Jo toisen sukupolven erälehteinen. Luonnossa on aina yhdistynyt retkeily, kalastus, valokuvaus ja luonnontuntemus. Iän karttuessa puuhastelun rinnalle nousee vahvasti myös luonnon rauhasta nauttiminen. Näen luonnon välttämättömänä osana meitä itseämme; en jonain erillisenä paikkana. Vaikka työ IT-alalla ja harrastukset, kuten melonta, elokuvatoiminta ja ilmailu, vievät oman aikansa, niin jostain kaivetaan aikaa myös retkipoluille. Etelä-Karjalassa on paljon jääkauden ja ihmisen muovaamia kohteita ja niistä sinulle mielelläni kerron
Diojen vaihduttua digikuviin notkahti innostukseni luontokuvaukseen, mutta sytytti videokipinän. Sittemmin myös still-kuvaaminen palasi ja retkien dokumentointi jatkuu. Mielestäni kuvan kauneus piilee yleensä itse luonnossa, ei niinkään teknisessä suorituksessa. Tätä alkukantaista värähtelyä pyrin sinulle kuvissani välittämään ja kehotan maamme moninaisiin retkipaikkoihin tutustumaan