Entries by Mikko Lemmetti

Kirja-arvio: Luonnon rytmissä yli vaikeiden aikojen – vuodenajoista ja vuorokaudenajoista

  Marko Leppänen ja Adela Pajunen 384 sivua Kustantaja Gummerus Kustannus Oy, Helsinki Adela Pajuselta ja Marko Leppäseltä ilmestyi kesällä 2025 uusi kirja, jossa mennään kirjoittajien aiempien kirjojen tapaan luontoon ja metsään, mutta samalla pureudutaan syvemmälle ihmisen omaan sisäiseen maailmaan. Teoksessa yhdistyvät sujuvasti uusin tutkimustieto, erilaisten ihmisten luontohavainnot ja luonnon kokeminen, jonka kukin tekee omalla […]

Luontopolku Kontionjälki Uuraisten Kangashäkissä sopii erityisesti perheille

Kävin edellisen kerran Uuraisten luontopoluilla ja reiteillä jo 10 vuotta sitten, joten nyt olikin oikein passeli aika palata takaisin samoille seuduille, mutta eri poluille. Kerron seuraavaksi Uuraisten Kangashäkissä sijaitsevasta hienosta Kontionjäljen luontopolusta, jonka toteutuksessa on otettu huomioon varsinkin perheen pienimmät. Retkipäivä oli 11.6.2025. Sanomalehti Keskisuomalainen uutisoi vuonna 2022, että luontopolku tehtiin jo vuonna 2000, joten […]

Pakkaspäivän patikkaretki Viitasaaren Luuvuorelle palkitsi maisemillaan 

Viitasaaren Ilmolahdessa sijaitseva Luuvuori on ollut pitkään paikallisten suosima retkeilykohde, mutta vasta äskettäin se sai virallisen luontopolun ja hienon näköalatasanteen, jolta kuuleman mukaan saattaa selkeänä päivänä nähdä Pihtiputaalle asti.  Raapustelin jo vuonna 2017 erään jutun, jonka perusteella tämänkertainen retki lähti muotoutumaan. Kuulin tuolloin mukana reissulla olleelta henkilöltä, että Viitasaarella olisi semmoinen paikka kuin Luuvuori, jossa […]

Hankasalmen museokylän monipuolisuus hämmästyttää – ja vie kävijän aikamatkalle alueen historiaan

PAIKKA KARTALLA Sijainti: N=6917366.091, E=470798.839 (ETRS-TM35FIN)Käyntiosoite: Kirkkorannantie 2, 41520 Hankasalmi Hankasalmen kotiseutuyhdistyksen ylläpitämään Hankasalmen kotiseutumuseeon ja museokylään kannattaa kurvata kauempaakin. Esimerkiksi Kuopiosta sinne hurauttaa autolla vajaassa puolessatoista tunnissa, Jyväskylästä noin kolmessa vartissa ja Pieksämäeltä vieläkin nopeammin, mutta kyllä sinne voi ajella ihan rauhallisesti, kun ei ole mihinkään kiire. Museokylän viihtyisä pihapiiri, 13 eri museorakennusta, mahtava […]

Häähninmäen näkötornista avautuvat hulppeat maisemat joka suuntaan

Retkipaikan lukijat muistanevat ja tietänevät kyllä kuuluisan Häähnintuvan Konneveden ja Hankasalmen rajamailla. Nyt tuvan kaveriksi, Häähninmäen päälle, on tullut uusi upea näkötorni. Jos Häähnintupakin on jo nähtävyys ja ainutkertainen kokemus, niin korkeuksiin kurkottava näkötorni on vieläkin enemmän. Vai mitäpä tuumaatte siitä, että tornin huipulla on ihan aito, noin 20 neliön mökki, jossa on ekologinen lämmitys, […]

Maagisia hetkiä Asikaisenaitan luolassa

? Paikka kartalla Syksy sen kuin matelee hiljalleen eteenpäin, mutta näköjään luolien etsiminen ottaa uusia kierroksia. Nyt, kun olen töissä (harvinaista herkkua), en pääse metsiin haahuilemaan keskellä viikkoa, joten kaikki reissut on ajoitettava viikonloppuihin. Onneksi lauantai, 26. lokakuuta 2019, oli retkelle mitä otollisin, sillä sää oli lokakuiseksi varsin mainio ja luottamus luolan löytymiseen vahva. Kohde […]

Kirja-arvio: Suomalainen metsäkylpy

Sain juuri luettua kesällä 2019 julkaistun Suomalainen metsäkylpy -kirjan, jonka ovat kirjoittaneet Adela Pajunen ja Marko Leppänen ja jonka kustantajana on Gummerus Kustannus Oy. Lueskelin kirjaa ajan kanssa, pitäen joskus useankin päivän mittaisia pausseja kirjan lukujen välillä. Kirjan rakenne sopiikin siihen hyvin, vaikka mikään ei toki estä ahmimasta sitä kannesta kanteen yhdeltä istumalta. Halusin käyttää […]

Kalajanvuoren salaisuudet paljastuvat luola kerrallaan Etelä-Konneveden kansallispuistossa

? KARTTA KALAJANVUORESTA (luolien tarkkoja paikkoja ei ole merkitty)ETRS-TM35FIN N=6938940.643 E=484386.299 Retkipaikan viime helmikuussa julkaistun luolajutun inspiroimana Etelä-Konneveden kansallispuistoon, Kalajanvuoren maisemiin, saapui viime kesänä pari notkeaa jamppaa – Janne Salo ja Sami Stenman – jotka kävivät innolla etsimään luolaa, jota me emme vuosi sitten kevättalvella löytäneet. Jannea ja Samia onnisti, ja luola löytyi. Tietooni tulleen […]

Kun lumikenkäily kiinnostaa – helposti mahtavan harrastuksen makuun. Osa 2/2.

Joulun tienoilla onkin tullut lunta monella paikkakunnalla ihan mukavasti, jotta lumikenkiä on saattanut päästä kokeilemaan ihan kunnolla. Kuinkahan monelle pukki mahtoi tuoda uudet lumikengät, tai kuka on kenkiä päässyt lainaamaan tai vuokraamaan? Vuodenvaihteen jälkeen koko maata järisyttänyt talvimyrsky toi uutta lunta moneen paikkaan kymmeniä senttejä, joten nyt ei pitäisi olla siitä pulaa. Lumikenkäjuttusarjan toiseen osaan […]

Kun lumikenkäily kiinnostaa – helposti mahtavan harrastuksen makuun. Osa 1/2.

Kuulin, että Retkipaikkaan on toivottu juttua lumikenkäilystä ja lumikengistä, ja nimenomaan osoitettuna sellaisille, joilla on vasta mietinnässä lumikenkäilyn aloittaminen tai oma harrastus on hyvin alkuvaiheessa. Askarruttavia kysymyksiä ovat mm. minkälaisia lumikenkiä on olemassa, kenelle lumikenkäily sopii, miten lumikengillä liikutaan ja missä ne ovat omimmillaan. Hyvin nopeasti voisin summata, että lumikenkäily sopii oikeastaan kenelle vain, että […]