Lappiin vaivattomasti omalla autolla? Testissä VR AutoJuna

Minulle avautui mahdollisuus pitää yksi kesälomaviikkoni juuri syyskuun alussa.

Olen nähnyt satoja kuvia Lapin ruskasta, ja kuullut tuhansia tarinoita siitä kuinka upealta Lapin luonto näyttää juuri ruskan aikaan. Nyt tarjoutui hyvä hetki lähteä Lappiin Lemmenjoelle vaeltamaan ruskan keskelle.

Olen käynyt aiemmin parisen kertaa Lapissa, ja päivän mittainen pitkä ajomatka on itselläni nostanut lähtemisen kynnyksen melko korkealle. Joka kerta on tuntunut siltä, että päivän automatkan jälkeen on mennyt toinen päivä matkasta palautumiseen. Tämän ”jet lagin” välttämiseksi päätin kokeilla VR:n autojunamatkaa etelästä Lappiin.

VR tarjoaa etelästä pohjoiseen ja päinvastoin matkaaville autojunapakettia, jossa on mahdollista saada oma auto junan kyytiin, ja itse samalla matkustaa mukavasti yöjunan istumapaikalla, tai makuuvaunun hyttipaikalla nukkuen. Perillä etelästä lähtenyt matkustaja pääsee levänneenä aloittamaan reissun Lapissa heti aamupäivällä omalla autolla.

Koska asun Lounais-Suomessa, minulla oli valittavana kaksi juna-asemaa joista lähteä reissuun autoni kanssa. Autojunamatka etelässä alkaa Turun, Tampereen tai Pasilan juna-asemilta. Minä aloitin taipaleeni Turun rautatieasemalta. Jokaisella rautatieasemalla on omat aikataulunsa ja paikkansa lastata autot kyytiin, joten perehdy oman asemasi ohjeisiin ennen matkaa.

Yksi matkustaja, omalla hytillä ja autopaikalla Turusta Rovaniemelle maksoi 247€. Jokainen saa toki itse miettiä, että onko tämä paljon vai vähän, mutta jos etelästä Lappiin matkaavalla on ollut tapana yöpyä vaikkapa Oulussa, on AutoJuna jo varsin edullinen vaihtoehto. Hyttivaihtoehtoja on muutamia, ja niihin kannattaa perehtyä huolella. Matkaliput tulee myös tilata hyvissä ajoin ennakkoon, sillä AutoJuna-paketin liput ovat kysyttyjä erityisesti sesonkien aikaan.

AutoJunan lastauspaikka Turun rautatieasemalla

Autojen lastaus yöjuniin Turussa tapahtuu klo 20:20–20:30 välisenä aikana. Autojen lastauspaikka on Turussa merkitty hyvin, ja lastausajankohtana oli paikalla kaksi VR:n henkilöä tarkastamassa sekä avustamassa autojen lastaamisessa. Junalippujen tilausvaiheessa voit valita, että ajatko autosi itse junavaunuun, vai haluatko VR:n ajavan autosi junavaunuun. Minä halusin tarkoituksella testata VR:n palvelualttiutta, ja valitsin lippuja tilatessani autoni lastaajaksi VR:n.

Kokemus oli positiivinen. Lastauspaikalla huomiovaatteisiin pukeutunut VR:n työntekijä kysyi minulta hyvin kohteliaasti teititellen, että haluanko ajaa itse autoni junaan vai hoitavatko he lastaamisen kuten olin pyytänyt. Jätin auton ajamisen VR:n huoleksi. Autonavaimet ja eräs saatepaperi jäivät autovaunuun odottelemaan vaunun purkua Rovaniemellä. Mikäli matkaan lähdetään talvella, autojen lohkolämmittimet voidaan pyynnöstä kytkeä päälle matkan ajaksi.

Autojen lastaamisen jälkeen loikkasin itse junaan. Jännittyneenä aloin etsiä omaa hyttiäni makuuvaunuista, ja pienen etsimisen jälkeen se löytyikin. Hytti oli positiivinen yllätys. Nykyiset junavaunut ovat uusia, siistejä ja hiljaisia. Aivan erillaisia siis, kuin mitä olin ennakolta olettanut. Hyttini oli kuin ruotsinlaivan hytti, joskin pienempi ja hieman vaatimattomampi.

Makuuvaunun hytti

Makuuvaunun hytti

Makuuvaunun hytti

Makuuvaunun hytti

Mikäli matkaaja ei ole varautunut omilla eväillä, löytyy ravintolavaunusta ruokaa ja juomaa lähes joka lähtöön. Oli aika testata ravintolavaunu.

Yöjuna lähtee Turusta klo 21:30, ja samassa junassa matkaavat ruotsinlaivalta palaavat junamatkustajat. Ravintolavaunuun saapuessani oli yhden pöydän ympärillä ilakoiva, ruotsinlaivalta saapunut pöytäseurue seuraamassa Suomen ja Ranskan välistä koripallo-ottelua tabletilta. Metelöinnistä hieman pettyneenä lampsin ravintolavaunun kassalle hakemaan iltapalaa, ja ystävällinen kassanhoitaja huomasi heti pettymykseni meluavaa pöytäseuraa kohtaan. ”Älä välitä heistä, he jäävät jo Tampereella pois junasta”, vinkkasi kassakoneen takana ahkeroiva nuori nainen. Yllätyin hänen tilannetajustaan, ja orastava pettymykseni katosi heti tyystin.

Ravintolavaunu itsessään oli myös siisti ja nykyaikainen.

Iltapala ravintolavaunussa

Iltapalan jälkeen oli aika suunnistaa nukkumaan. Junani matkasi jossain Humppilan ja Tampereen välillä, kun vedin peittoa korville. Makuuvaunu oli suorastaan aavemaisen hiljainen.

Makuuvaunun käytävällä

Makuuvaunun käytävällä

Vain pieni vaunun keinuminen kertoi minulle siitä että olimme liikkeessä, mutta tosiasiassa matkasimme 140 km/h vauhdilla kohti pohjoista. Heräsin hetkeksi Tampereella, kun junanvaunuja siirreltiin ja junan kokoonpanoa muutettiin ratapihalla, mutta pian matka jatkui ja höyhensaaret kutsuivat jälleen.

Tampereen rautatieasema

Tampereen rautatieasema yöllä

Juna pysähtyi Seinäjoen asemalla kolmelta yöllä, mutta tästä ei minulla ollut mitään havaintoa, niin tasaista kyyti oli.

Oulun rautatieasema aamulla

Oulun rautatieasema aamulla

Aamulla matkapuhelin herätti minut. Pienen aamupesun jälkeen oli aika suunnistaa kohti ravintolavaunua aamupalalle. Junan kokoonpanoa oli yllätyksekseni muutettu oikein urakalla Tampereen asemalla, ja vain makuuvaunut olivat samat kuin Turusta lähdettäessä. Myös istumapaikoilla näkyi nyt matkustajia. Turusta lähdettäessä istumapaikkamatkustajia oli ollut vain kourallinen.

Ravintolavaunu oli aiempaa vanhempi ja edusti 90-luvun tunnelmaa. Ravintolavaunu kuitenkin oli siisti vanhasta tunnelmasta huolimatta. VR:n aamupalavalikoima oli monipuolinen. Itse valitsin paketin, joka sisälsi kahvia tuoremehua ja kaurapuuroa. Kaurapuuro mustikoilla oli maukasta, eikä lainkaan samanlaista mautonta mössöä jota toisinaan liikenneasemilla tarjotaan matkaajille.

Kaurapuuroa 140km/h

Kaurapuuroa 140km/h

Olin maukkaan aamupuuron jälkeen kuin Hangon keksi. Hymyssä suin suuntasin takaisin hyttiini pakkaamaan tavaroitani. Juna saapui ajallaan Rovaniemelle, Pohjanmaan radan massiivisista perusparannustöistä (uutislinkki) huolimatta.

Rovaniemen juna-aseman pihalla löysin tieni kohti autojen purkupaikkaa. Pienen odottelun jälkeen autovaunuja alettiin purkaa, ja oma autoni ajettiin jo toisena ulos vaunusta.

Autojen purku Rovaniemen juna-asemalla

Autojen purku Rovaniemen juna-asemalla

Jälleen VR:n henkilökunnan toiminta yllätti minut. Heilautin kättäni henkilölle joka ajoi autoani, ja tämä kurvasi välittömästi sivuun. ”Hyvää päivää! Saanko nimenne?” kysyi autoni junasta pois ajanut mies. Kerroin nimeni, ja esitin matkalippuni johon oli merkattu autoni rekisteritunnus. ”Asia vilpitön, tervetuloa Rovaniemelle, ja hyvää lomaa Teille,” kuului miehen kohtelias vastaus. Hän oli ilmeisesti huomannut, että autoni oli täynnä kameroita sekä reppuja, ja tehnyt tästä päätelmänsä lomani suhteen. Yhtä positiivista kokemusta rikkaampana hyppäsin autooni ja kaasutin Rovaniemen asemalta pois ottaen suunnan pohjoiseen ja kohti Lemmenjokea.

Suunta kohti Lemmenjokea

Suunta kohti Lemmenjokea

Ennen junamatkaani minulla oli kriittisiä ennakko-odotuksia VR:n palvelua kohtaan, mutta tämä matka osoitti ennakko-oletukseni vääriksi. Haluan vielä selvyyden vuoksi todeta, että VR ei osallistunut matkani kustannuksiin millään tavalla, eikä heillä ollut tietoa ennakkoon että heidän palveluansa testataan tällä tavoin.

4 replies
  1. O-P
    O-P says:

    Ehdottomasti huonoin tapa käyttää lomapäiviä on ajella autolla päivä suuntaansa Lappiin. Autojuna on mainio vaihtoehto ja sen pari kertaa vuodessa, kun matka pitää tehdä, mielelläni maksan matkasta. Sesonkeja tosin hyvä välttää. Toki Rovaniemeltä/Kemijärveltä/Kittilästä pääsee (ainakin toistaiseksi) myös bussi+taksi-yhdistelmäsllä perille sinne jonnekin – siinä vielä rennompi ja vähän edullisempi vaihtoehto.

    Vastaa
  2. Saija
    Saija says:

    Pitääpä kokeilla tätä. Pitkä ajomatka on aina harmittanut, eikä näin vanhemmiten enää jaksaisi ajaa. Hyvä artikkeli. Kiitos kirjoittajalle!

    Vastaa
  3. Juha
    Juha says:

    Olemme perheen kanssa suosineet autojunaa useampana kesä Lappiin matkatessa. Auto junaan Tampereella, kohtuulliset unet ja aamulla heräillään ”tuoreina” jatkamaan matkaa Kolarissa tai vaihtoehtoisesti Rovaniemellä. 😊👨‍👩‍👦‍👦🐕

    Vastaa
    • Jonna Saari
      Jonna Saari says:

      Kiitos kommentista Juha! Tosi mukava kuulla näistä kokemuksistanne. Onhan se aivan mahtavaa, kun saa saapua Lappiin levänneenä sen sijaan, että olisi valvonut yön ajaessa tai viipynyt matkalla yöpyessä 🙂

      Terveisin Team Retkipaikan puolesta, Jonna Saari

      Vastaa

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Kommentoi

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.