Entries by Antti Huttunen

Vuoden Retkipaikka 2014 on Paltamon Kivesvaara

Vuoden Retkipaikka äänestys on ratkennut. Ääniä annettiin kaikkiaan 1387. Suurimman saaliin nappasi Paltamon Kivesvaara. Hopealle sijottui Julma-Ölkyn rotkojärvi Kuusamossa. Kolmannelle sijalle nousi kuluneena syksynä monet mykistänyt Paavolan tammi, joka kasvaa Lohjalla. Kaikkiaan äänestykseen ehdotettiin 38 Retkipaikan esittelemää luontokohdetta. Ehdotuksia tuli enemmänkin, mutta monesta puuttui vielä Retkipaikasta julkaistu juttu. Kiitos myös näistä äänistä ja ehdotuksista, lisäämme […]

Joulukuun retkeilyblogi: Seita

Vuosi lähenee loppuaan, joten on aika esitellä joulukuun retkeilyblogi. Tällä kertaa haluamme antaa tunnustuksen kuvitukseltaan enemmän kuin ansioituneelle Seita-blogille. Sitä julkaisee Seija Ropponen Kuopiosta. Seija on ”kokopäiväinen” retkeilijä, ollut sitä kohta puolitoista vuotta. Takana hänellä on yli neljänkymmenen vuoden työrupeama pankissa. Seita sai alkunsa syksyllä 2008. – Olimme muuttaneet Saimaan rannalle, Linnansaaren kansallispuiston naapuriin. Suuren […]

Viisi kirjavinkkiä vuodelta 2014

Vuosi lähenee loppuaan, joten ajattelimme antaa muutaman valitun kirjavinkin vuoden varrelta selatuista opuksista. Suomen rotkot Tuomo Kesäläisen ja Aimo Kejosen kesällä ilmestynyt teos on kattava läpileikkaus Suomen rotkoihin. Kohde-esittelyjen lisäksi runsaasti kuvitettu teos taustoittaa koko joukon rotkojen tarinoita ja geologiaa. Ehdoton perusteos kaikkien luonnossa seikkailevien kirjahyllyihin, mutta yhtälailla myös monelle muulle sopiva nojatuolimatka paikkoihin, joihin […]

Urbaani viidakkoseikkailijatar Laura aloitti Retkipaikassa

Retkipaikalla on tänään ilo esitellä Laura Santanen, tiimimme tuorein vahvistus. Laura on kolmekymppinen Keski-Suomesta jo vuosia sitten Helsinkiin muuttanut, ammatikseen parturi-kampaajan hommia tekevä reissaaja, fiilistelijä ja seikkailija. Sen pidemmittä puheitta, toivotamme hänet tervetulleeksi. Annetaan sitä myöten nyt puheenvuoro seikkailijattarelle itselleen. Vietin lapsuuteni ja nuoruuteni lähellä luontoa. Tuolloin luonto oli itsestäänselvä asia, enkä osannut arvostaa sitä, […]

Arviossa Kilpisjärvi Halti retkeilyopas ja kartta

Karttakeskuksen retkeilyoppaiden sarja sai täydennystä nyt vuoden jälkimmäisellä puolistolla. Pyysinkin oitis Kilpisjärvi Halti retkeilyoppaan ja kartan arvosteluun, josko siitä olisi vaikkapa pukinkonttiin iloa. Retkeilyoppaan ja kartan samaan pakettiin niputtaminen on kätevä ratkaisu. Siinä yhdistyvät molempien parhaat puolet helposti mukana kuljetettavassa muodossa. Kirjasta löytää kiinnostavan kohdetiedon ja isolta kartalta kohteiden sijainti ja ympäristö hahmottuu ihan eri […]

Kuukauden retkeilyblogi: Kinttupolulla

Marraskuu lähenee loppuaan ja on tullut taas kuukauden retkeilyblogin aika. Näin vuoden pimeimpään aikaan mennäänkin tällä kertaa hieman kauemmas, sinne missä on vähemmän loskaa ja enemmmän aurinkoa. Kuukauden retkeilyblogi on Tiinan blogi Kinttupolulla. Tiina luontoon ja eläimiin hurahtanut seikkailumielinen himpun verran yli kolmekymppinen retkeilijä. Annetaanpa nyt puheenvuoro hänelle. Olen aina viihtynyt luonnossa, koska se tarjoaa […]

Pähkinäniemen luontopolulla Lohjan Virkkalassa

Virkkala on poikkeuksellisen kaunista seutua. Vaikka Lohjan keskustaan ei ole pitkä matka, idyllisestä taajamasta löytyvät pienen kaupungin palvelut: oma kirjasto, apteekki, terveysasema ja seurakuntatalo. Taajaman tunnelma on lämpimän pysähtynyt, menneen suuruuden henki on vahva. Paikka on syntynyt teollisuuden ympärille. Alkusysäyksen sille vuorineuvos Petter Forsström, joka tunnetaan myös Kalkki-Petterinä. Olen monet kerrat kuljeskellut Virkkalassa katsomassa sen […]

Kylmä, kaunis ja kostea seikkailu Ruskiakallion rotkossa, Lapinjärvi

Aina asiat eivät suju kuten on suunnitellut. Alkujaan minun ja luontosuhteeni piti olla kuvattavana, mutta aikataulut heittivät häränpyllyä. Niinpä huomasinkin olevani lastenkutsukuskina, jolla oli jokunen tunti aikaa tapettavaksi. Tuleva Retkipaikka-kirja kaipasi kuvaa itäisellä Uudellamaalla olevasta rotkosta, joten ynnäilin yhteen matkaan kuluvan ajan ja totesin, että saattaisin juuri ja juuri ehtiä käymään paikalla ennen kuin tulisi […]

Suomen tunnetuin rako – Kolin Uhrihalkeama

Eipä taida olla sellaista Kolin kävijää, joka ei olisi Uhrihalkeamaa käynyt katselemassa. Kolin valkoisessa kalliossa oleva syvä ja maineikas rako kun sijaitsee aivan Kolin laella sijaitsevan hotellirakennuksen nurkalla. Kyseessä onkin eittämättä yksi maamme tunnetuimmista luonnonnähtävyyksistä, vaikkakin Kolin mittakaavassa sitä voisi kuvailla mikrokohteeksi. Sillä on kuitenkin omat tarinansa ja se on helposti saavutettavissa, eikä paikkakaan nyt […]

Lohjanjärven vesiretkeilykartta

Yhteistyökumppanimme Karttakeskus julkaisi keväällä Lohjanjärven vesiretkeilykartan. Koska seudulla tulee pyörittyä paljon, pyysin yhden kappaleen mukaan reissuilleni ja sitä kautta myös testiin. Koska liikun Retkipaikan myötä laajalla alueella, käytän yleensä aina sähköisiä karttatuotteita (joihin muuten tulee täydennystä Retkipaikka-sovelluksen myötä). Niissä on kuitenkin omat rajoituksensa esimerkiksi sääolojen, painon ja kestävyyden suhteen. Vesiretkeilykartta on suunniteltu veneilijöiden ja melojien […]