Retkipaikkoja eri puolilla Suomea.

Hitonpesä, Ylämaa

Ylämaa on tunnettu kivipitäjä, jonka tunnetuin erikoisuus on korukivenä käytetty spektroliitti. Ylämaan graniitti on taas läpi maailman tunnettua ja erittäin arvokasta vientituotetta ja onpa tälle valtakunnanrajan tuntumassa olevalle nykyään Lappeenrantaan kuuluvaan pitäjään meinattu pystyttää jopa Suomen ensimmäinen pyramidi. Nyt emme kuitenkaan itse paikalla piipahtaessa lähteneet kaivamaan korukiviä tai veistämään kivitasoja, vaan tarkoitus oli poiketa Suomen […]

Märjäntienmäki, Vihti

Kun sain ensimmäisen kerran vihjeen, että Märjäntienmäellä olisi jotain näkemisen arvoista, ihmettelin sen nimeä. Keväällä yritin vierailla paikalla ja samalla nimi konkretisoi kertaheitolla. Tietä saattoi todella kutsua märjäksi tai märäksi. Eteneminen kun tyssäsi tien oltua lähes 200 metrin matkalta kauttaaltaan veden alla. Siitä ei märjemmäksi pääse. Nyt kesä-heinäkuun taitteessa oli aika yrittää uudelleen. Otaksuin kuivan […]

Korsvikkyrkan, Pernaja

Loviisan Valkon taajamasta 2 kilometriä länsiluoteeseen, Sarvilahden kartanon mailla sijaisee kiistellyn Korsvikintien varrella paikallisesti tunnettu Korsvikskyrkan-luonnonmuistomerkki. Korsvikintien varrelta on opastus kivikirkolle, josta metsäpolkua pitkin matkaa kertyy noin 500 metriä itse kohteelle. Paikalla komeilee puinen risti, joka kuin opasteen tavoin toivottaa tervetulleeksi paikalle. Jääkauden mukanaan kuljettamat jättimäiset siirtokivilohkareet ovat ajautuneet paikalle ryppääksi, joista kolme suurinta on […]

Vommonlinna, Kuopio

Kesäkuun viimeisenä sunnuntaina jo jonkun aikaa suunnitelmissa ollut tutkimusretki Suuri-Palosen Vommonsaareen toteutui. Koirat jätin kotiin älyttömän helteen vuoksi. Vaikka keli olisi ollut vilpoisampi, eivät ne olisi silti päässeet mukaan: saaressa on kuitenkin vielä lintupoikueita ei mielestäni pieneen saareen ole järkevää viedä koiria pesintäaikaan edes hihnassa. Vaan sitten saarelle! Pieni ukonilmanuhka laittoi liikettä niveliin ja oppaaksi […]

Paholaiskivet, Savonranta

Paholaiskivet ovat joukko eriskummallisia lohkareita eräällä saarella Savonrannassa. Niillä kerrotaan olevan mielikuvituksellisia ominaisuuksia ja kiinnostavia Paholaiskivet ovat myös geologisesti. Ne ovat täynnä kummallisia onkaloita. Toiset sanovat niiden olevan rapautumalla syntyneitä, toiset taas maahisten kaivertaneen ne. Omituisia nuo onkalot ovat yhtäkaikki, eivätkä vähiten siksi, että ne saavat kivet huutamaan pohjoismyrskyllä. Nuo asiat puolen kymmentä vuotta sitten […]

Hiidenkirkko, Hyrynsalmi

Heinäkuussa 2011 olin lopettelemassa kiertuettani Kainuun pohjoisosan harjuilla, kun leasing-auton kärsä kulkeutui kohteelle, jota olin katsellut kartalta montakin kertaa. Nyt nähtäisiin mitä kätkeytyy Hiidenkirkkona tunnetun paikan taakse. Vierailulla oli mukana vaihteeksi työkaverikin, jonka kameran piippailu kuuluu videolla (terveisiä vain Jarille!). Noin 25 kilometriä Hyrynsalmen kirkolta itään sijaitsevalle Hiidenkirkolle pääsee aika vaivattomasti, kunhan hoksaa metsätien varrelta […]

Vororotti, Jämsä

Jämsän lounaiskulmalla mutkittelevan pikkutien varresta löytyy vaatimaton harmaantunut tienviitta, joka osoittaa rauhoitettuun rotkoon johtavalle polulle. Jo pelkkä paikan nimi saa mielikuvituksen lentämään: Vororotti. Ristin mielessäni paikan rosvorotkoksi. Ties miten kilttiä väkeä siellä liikkuu nykyään, mutta ainakin tiedän odottaa kallioista maastoa. Seuraan kallion lakea pitkin kulkevaa polkua ja poikkean välillä muutaman askeleen sivuun, toivoen että askeleeni […]

Lintuniemi, Karttula

Kun olin retkeillyt aikani Sampsanluolan pusikossa paarmojen ateriana hikoillen, oli aika ottaa käyttöön suunnitelma B, eli suunnata vilvoittavien vetten tykö Virmaan rantamille. Suonenjoentie kulkee Karttulassa Autuaankannaksen läpi. Autuaankannas on kapea hiekkakaistale, jota pitkin tie kiemurtaa Virmasveden ja Autuaanlammen välistä. Autuaanlammesta on aktiivien toimesta laitettu verraton kalapaikka. Vaan siitä tulee enemmän juttua sitten toisella kerralla. Nyt […]

Karhuniemen luola, Jäppilä

Kesäkuun alussa asetimme Judinin Jussin kanssa kurssin kohti Savonlinnan seutua. Matkan lähtöpiste oli kuitenkin Pohjois-Savossa, joten reitin varrelle osui muutama mielenkiintoinen kohdevihje, jotka odottivat tarkastamistaan. Yksi niistä sijaitsi entisen Jäppilänpitäjän Karhuniemessä. En tiennyt paikasta sen enempää kuin suurpiirteisen sijainnin ja valokopioidussa artikkelissa näkemäni kuvan jättämän muistijäljen luolan muodosta. Koska Jäppilästä löytyi yksi ainoa Karhuniemi, oli […]

Bengtskär – kaikkien majakoiden äiti

Bengtskärin matala kallioluoto sijaitsee Suomenlahden suulla saaristomeren uloimmalla luodolla pohjoisen Itämeren itäosassa. Saari  kuuluu Turunmaan saaristoon ja se on Suomen eteläisin asuttu paikka, noin 20 kilometriä Hiittisistä etelään. Paikkaa on alettu aikojen saatossa kutsumaan jopa laivojen hautausmaaksi, eikä suotta, sillä useat alukset ja merenkävijät ovat kohdanneet matkansa päänsä täällä. Jo luodon nimi itsessään omaa synkän […]