Naisväen kauhu asusteli Sumiaisten Ukonvuorella

Äänekosken kunnan Sumiaisissa, ja siellä tarkemmin Syvälahden Ukonvuorella, asusteli ennen muinoin kukas muu kuin Piru, jonka väitettiin pelottelevan etenkin naisimmeisiä. Ette kai luulleet, että viittaisin tuossa otsikossa itseeni? Pirulla oli Ukonvuoren kupeessa oma pesänsä, josta se sitten lähti salolle pelottelureissuilleen. Vaikka kristinuskoa yritettiin ajaa Suomeen miekankin voimalla jo 1100-luvulta alkaen, pakanallisia uskomuksia riitti kyllä hyvän tovin 1800-luvulle ja vielä 1900-luvunkin puolelle. Piru ja paholainen ovat vieläkin ”vanhan kansan” muistissa monenlaisten ikävien tapahtumien syntipukkeina.

Perehdyin vanhaan muistiinpanoon vuodelta 1967, jossa kyseisestä pirunpesäluolasta oli maininta. Ilman sen tarkempaa paikkatietoa kuin että se sijaitsee Ukonvuorella, päätin eräänä päivänä lähteä luolaa etsiskelemään. Olisin varmasti saanut pariltakin paikalliselta taas apuja etsintään, mutta tällä kertaa päätin yrittää löytää paikan aivan itse ja omin neuvoin. Otin siis suunnan kohti Syvälahtea.

Sain jätettyä auton sopivalle kohdalle lähelle Ukonvuorta, toisen aivan mahtavan jyrkkäseinämäisen Katiskavuoren juureen. Miltei välittömästi autosta poistuttuani huomioni kiinnittyi Katiskavuoren päällä vahtia pitävään valtavaan siirtolohkareeseen, jonka keula osoitti kohti Keiteleen Ukonlahtea. Lohkare oli aivan vuoren reunalla ja se vaikutti olevan lähestulkoon luiskahtamaisillaan paikoiltaan, vaikka todennäköisesti se saa siinä rauhassa hautua vielä ainakin tuhat vuotta.

Mahtava kivi kerrassaan.

Mahtava kivi kerrassaan, ja se, mitä on järkäleen toisella puolella, on vielä jännittävämpää…

Kivi sinänsä on jo mahtava ilmestys vuoren reunalla päivystäessään, mutta kun sen kiertää ympäri, sieltä löytyy ensinnäkin luola, jonka sisään mahtuu pituussuunnassa kokonaan ihminen pitkäkseen. Toisekseen kiveä ympäri kiertäessään löytää sen alta vielä tilavamman onkalon, joka viettää rinteen suuntaisesti ja johon mahtuu kyykkysilleen syrjälleen tarvittaessa useampikin henkilö. Tosin voi miettiä, miksi sinne pitäisi ahtautua, mutta jos nyt haluaa, niin voi kokeilla.

Näissä koloissa lienee useampikin kettu piileskellyt.

Näissä koloissa lienee useampikin kettu piileskellyt.

Vaikka luolaksi tämäkin paikka voitaneen laskea, se ei ollut vielä kuitenkaan etsimäni Pirunpesä, sillä olin vielä vasta Katiskavuoren luona. Katiskavuoren reunamilta löytyi myös muita mahtavia kivimuodostelmia, jotka kannattaa käydä vilkaisemassa. Kalliot ja lohkareet olivat hyvin pitkälti metsän ja pusikoiden takana piilossa, ja vain pieniä pilkahduksia saattoi nähdä tieltä asti. Ukonvuorikaan ei suoraan tielle näy.

Suunnistin kohti GPS:ni maastokarttaan merkittyä Ukonvuori-nimeä, joka oli harmaan, kalliota merkkaavan läntin kyljessä. Aivan sattuman kauppaahan luolan löytäminen tällä tavalla olisi. Tai ainakin sen olisi luullut olevan. Joka tapauksessa Ukonvuoren reunalla kohoaa linjoiltaan esimerkiksi Katiskavuorta pehmeämpi jyrkänne, jonka lähellä ja melkein kosketusetäisyydellä kasvaa runsaasti isoja haapoja.

Ukonvuoren alemmat rinteet ovat lehtipuuvoittoisia.

Ukonvuoren alemmat rinteet ovat lehtipuuvoittoisia.

Kallioseinämä tarjoaa hyvän suojan tuulelta ja tuiskulta sen vieressä kasvaville haavoille, mutta se kohoaa sen verran korkeana, että Ukonvuoren päälle ei tästä kiivetä. Siirryin siis seinämän vieritse eteenpäin etsien edelleen luolaa, mutta luolan sijaan eteeni tulikin toisenlainen näkymä. Suurikokoinen kivi – ei kuitenkaan verrattavissa Katiskavuoren jättiin – oli kiilautunut poikittain kallion puoliskojen väliin ja muodostanut luonnollisen kulkuesteen vuorelle pääsyyn.

Alta saattaisi mahtua juuri ja juuri.

Alta saattaisi mahtua juuri ja juuri.

Kiven alta voisi nippa nappa päästä luikahtamaan läpi, jos oikein onnistuisi itsensä taivuttelemaan sopivista kohdin. ”Ukonvuoren portinvartijan” ohi (tai ali) pääseminen olisi voinut olla joskus aikoinaan eräänlainen tulikoe tai merkki miehuudesta. Itse en kuitenkaan katsonut tarpeelliseksi lähteä sitä testaamaan, koska tavoitteeni oli nimenomaan oikean luolan löytäminen. Tästä kohtaa en sitä kuitenkaan löytänyt, joten valitsin kartasta seuraavan harmaan läiskän noin 200 metrin päässä kaakossa. Kun näin seuraavan jyrkänteen ja kivet, alkoi tuntua siltä, että olen hyvin todennäköisesti oikeilla jäljillä.

Kivilippa ja -hylly erottuvat selvästi muusta kalliosta jo pitemmän matkan päästä.

Kivilippa ja -hylly erottuvat selvästi muusta kalliosta jo pitemmän matkan päästä.

Jalkojen juuressa oli useita vähintään pienen elukan mentäviä koloja ja joitakin sellaisia, joihin pieni ihminenkin voisi sopia. Tai ainakin jalka menisi kokonaan, enkä tiedä, tulisiko ehjänä takaisin. Huomiotaherättävin ilmestys oli kuitenkin kivilippa ja sen alla kivinen hylly. Niiden väliin sopii hyvin istumaan, eikä pää vielä kolahda yläpuolella olevaan laakeaan kiveen. Pirunpesä olisi varmasti juuri täällä, mutta missä?

Sepä ei maanpinnan tasalta näykään. Yritin katseellani etsiä vain isompaa ja isompaa reikää, mutta en vain sellaista nähnyt. Lopulta aivan sattumalta, kun päätin kiivetä kuvan ottamista varten kivihyllyn päälle, satuin katsahtamaan jalkoihini hyllyn viereen, ja silloin sen löysin! Tunsin suurta mielihyvää siitä, että lähes 50 vuotta vanhan muistiinpanon perusteella, muuta neuvoa kysymättä, osuin Pirunpesälle suhteellisen pienellä hakemisella. Onhan Ukonvuorikin kuitenkin aika laaja paikka ja siellä monta jyrkännettä.

Luolan suuaukon kohdalla luolassa on syvyyttä kolmatta metriä.

Luolan suuaukon kohdalla luolassa on syvyyttä kolmatta metriä.

Luolan pohja oli niin syvällä, että en alkanut urheilla yksin liikkeellä ollessani ja yrittää laskeutua luolaan. Mukanani ei ollut mitään muita apuvälineitä kuin kännykkä ja merkinantopilli, joista tuskin olisi ollut merkittävästi apua, jos olisin pudonnut alas ja telonut itseni. Päätinkin juhlistaa löytöäni keskenäni ja hihkua hiljaa mielessäni, mutta samalla onnistuin pudottamaan rottinkisen suksisauvan luolan pohjalle. Sitä olisi siis palattava myöhemmin hakemaan.

Niinpä pakkasin kameravehkeet reppuun ja lähdin takaisin autolle, tullakseni uudestaan paremmin varustautuneena. Joka tapauksessa Pirunpesä oli löydetty (taas) ja merkitty reittipisteeksi GPS:ään. Toisella kerralla sitä ei tarvitsisi enää hakea. Ja se toinen kerta koitti parin viikon päästä, jolloin mukanani olivat uuden uutukaiset niveltikkaat ja kaksi Konneveden luontoretkeilijöiden eli Kolurien kaveria, sekä pienoinen koira. Ja julmetusti valaisimia.

Kolurien Juha Laaksonen kampeutumassa alas luolaan.

Kolurien Juha Laaksonen kampeutumassa alas luolaan.

Niveltikkaat sopivat suhteellisen näppärästi luolan suuaukosta sisään, mutta liikaa tilaa tikkaiden lisäksi alaspäin menoon ei jäänyt. Alhaalta katsomalla huomasimme, että luolaan ja luolasta poiskin voisi päästä myös ilman tikkaita, mutta ehkä turvallisempaa näin. Köysi tai köysitikkaat voisivat olla muita vaihtoehtoja. Menimme alas luolaan perä perää katsomaan, mitä sieltä löytyisi. No, löytyi ainakin se suksisauva, joka viime reissulla sinne putosi. Lukuunottamatta sauvaa, luolasta ei muuta roinaa löytynytkään. Siellä ei ollut edes risuja tai lehtiä.

Tämä touhu on syvältä.

Tämä touhu on syvältä.

Asettauduimme kukin omaan koloseemme ja kävimme katselemaan, minkälainen paikka tämä Pirunpesä oikein onkaan. Korkeutta luolassa ei ole täyttä miehen mittaa, vaan luolassa on joko istuttava tai kykittävä. Olisiko sellainen puolitoista metriä lattiasta kattoon, ja leveyttä suurin piirtein saman verran. Pituutta luolassa on viitisen metriä, kun lasketaan mukaan kapeat syvennykset, jotka löytyvät tilavamman puolen molemmista päistä. Luolan perällä on myös pieni kurkistus- ja ilmareikä, mutta vaikka sellainen löytyykin, luolassa on hyvin tunkkainen ja – luolamainen – haju.

Yritimme parhaamme mukaan asettautua niin, että saisimme jonkinlaisia kuvia ennen kaikkea luolasta mutta myös luolan katosta löytyneistä yöperhosista, jotka olivat luultavamminkin liuskayökkösiä. Sitä emme tienneet silloin, vaan vasta jälkeen päin. Meillä oli muutama otsalamppu sekä mukanani tuoma suurehko LED-retkilyhty, joista lähti sen verran valoa, että kuviakin onnistuimme saamaan.

Ihmeteltävää tämänkin kokoisessa pesässä riittää.

Ihmeteltävää tämänkin kokoisessa pesässä riittää.

Luolassa oli itse asiassa varsin mukava istuskella, ja kovasti on täytynyt pirua kyllästyttää, jos on pitänyt lähteä tosiaan ihmisiä pelottelemaan. Voihan toisaalta olla niinkin, että ”piru” on itse asiassa ollut taas kerran joku tavan matkamies, kiertävä kauppias, lainsuojaton tai joku muu, joka kolossa on tilapäisesti aikaansa viettänyt ja pontikkapöhnässä pesän pohjalta mölähdellyt. Sitä sitten on luultu pirun pelotteluksi. Tai ainakin jännittävämmältä se on tuntunut kuin jos olisi ollut pelkkä ukonrohjake.

Luolan katossa olevista yökkösistä oli vaikea saada kunnon kuvaa.

Luolan katossa olevista yökkösistä oli vaikea saada kunnon kuvaa.

Meillä oli siis varsin jännittävä seikkailu, eikä aika tuntunut käyvän pitkäksi kenelläkään. Ellei sitten mukanamme ollut hauveli pitkästynyt, mutta ei se ainakaan hirveästi mieltänsä osoittanut. Pirun hieno paikka taas kerran, ja niitähän saattaa vielä olla Ukonvuorella muitakin. Nimittäin niissä muistiinpanoissa sanottin, että vuorella olisi ”luolia”, eikä pelkästään ”luola”. Tämä luola riitti kuitenkin tällä kertaa, ja pesästä pois päästyämme päätimme yks kaks lähteä vielä Laulavan Mörön polulle ja Kettuhiekkaan makkaran paistoon.

KARTTA

ETRS-TM35FIN -tasokoordinaatit
N 6948006  E 441455

 

 

 

 

 

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.