferrand (1786-1858). Hän sai myös tehtäväkseen suunnitella Aleksanteri I:n muistomerkin. Arkkitehti ehti kuolla ennen kirkon valmistumista v. 1858.

Iisakinkirkossa on 48 Pyterlahdesta louhittua pylvästä.

Iisakinkirkossa on 48 Pyterlahdesta louhittua pylvästä.

Pyterlahdesta louhittiin Iisakinkirkkoa varten 48 seitsemäntoistametristä pylvästä. Kirkkoa rakennettiin kuin Iisakinkirkkoa ikään, neljäkymmentä vuotta. 101,5 metriä korkea kirkko on maailman neljänneksi korkein kupolirakennus.

Vieraillessaan usein kivilouhoksella Montferrand oli löytänyt kolmekymmentä metriä pitkän virheettömän kohdan kalliosta. Kun Aleksanteri I:n muistomerkki pantiin vireille, arkkitehti ehdotti jättikokoista monoliittia. Nikolai I hyväksyi suunnitelman ja niin ryhdyttiin louhintatöihin.

Pyterlahden louhoksen ympärille muodostui oikeastaan kokonainen kylä. Siellä oli työntekijöiden majoitustilojen ja työmaan huoltorakennusten lisäksi kappeli. Enimmillään työntekijöitä oli 2000, pääosin Venäjältä, mutta myös Virolahdelta.

Keskenjäänyt yritys kiven louhimiseksi.

Keskenjäänyt yritys kiven louhimiseksi.

Työ oli hidasta. Tekniikka toimi siten, että valitusta kallion kohdasta poistettiin rapautunut pintakerros. Sitten irrotettava paasi mitattiin ja merkittiin. Viivoja pitkin ryhdyttiin poraamaan teräsporilla reikiä. Se tapahtui niin, että työparin toinen osapuoli piti poraa ja toinen löi siihen moukarilla. Tai oikeastaan melkein naputti, ettei kivi vahingoittuisi. Kun reiät syvenivät, vaihdettiin pidempiin poriin. Ongelmana oli reikien pohjalle kerääntynyt soramurske. Aluksi sitä ongittiin pitkillä lusikoilla, mutta lopulta reikiin kaadettiin vettä ja sitä pumpattiin pois kepillä, jolloin hiekkaakin tuli veden mukana ulos.

Kiveen hakattu työnjohdon ohjesääntö: "Z: IOKA: EI: TOTELE: EZÄNTÄ: NIIN: Z: ZAPI: ETZIIÄ: TYÖTÄ: IA: LEIPÄ: NEUWOLLAAN: JOS: HÄN TAHTO: TANEL ARE.

Kiveen hakattu työnjohdon ohjesääntö: ”Z: IOKA: EI: TOTELE: EZÄNTÄ: NIIN: Z: ZAPI: ETZIIÄ: TYÖTÄ: IA: LEIPÄ: NEUWOLLAAN: JOS: HÄN TAHTO: TANEL ARE.

Monoliittia oli parhaimmillaan irrottamassa 275 miestä, jotka tekivät töitä useissa vuoroissa yötä päivää. Meteli oli melkoinen, sillä moukaroija löivät tahdissa poriin. Rei’itys vei vuoden ja kolme kuukautta. Sitten reikiin upotettiin kiiloja ja vipuja, joita kiristettiin tahdissa. Monoliitin irrottaminen onnistui seitsemässä minuutissa 1. 10. 1831. Se oli onnekas tapahtuma, sillä Pyterlahden louhimossa on yhä näkyvissä runsaasti epäonnistuneiden yritysten jäänteitä, väärästä kohdin haljenneita lohkareita. Monoliitin aihio käännettiin kyljelleen ja sitä ryhdyttiin pyöristämään.

Monoliitti oli upota mereen tukiparrujen murruttua. Kuva Sven Hirnin teoksesta Rajatapauksia. Otava 1964.

Monoliitti oli upota mereen tukiparrujen murruttua. Kuva Sven Hirnin teoksesta
Rajatapauksia. Otava 1964.

Pylväs painoi muokattuna yli 600 tonnia. Se oli 25,5 metriä pitkä ja halkaisijaltaan keskimäärin 3,5 m. Monoliitin saaminen proomukuljetukseen ei ollut aivan yksinkertaista. Se oli pudota proomun ja laiturin väliin tukipalkkinen murruttua. Elokuun alussa 1832 kahden höyrylaivan vetämä proomu oli neljän vuorokauden merimatkan jälkeen lopulta Pietarissa.

Insinööri Agustín de Betancourt suunnitteli monoliitin paikalleen nostamiseen tarvittavat laitteet ja rakennelmat. Kuva Sven Hirnin teoksesta Rajatapauksia. Otava 1964.

Insinööri Agustín de Betancourt suunnitteli monoliitin paikalleen nostamiseen tarvittavat laitteet ja rakennelmat. Kuva Sven Hirnin teoksesta Rajatapauksia. Otava 1964.

Paasi nostettiin jalustalleen torille Talvipalatsin eteen 11.9. 1832. Muistomerkin kokonaiskorkeus on 47,5 m. Huipulla on 6,4 metrinen enkeliveistos, jolla on Aleksanteri I:n kasvonpiirteet. Veistoksen teki kuvanveistäjä Boris Orlovski.

Muistomerkin pylväs seisoo paikoillaan omalla painollaan.

Muistomerkin pylväs seisoo paikoillaan omalla painollaan.

Venäjän vallankumouksen jälkeen Iisakinkirkko joutui alennustilaan ja alkoi rapistua. Kirkkoa on kunnostettu 1950- ja 1960-luvulla ja vuodesta 1990 kirkossa on taas pidetty jumalanpalveluksia. Pietarin pääkirkko on nykyään Kazanin Jumalanäidin katedraali Nevski prospektin varrella. Aleksanterin muistomerkki vaurioitui Leningradin piirityksen aikana. Se restauroitiin vuonna 1963.

Kazanin kirkon pylväät on louhittu Sorvalinsaarelta.

Kazanin kirkon pylväät on louhittu Sorvalinsaarelta.

Teksti ja kuvat Jukka Parkkinen

Pyterlahden louhimo kartalla. ETRS-TM35FIN -tasokoordinaatit: N 6715115 E 539984

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Kommentoi

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.