Suota silmänkantamattomiin – Olkkosen kierros Patvinsuon kansallispuistossa

Patvinsuolla riittää reittejä. Merkittyjä polkuja on noin 80 kilometriä ja nimettyjä rengasreittejäkin viisi erilaista. Olkkosen kierros ei varsinaisesti ole nimetty reitti, mutta se on mukava seitsemän kilometrin kävely, jossa tutustuu hienosti Patvinsuon komeisiin suomaisemiin. Pitkospuita riittää – ja reitille osuu myös pari hyvää taukopaikkaa.

Haasteellinen mutta palkitseva reitti Kolvananuuroon – Uuron reitti Kolvananuuron luonnonsuojelualueella

Kolvananuuro on jännittävä rotkolaakso Kontiolahdella. Siellä on erikoista kasvistoa ja vaikuttavan näköistä kivilouhikkoa. Vaativa luontopolku on noin viiden kilometrin mittainen ja se kannattaa ehdottomasti kulkea ”hyvän sään aikana”, sen verran paljon kivikkoa on matkan varrella!

Kahden kilometrin retki tuulten valtaistuimelle: Karhutunturin valloitus, Salla

Sallan erämaissa tulee vierailtua vuosittain, joten aina sen luulee jotenkin jo tuntevansa. Karhutunturi osoitti meille kuitenkin, että alueelta löytyy vielä varmasti lisää salaisuuksia, joista emme ole kuulleetkaan. Ennätyspakkasistaan kuuluisan Naruskan kylän naapurina kohoavalla Karhutunturilla on korkeutta peräti 518,5 metriä merenpinnasta, mutta huipulle johtaa reippaille lapsillekin sopiva reitti. Reitti 2 kmKotaKartta N 7455753 E 593844 Karhutunturin […]

Ihamaniemen mukurakuusia ihailemassa Enonkoskella

Ihamaniemen aktiivinen kyläyhteisö Enonkoskella on saanut aikaiseksi kivan luontopolun, jonka varrella on paljon nähtävää. Ylivoimaisesti erikoisin kohde on mukurakuusimetsä, jota voi ihailla vaikkapa paikalle rakennetulla penkillä istuen ja eväitä nauttien. Muutenkin reitillä on komeita naava- tai luppometsiä ja paljon istuskelupaikkoja!

Lyhyt pyrähdys lehtometsään Kirkkonummella: Wohlsin kartanon luontopolku

Wohlsin tilan puistometsä on suojeltu jo vuonna 1975. Metsässä on paljon pähkinäpensaita ja arvokasta jalopuustoa – etenkin tammia. Hauska luontopolku kulkee tammien ja lehmusten katveessa ja maa on ainakin keväisin kielojen peitossa. Lyhyt mutta hyvin sympaattinen kävelyreitti rehevässä maastossa!

Suomen parasta harjumaisemaa ja Viinasaari – Pulkkilanharjun luontopolulla Päijänteen kansallispuistossa

Pulkkilanharju on äänestetty Suomen kauneimmaksi maisemareitiksi – eikä ihme, harju on välillä matalampi ja välillä korkeampi, välillä leveämpi ja välillä kapeampi ja avoimia ja sinisiä Päijänteen maisemia on tarjolla melkeinpä joka paikassa. Pulkkilanharjulla on myös parin kilometrin mittainen luontopolku, jota voi vielä hieman pidentää Viinasaaren lisälenkillä.

Lehtomaisemien parhaimmistoa – Karkalin luonnonpuisto Lohjalla

Karkalin luonnonpuisto on yksi Etelä-Suomen hienoimmista lehtoalueista. Siellä ei saa poiketa merkityltä polulta eikä tehdä tulta tai poimia sieniä tai marjoja. Karkalissa voi kävellä lyhyen luontopolun tai kiertää koko alueen rantoja pitkin. Kevään vuokkoloisto on mainitsemisen arvoinen!

Reiteistä riippuvainen ja alamäistä huumaantunut – fatbike-vaellus talvisella Ylläksellä

Jos saisin elää kuluneen talven hetkistä yhden uudelleen, valitsisin ehdottomasti Kukastunturin alamäen laskemisen fatbikella. Syvässä lumiurassa kiemurteleva pyöräreitti antoi vauhtia ja huumaavan vapauden tunteen. Paikka kartalla Jos sukset jalassa olenkin vapaa-on-vain-umpihanki-naisia, niin talvipyörävaelluksella vapauden antaa vain vastahuollettu kelkkaura. Pyörävaellus on talvella täysin riippuvaista valmiista reiteistä. Ja reitin kunto – sen kantavuus ja upottavuus – on […]

Laavuja, lampia ja geokätköjä: tällainen on Joensuun maineikas Oravantaival

P-alue kartalla Noin 38 kilometrin mittainen Oravantaival on retkeilyreitti, joka johtaa Riuttalammelta Raatevaaraan Joensuun Kiihtelysvaarassa. Perjantai-iltana, hieman iltakuuden jälkeen, kun jotakuinkin kaikki muut joensuulaiset viettivät vielä Joen Yötä kaupungissa, aloitimme ajomatkamme kohti Riuttalammen laavua. Toiselle retkikuntamme jäsenelle kohde oli tuttu juhannukselta, jolloin laavulla vierailu oli sisältänyt lähinnä pekonin käristämistä ilman kummempia retkeilyvarusteita. Tästä intoutuneena päätimme […]

Kevään ensi merkkejä Träskändan kartanon puistossa ja Glimsinjoen luontopolulla

Glimsinjoki Espoossa on todettu valtakunnallisesti arvokkaaksi virtavesikohteeksi sen uhanalaisten luontotyyppien ja lajien takia. Kolme kilometriä pitkä jokiosuus on harvinaisen luonnontilainen. Joen rantaa mutkittelee myös luontopolku, joka alkaa Träskändan kartanon puistosta ja päätyy Glimsin talomuseolle. Teemoja ovat virtavesiluonto, jokivarsimetsät ja joen merkitys ihmiselle.