Hieno ja hiljainen retkikohde Rovaniemen liepeillä: elokuinen eväsretki Möötikkärakalle

Kesäisen lämpimänä elokuun iltana päätimme työpäivän päätteeksi lähteä lyhyelle eväsretkelle. Kohteeksi piti valita jokin helposti lähestyttävä paikka suht läheltä Rovaniemen keskustaa ja päädyimme Möötikkärakkaan. Möötikkärakka on nimensä mukaisesti kivirakka ja näköalapaikka, joka sijaitsee kauniilla Sonkajärvellä pienen vaaran päällä. Lyhyeksi päivä- tai iltaretkikohteeksi tämä on juuri sopiva, sillä se on helppo löytää eikä vaadi pitkää patikointia. ? […]

Vihreää metsää ja jylhiä kallioita – Niivermäen luontopolku Kouvolassa

Niivermäen luonnonsuojelualue sijaitsee hyvin lähellä monen tuntemaa Veturi-kauppakeskusta. Alueelle on perustettu luontopolku ja sen vetonauloja ovat näyttävät jyrkät rapakivikalliot sekä luontotorni noin puolessa välissä polkua. Metsä on vanhaa, viimeiset hakkuut on tehty 1950-luvulla. Vanhojen kuusikoiden lisäksi alueella on jaloja lehtipuitakin.

Kymijoen rantaa ja juoksuhautoja – Pioneerimetsän luontopolku Kouvolassa

Pioneerimetsä on Kymijoen varrella sijaitseva entinen varuskunta-alue. Vuoden 2019 asuntomessualueen vierestä on helppo lähteä luontopolulle, joka vie Kymijoen rantaan sekä hieman pienemmän joen, Ahkojan, rantalehtoihin. Osa alueesta kuuluu myös Natura 2000 -verkostoon. Luonto on harvinaisen rehevää ja veden virtausta voi kuunnella ja katsella suuren osan matkaa!

Kaunis kalapaikka – Storträskin reitti Sipoonkorven kansallispuistossa

Sipoonkorpeen luotiin uusi esteetön reitti, Tasakallio-Storträsk. Parkkipaikalta kulkee leveä ja sorastettu reitti kilometrin päähän kauniin metsäjärven, Storträskin, rantaan. Reitin varrella on hieman mäkiä, joten pyörätuolilla liikkujalle suositellaan kuitenkin avustajaa. Storträsk on myös kirjolohenistutuslampi ja sinne voi ostaa kalastusluvan.

Pitkostettu reitti keidassoiden maisemissa – Läntisen keitaan lenkki Valkmusan kansallispuistossa

Valkmusan kansallispuisto sijaitsee Kotkan ja Pyhtään alueella. Siellä on vain yksi nimetty rengasreitti, Läntisen keitaan lenkki, pituudeltaan reilut kaksi kilometriä – ja lenkki on lähes kokonaan pitkostettu! Reitin varrella on lintutorni, josta on aava näkymä ympäröivälle suoalueelle.

Kosken laitaa ylös, kosken laitaa alas – Vekaruksen luontopolku Joensuussa

Joensuun lukuisista luontopoluista Vekarus on varmasti yksi parhaiten varustelluista. Kahden ja puolen kilometrin luontopolun varrelle mahtuu useampikin hyvä taukopaikka. Komean koskimaiseman lisäksi luonto on monipuolista ja luontopolun tauluissa kerrotaan niin kaloista, linnuista, sienistä kuin marjoistakin.

Olavinreitti seuraa viikinkikuninkaan jalanjälkiä ja on pohjoismainen pyhiinvaellusreitti – osa 2: Korppoo – Eckerö

Tämä on toinen osa retkistäni Olavinreitillä, joka johtaa Turun tuomiokirkolta aina Norjan Trondheimiin saakka. Juttusarjan ensimmäisessä osassa kuljin tuomiokirkolta Korppooseen, ja tässä juttusarjan toisessa osassa matka jatkuu Korppoosta Kökarin kautta Eckeröhön. Tulevissa jutuissa tie vie Ruotsiin ja Norjaan. Juttusarjan ensimmäisen osan voit lukea tästä. Korppoo-Eckerö-osuus n. 94 km 5 pv + päivä KökarissaReittikartat ja lisätietoa […]

Säkylän Pyhäjärvi palkitsee retkimelojan upeilla maisemilla ja monipuolisilla palveluilla: tällainen oli kierroksemme Pyhäjärven ympäri

Säkylän Pyhäjärvi palkitsee retkimelojan upeilla maisemilla ja hyvillä palveluilla

Hakin Kierros Punkaharjulla tarjoaa järvenrantamaisemien lisäksi mykistävän lehtikuusimetsän tunnelmaa

Hakin kierros kulkee Punkaharjulla Luonnonvarakeskuksen tutkimusmetsässä. Reitti on metsistä kiinnostuneelle todella mielenkiintoinen, reitin varrella on kymmeniä eri puulajeja ja Suomen pisimmät puut. Sembramäntymetsässä voi nähdä reitin nimikkolinnun, pähkinähakin. Polku on helppokulkuinen ja puolessa välissä on hyvätasoinen Karjalankallion taukopaikka.

Konttilan kierto -reitin varrella näkee Puijon jylhät rinteet ja sympaattisen perinnetilan

Puijolla on kolme luontopolkua, kaikki noin kahden kilometrin mittaisia. Konttilan kierto on niistä helppokulkuisin, ainakin mitä tulee korkeuseroihin. Reitti kiertelee aarnialueen metsissä sekä Konttilan tilan perinneympäristössä. Konttila on vanha torppa, joka toimii kotieläintilana sekä ulkoilukahvilana. Se osuu mukavasti reitin puoliväliin ja tarjoaa erinomaiset puitteet taukoon.