Suopellonmäen luola ja jäinen yllätys, Salo

Jokin ei ollut kunnossa. Elokuinen metsä näytti sairaalta, piestyltä. Pidemmmälle ehdittyämme ylitimme heinikkoisen kosteikon, joka näytti samalta kuin metsä, jotenkin alistuneelta. En vaan saanut päähäni, mikä oli pielessä. Asia vaivasi. Mietin. Loikkasin pienen puron yli ja suuntasin kohti rinnettä. Aurinko jäi jonnekin sen taakse. Janne ja Harri tulivat perässäni. Olimme varjojen mailla, vuoren pimeällä puolella. […]

Lintujen täyttämä saari, Hornøya

Hornoya on Norjan valtakunnan itäisin saari. Saari on myös siitä erikoinen, että se on pinnanmuodoiltaan loistava pesimäsaari pohjoiselle pesimälinnulle. Saarella asustaa kymmeniätuhansia lintuja ja täten sen luonto on ainutlaatuinen. Iltaisin saaren vanha majakka herää eloon ohjaamaan öistä Barentsinmeren kulkijaa. Ja se Barentsinmeri, se on sitten täynnä kalaa. Näillä esitiedoilla tuli reissutarjous viisi päivää ennen lähtöä. […]

Puurijärven ja Isosuon kansallispuisto – suota, lintuja ja pohjoismaiden suurimpiin kuuluva lintutorni

Kyllä, nyt se kevät tuntuu todelta. Ilmassa tuoksuu märkä ja sulava maa. Siihen sekoittuu häivähdys savua palavasta nuotiosta. Aurinko lämmittää mukavasti, muuttolinnut ovat palaamassa Pohjolaan. Puurijärvi on niille tärkeä pesimis- ja levähdyspaikka. Päämme yli saapuu jatkuvasti joutsenia pareittain etelästä liittyäkseen muiden seuraan. Lintujen iloiset huudot ja äänet ovat toisinaan korvia huumaavia. Myös yleensä kovin rauhalliset […]

Lauhanvuoren kansallispuisto, Isojoki

Makkara vinkuu tikun päässä, kuin armoa huutaen. Nuotio räiskyy, mielessä pyörivät päivän kokemukset. Muistatko miltä syksy tuoksuu? Se koittaa pian taas, onhan jo elokuu. On aivan hiljaista. Olen ilmeisesti aivan yksin koko kansallispuistossa. Vaikka kesälomakausi on vielä käynnissä, olen kahden päivän aikana tavannut vain yhden ihmisen. Olen saanut juuri sitä mitä lähdin hakemaan, hiljaisuutta ja […]

Lahden Pirunluola

Kovin usein ei tule vastaan yhtä mielenkiintoisia kalliomuodostelmia kuin Lahden Kivistönmäessä, jossa olen maaliskuun aikana käynyt pariin otteeseen tutkimassa vesitornin ja kerrostalojen katveeseen kätkeytyviä luolia. Seikkailu alkaa Kiveriönkadulta ylös rinteeseen kääntyvältä Juustilankadulta, jonka päässä on lähes vesitornin juurella pienehkö pysäköintialue. Matkaa tänne on Lahden keskustasta linnuntietä vain kilometrin verran. Suurinpiirtein pohjoiseen päin lähtevältä kävelyreitiltä erkanee […]

Salon Noitakirkonmäellä

Noitakirkonmäki. Harvalla paikalla on yhtä jännittävältä kalskahtavaa nimeä. Tuollainen nimi on kuin lupaus jostain näkemisen arvoisesta, pienestä seikkailusta. Odottavin ja innokkain mielin siis kävivät askeleemme, kun viime kesän lopulla Harrin ja Jannen kanssa kohti Noitakirkonmäke astelimme. Tällä kertaa ensimmäinen vihje paikasta oli kartan sijaan joltain netin keskustelupalstoista. En muista asiaa aivan varmaksi, mutta paikalle eksynyt […]

Jyväskylän luolavuoren luola

Jyväskylästä kymmenkunta kilometriä kaakkoon olla rötkötti kartalla nimi Luolavuori ja sen laella, jyrkänteenkamman vieressä vielä merkitty luola. Koska asian tila oli näin, päätimme menneenä kesänä Etelä-Savon suurelta Retkipaikka-reissulta Jussin kanssa palassamme pistäytyä katsomassa, mikä tuo oli luoliaan. Niin sopivasti se matkan varrelle osui. Päivä oli helteinen, joten oli enemmän kuin miellyttävä yllätys, että auton saattoi […]

Lumikenkäilemässä Kolilla

Lumikenkäily on runsaslumisten talvien riemua. Voi sitä tunnetta, kun saa lähteä painelemaan paksulla hangella minne mielii, tarvitsematta valmiita latuja! Kun saavun Kolin kansallismaisemiin, tekee ensin mieli pistää silmät kiinni, sillä pelkään ettei täälläkään ole tarpeeksi lunta maassa. Ilo on siksi suuri, kun yhä maisemasta paljastuu yhä ylemmäs noustessa tykkylumen peittämiä puita. Talvi on yhä täällä! […]

Kohti Hornøyaa, ennakkotunelmat #vuonoretki

Sitä kun alkuviikosta tietää, että jo puolessa välissä viikkoa lähdetään ajamaan kohti Pohjois-Norjaa ja Varanginvuonoa, niin sitä on ajatuksella kova työ pysyä vielä alkuviikon askareissa. Varustehuolto ja pakkaaminen sen sijaan onnistuu varsin kevyesti.  Tässä vaiheessa on hyvä arvata muutama sana Hornöyan majakkasaaresta. Arvata täytyy sitä varten, kun ei sitä vielä osaa etukäteen varmaksi sanoa. Itäisin […]

Millainen on Kuhmoisten Ylimenmaan Pirunkammari?

Valtava on ollut se voima, joka on repinyt ruhjeille suomalaisen peruskallion Kuhmoisten pitäjän tietämillä. Tuon kauan ennen ihmisen aikaa tapahtuneen mullistuksen jäljet ovat yhä seuduilla selvästi nähtävissä. Marraskuisella reissulla, vaikka valoisa aika niukka olikin, ehätimme Suomen luolaseuran retkellä pistäytyä useissa Kuhmon komeista luolista. Ylimenmaan Pirunkammari oli lajiaan kolmas samana päivänä. Aiemmin olimme jo piipahtaneet suuren […]