Tag Archive for: villivihannekset

Villiyrttistä focacciaa trangialla

Aina toisinaan lähden koirien kanssa ulos syömään aamupalaa. Tänään oli yksi niistä aamuista. Aloitin esivalmistelut heti herättyäni, eli taikina kohoamaan. Löysin hyvän focaccia-leivän ohjeen ja päätin kokeilla, miten sen tekeminen onnistuisi trangialla. Tein taikinaa reilusti ja annoin sen kohota sillä aikaa, kun pakkasin muita tarvittavia tavaroita rinkkaan. Juuri ennen lähtöä laitoin puolet taikinasta muovipussissa mukaan. […]

Nokkonen? Pistelee poskeen vaan!

Kun viitisen vuotta sitten kuulin sanan villiyrtti, ainoa minkä tiesin, oli nokkonen. Enkä siitäkään tiennyt muuta, kuin että olin kuullut jonkun joskus puhuvan nokkoskeitosta. Nokkonen oli ensimmäinen villivihannes jota aloin käyttää, ja se on suosikkini edelleen. Nokkosen ravintoarvot ja vaikutukset Nokkonen on varsinainen tehopakkaus, jos aletaan puhua ravintoarvoista. Siinä on runsaasti enemmän rautaa kuin pinaatissa, […]

Eroon vihatuista voikukista – syömällä!

Yksi vihatuimmista puutarhan kasveista lienee kiistattomasti voikukka. Siitä ei tunnu pääsevän millään eroon, joten paras kai ottaa kasvista kaikki ilo irti. Sen voi syödä. Ruuaksi ja juomaksi sen voi valmistaa monella eri tavalla ja tuotoksia voi nautiskella missä tahansa juhlista metsäretkiin. Villiyrttien syömisen hienoin asia on se, että ne ovat todellista lähiruokaa. Niitä ei ole […]