Suomen tunnetuin rako – Kolin Uhrihalkeama

Eipä taida olla sellaista Kolin kävijää, joka ei olisi Uhrihalkeamaa käynyt katselemassa. Kolin valkoisessa kalliossa oleva syvä ja maineikas rako kun sijaitsee aivan Kolin laella sijaitsevan hotellirakennuksen nurkalla. Kyseessä onkin eittämättä yksi maamme tunnetuimmista luonnonnähtävyyksistä, vaikkakin Kolin mittakaavassa sitä voisi kuvailla mikrokohteeksi. Sillä on kuitenkin omat tarinansa ja se on helposti saavutettavissa, eikä paikkakaan nyt sieltä rumimmasta päästä ole, joten tuo asema on aivan oikeutettu.

uhrihalkeama

Me päätimme pistäytyä uhrihalkeamalla heinäkuisen reissumme toisen päivän iltana ikään kuin välipalana. Sen perään uskalsimme lähteä ilman karttaa ja muuta raskaampaa varustusta.

uhrihalkeama-2

Vaikka yleensä jokaista määränpäätä lähestyessä läsnä on pieni epävarmuus siitä, onko sitä oikeassa paikassa ensinkään, niin tällä kertaa hotellin seinässä oikeaan suuntaan osoittanut kyltti rohkaisi ottamaan viimeiset askeleet.

uhrihalkeama-6

Parikymmentä metriä hotellilta edessä oli metallinen kaide. Sen takana tutulta näyttävä vaalea kallio ja kaunis näköala. Sitä kelpasi kyllä katsella kaiteen tuoman turvan takaa.

uhrihalkeama-4

Uteliaisuuden sammuttaminen sieltä käsin oli sen sijaan mahdotonta. Jostain syystä korkeanpaikan kammo oli tällä kertaa tipotiessään, kun pujottauduin kaiteitten välistä märkänä kiiltäneelle kalliolle.

uhrihalkeama-5

Kohta olin kontallani kalliolla. Siinä kohtaa, jossa Annikki oli tarinan mukaan polvistunut uhraamaan rikkauksia halkeaman maanhengelle saadakseen onnensa takaisin. Kurkin rakoon ja annoin katseeni kiertää maisemaa. Siinä hetkessä tunsin vahvasti olevani osa pitkässä jatkumossa, yhteisten kokemusten sarjasta, joka oli alkanut joskus 1800-luvulla. Tästä kertovat myös löydöt. Kallion keskellä juokseva halkeama on nimittäin vuosisatojen kuluessa täyttynyt sinne heitetyistä kolikoista. Raosta onkin löydetty löydetty kulta- ja hopea kolikoita, mutta löydösten ajoitus osuu juuri Kolin matkailun alkuun 1800-luvun loppupuolelle. Raon tarina taitaa olla enimmäkseen turistien mielikuvistusta kutittelemaan kerrottu. Kolin todelliset voimapaikat ovat laen toisella laidalla ja lisää löytyy hieman loitompaa.

uhrihalkeama-8

Nousin ylös ja haravoin silmilläni kalliopintaa, joka oli hakattu täyteen merkintöjä.

uhrihalkeama-7

Pinnassa voi myös nähdä yli sata vuotta vanhoja merkintöjä ja kalliopiirroksia. Osa oli tehty hyvin kauniisti.

uhrihalkeama-9

Löytyipä pinnasta myös tutut nimikirjaimet. Kuka lie ollut aikanaan merkinnän nakuttanut kirjainkaimani? Nykyään kallioon ei pidä enää mennä merkkejään naputtelemaan, vaan paikka on saanut ansaitsemansa rauhoituksen. Rauhoittumaan mekin palasimme vielä hetkeksi. Nosti nimittäin ukkosta ja mielen valtasi tunne, että Koli näyttäisi vielä jotain kertakaikkisen upeaa. Ja niinhän se teki.

Uhrihalkeama kartalla. ETRS-TM35FIN -tasokoordinaatit: N 6999522 E 641551

1 reply

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.