Retkipaikan puoti on nyt auki

Puodistamme löytyy tuhansia seikkailuja – nimittäin lähdeaineistona käyttämiämme kirjoja, esimerkiksi Suomen Rotkot ja tuore Suomen Luolat, jotka ovat kumpikin jokaisen luontoseikkailijan kirjahyllyn luottoteoksia. Samoin jokusen viikon päästä ilmestyvän Retkipaikka-kirjan ennakkotilaus on nyt mahdollista.  Tästä kirjahankintoja tekemään.

Riuttalan talonpoikaismuseo Kuopiossa

Kuopion Karttulassa sijaitsevalla Riuttalan talonpoikaismuseolla on tänä vuonna juhlavuosi: itse museo täyttää 40 vuotta ja lisäksi Maatiainen – Det lantliga kulturarvet ry on valinnut Riuttalan vuoden 2015 perinnemaisemaksi. Syystäkin, koska Riuttala on valtakunnallisesti merkittävää rakennettua kulttuuriympäristöä, jonka soisi jäävän myös tulevillekin sukupolville. Ensimmäisen kerran  Riuttala mainittiin vuonna 1657, Pietari Brahen läänityksistä laaditussa Kajaanin vapaaherrakunnan kartassa. 1700-luvulta lähtien saman […]

Koljatin juurella Viitasaarella

Huom! Koljatin rakenteita ja opasteita on uusittu. Lisätietoa löydät Viitasaaren kaupungin sivuilta. Toim. huom. 15.7.2020. Jännäsin koko viikon, miten säiden haltija ilmojansa säätää, ja viimeisenä iltana ennen perjantaista retkeä Viitasaaren suuntaan katselin sääkarttaa vähintään tunnin välein. Välillä oli yksi pisara harmaan pilven reunalla, välillä kaksi. Sitten oli jossakin vaiheessa puolipilvistä, kokonaan pilvistä, räntää ja lunta […]

Kämärinsaaren purnukoita, Varkaus

Keväisin tulee monesti käytyä Varkauven Kämärinsaaren lehoissa kuvailemassa kevään etenemistä, muun muassa valkoselkätikan pesäpuuhia. Viime perjantaina olimme oppilaitten kanssa kuvailemassa tulvajuoksutuksia. Olen ihmetellyt jo aiemmin saarelta löytyviä kivireunaisija kaivantoja, ja viime talvena niille löytyi selitys – ihan vanhingossa kuukkelehtimalla. Selitys löytyi Evp-rajatoimiupseeri, tietokirjailija, rajahistorian ja kulttuuriperinteen tutkija Voitto Valio Viinasen esitelmästä Kulttuurien kohtaaminen Hämeen ja Karjalan […]

Oliko Maskun Killinvaha rosvojen piilopaikka?

Maskun ja Nousiaisten rajamailla, lähellä Mätikän luolaa, sijaitee pienellä metsäsaarekkeella peltojen sekä sorateiden katveessa Killinvaha. Toistakymmentä metriä korkea, jääkauden mukanaan kuljettama siirtokivilohkare muistuttaa etäisesti tunnetumpaa isoveljeään, Turussa sijaitsevaa Pirupesää. Killinvaha on haljennut keskeltä kuin veitsellä leikaten. Halkeaman väliin on kiilautunut muutamia suurempia kivenmurikoita, mutta sen lävitse ahtautuminen ei taida onnistua edes pieneltä lapselta. Sen sijaan […]

Repoveden kansallispuisto retkeilijän silmin



Repovesi poikkeaa hyvin paljon kaikista muista Suomen kansallispuistoista sillä, että alueen maat eivät ole yksin valtion omistuksessa. Lapinsalmen alue Kuutinkanavalle asti sekä pohjoisen osat ovat Aarnikotkan metsän suojelualuetta ja kuuluvat edelleen UPM:lle. Puiston keskellä oleva Löppösen luolan alue on paikallisen kaasuyhtiön Woikoski Oy:n mailla. Yhtenä isäntänä alueella on myös Puolustusvoimat. Puiston itärajana on Pahkajärven harjoitusalueen […]

Kevään ensimmäiset sammakot

Keskiviikkona Lounais-Suomessa puhalsi sellainen tuuli, ettei paljon ollut ulos asiaa. Mutta koska oli vapaapäivä ja luppoaikaa, päätin kumminkin tehdä visiitin Turun Uittamolle. Tuuli ei sentään meikäläistä ravistellut, mutta vaalimainostelineitä näkyi kumollaan siellä täällä. Sain vinkin sammakkolammesta eräältä kaveriltani. Kyseisellä kosteikolla oli näkynyt edellispäivänä valtavat määrät kurnuttajia. Ohjeet paikalle olivat niin selkeät, että löysin sinne välittömästi. […]

Isosteel Container, lämpimästi eväät erillään

Termospullossa on juomia ja ruokia kuljetettu jo yli sadan vuoden ajan, kun niiden on haluttu pysyvän lämpimänä. Toisaalta sama eristetty astia on pitänyt juomat myös kylminä. Kun lämpöenergia ei eristeen tai tyhjiön takia pääse siirtymään eli johtumaan, on lämpötilan muutos mahdollisimman pientä. Siksi kuuma pysyy kuumana ja kylmä kylmänä. Teräksiset termospullot ovat aikalailla täysin korvanneet […]

Retkipaikan retkeilykurssi aikuisille Nuuksiossa

Retkeily kuuluu kaikille, eikä koskaan ole liian myöhäistä opetella retkeilytaitoja. Aikuisten retkeilykurssilla saat valmiudet omien retkien suunnitteluun ja toteuttamiseen. Kaksipäiväisellä kurssilla käymme läpi retkeilyssä tarvittavia perustaitoja varusteiden valinnasta yöpymiseen, retkiruokailusta liikkumiseen ja erätaidoista ensiapuun. Retkeilyn perusteita harjoitellaan käytännössä yön yli retkellä maastossa. Kurssit järjestetään Nuuksion kansallispuistossa 11.-12.6. ja 13.-14.6.2015 (täynnä). Se alkaa klo 12 ja kestää […]

Retkipaikka testaa: Blå Band -retkiateriat

Retkipaikan testiryhmä on tutustunut Blå Bandin retkiruokavalikoimaan, jota saimmekin maisteltavaksi melkoisen määrän. Jokaisella maistellulla ruualla on ollut useita makutuomareita, joista osalla ei ollut aiempaa kokemusta retkikäyttöön tarkoitetuista pakastekuivatuista ruoka-annoksista. Valmisretkiruokien “valmistus” tapahtuu lisäämällä pakkaukseen ohjeen mukainen määrä (yleensä kuumaa) vettä ja hauduttamalla annosta 10 minuuttia. Tällaiset ruuat ovat käteviä retkiolosuhteissa. Pakkaukset ovat kuitenkin melko painavia […]