Entries by Antti Huttunen

Täydellisen savukalan salaisuus

Näillä ohjeilla pärjäät lohen, muikun, ahvenen, siian ja oikeastaan minkä tahansa kalan savustuksessa. Ajattelin kirjoittaa nämä, sillä lämmin savukala heti tuoreeltaan nautittuna on yksi elämän suurimpia nautintoja. Se ei mausteita tai lisukkeita kaipaa, vaan siinä on kaikki kohdallaan. Toki savukalankin voi pilata monella tapaa, ja välillä noihin tapoihin on tahtomattaan törmännyt. Esimerkiksi siitä kaupan nestesavuilla […]

Hitonhaudan salaisuudet, osa 2

Osapuilleen viikko sitten vein teidät kanssani Hitonhaudan jylhään ja vaikuttavaan rotkoon. Nyt on aika palata noihin maisemiin ja käydä käsiksi Hitonhaudan todellisiin salaisuuksiin. Niihin, jotka löytyvät, kun poikkeaa polulta – tai jopa siellä, mihin yksikään polku ei osaa edes vihjata. Itse rotkon sijaan suuntana onkin nyt kaksi aivan sen läheltä löytyvää, paljon huonommin tunnettua, mutta […]

Ruokolan luola taikayön tienoilla, Urjala

Jo hyvä tovi sitten sain vihiä, että Urjalassa olisi vain rivakan kivenheiton päässä asutuksesta jotain luolantapaista. En innostunut aivan valtavasti. Jos moni vihje suomalaisista luolista vie mitättömän kivenkolon tykö, niin jokin luolantapaiseksi kutsuttu ei antanut liikoja odottaa. Siksipä paikka tuli kierrettyä kerta toisensa jälkeen. Aikaa on niin vähän ja nähtävää niin paljon… Vaan tähdet asettuivat […]

Kesäjäätä Varsinais-Suomessa

Tänään Salon keskustasta hivenen lounaaseen sijaitsevalle kohteelle jalkautuessa minut valtasi outo tunne. Metsä näytti jotenkin erilaiselta. En osannut sanoa, mikä siinä oli vialla, mutta tunnelmaltaan se oli jotenkin alistunut, kuin piesty. Sanajalat olivat kumartaneet ja katkenneita korsia näkyi siellä täällä. Pienen, niin ikään laonneen suon jälkeen kiinnitin huomion maahan. Siinä oli epätavallisen paljon puun lehtiä. […]

Kuhanköllykkä

Jos elämässä jotain tulevaa odottaa, niin yhtä varmasti tulee aina myös lähdön hetki. Sellainen oli edessäni seuraavana aamuna. Loma mökkijärvellä oli päättymässä ja aamulla pakkaisimme tavarat autoon ja suuntaisimme sinne, missä ei samaa vapauden tunnetta tavoittaisi kuin Pohjois-Savon järvillä ja vihreiden metsien siimeksessä. Vaan jos edes ripauksen siitä kiireettömyydestä onnistuisi säilyttämään, niin hyvä olisi. Vaan […]

Hitonhauta, Laukaa

Taisi olla vuoden 2001 kesäkuuta, kun kuulin ensimmäisen kerran Hitonhaudasta. Silloin tuumin itsekseni, että kuvaus oli kiehtova, mutta varmasti pisti kertoja vähän lisää juttuihinsa. Mutta nimi jäi mieleen. Ja kun nimi oli jäänyt mieleen, törmäsi siihen säännöllisesti – ja kaikki kerrat viesti oli sama; paikka oli oikeasti mykistävän hieno. Viimeiset viisi kesää on Hitonhaudan reissu […]

Haastattelussa Jussi Laine, mies Suomen vesiputoukset -sivuston takaa

Virtaavaa vettä, leikkivää lasta ja avotulta jaksaisi tuijottaa loputtomiin. Siksi vesiputoukset ovat kiistatta yksi poikkeuksellisen kiehtova ja kaunis osa luontoamme. Voisi sanoa myös että yllättävä, sillä moni on siinä uskossa, ettei maastamme löydy mainittavia putouksia. Vaan totuus on toinen. Putouksia löytyy kymmeniä, ellei jopa satoja. Moni niistä on saanut virrata rauhassa. Salassa ja unohdettuna. Vaan […]

Retkipaikka UlkonaTV:n vieraana

UlkonaTV on 2011 perustettu nettitv. Ohjelmissa keskitytään kaikkeen ulkona tapahtuvaan liikuntaan, retkeilyyn ja niihin liittyviin taitoihin, välineisiin ja varusteisiin. Retkipaikka vieraili Tomi Mandelinin isännöimässä Retkivintti-ohjelmassa. Muut Retkivintin jaksot ja koko UlkonaTV:n tarjonnan löydät tästä.

Ilveskolo, Vesanto

Vesannon Ilveskolo on yksi luolamaisimmista luolista, joita maastamme löytyy. Pituutta sille on mitattu yli 20 metriä ja varmasti pidemmällekin pääsee. Kapea rako kiemurtaa kallion sisään niin monen mutkan kautta, että ilman valoa ei viileälle, kostealle ja ehkä mutaisellekin reissulle pidä lähteä. Vaan mennään aluksi kolme vuotta taaksepäin. Olin kuullut, että Vesannolla olisi oikein erikoinen luola. […]

Osmankäämi – hortahaasteen herkku

Hortahaasteen oikea vastaus oli osmankäämi. Oikeiksi kelpuutimme myös kasvin lukuisat muut kutsumanimet papinmulkusta alkaen. Aivan valtavaa mielikuvitusta ei tarvitse – eikä paljoa mainittavampaa huumorintajuakaan – kun kasvin nähdessään tuon jälkimmäisen nimityksen syyt ymmärtää. Ja samaa sarjaahan löytyy vielä koko joukko muitakin nimiä. Periaatteessa koko kasvi on syötävää, mutta kesn ehtiessä pidemmälle kannattaa keskittyä pehmeimpiin osiin. […]