Tag Archive for: Varsinais-Suomi

Saaristomeren korkein saari – Högland, Kemiönsaari

Pitkään haaveilemani reissu Höglandin saarelle pääsi vihdoin alkamaan. Höglandin saari sijaitsee Saaristomeren kansallispuistossa ja sieltä löytyy Saaristomeren korkein kohta. Aloitimme matkamme Paraisilta ja lähdimme matkaan aivan mahtavassa, lähes pilvettömältä taivaalta paistavassa auringon valossa. Lähdimme matkaan isäni veneellä. Ilma oli mitä parhain veneilyyn, ja kannella tarkeni pelkällä T-paidalla. Kaunis saaristo alkoi näyttää jo syyskuun värejään. Veneily […]

Joko olet käynyt glamping-retkellä?

Aiemmin kirjoitin omassa blogissani, mitä otan mukaan viikonloppuretkelle. Tavalliselle viikonloppuretkelle. Glamping-retket ovat kokonaan asia erikseen. Glamping-retkelle on lupa ottaa mukaan painavia asioita – kuten vaikkapa viinipullo – sekä ruokaa, jonka valmistamiseen tarvitaan useampi keitin. Kirjoitin viime syksynä jutun glamping-retkestä, ja tässä seuraa toinen. Kävimme Teijon kansallispuistossa ”glamppailemassa” syyskuisen viikonlopun lähes helteisissä keleissä. Hirvikärpäsiä ei ollut juuri lainkaan häiritsemässä retkeilijöitä. […]

Jylhä ja salaperäinen Kaasavuori, Merimasku

Kaasoja on ollut jo muinaisina aikoina saaristomme rannoilla. Sana Kaasa tarkoittaa kasaa tai röykkiötä, ja menneinä aikoina Suomessa kaasat ovat olleet nimityksiä muinaisille merimerkeille. Nämä puiset kasat koottiin korkeille paikoille, ja mahdollisten vihollisten tullessa ne tuikattiin tuleen varoitukseksi lähialueen asukkaille. Otavan saarella Merimaskussa, Naantalin pitäjässä, sijaitsee yksi näistä muinaisista kaasavuorista. Kyseessä on huikaisevan kaunis luontokohde, jonka huippu […]

Saariston rengasreitti – pyöräilijän taivas

Aina ei tarvitse lähteä kauas nähdäkseen hienoja paikkoja ja kokeakseen mieleenpainuvia elämyksiä. Parhaat paikat löytyvät usein yllättävänkin läheltä. Maamme lounaisrannikon edustalle levittäytyy Euroopan laajin saaristo, jonka monipuolinen luonto ja tunnelmalliset kylät lumoavat kauneudellaan. Paras tapa tutustua siihen on hypätä pyörän selkään. Jokainen reissu on oma tarinansa. Meidän tarinamme alkoi paahtavan aurinkoisena kesäpäivänä Mynämäen upean harmaakivikirkon […]

Tarinoiden ja tunnelmien Utö

Huhtikuisena perjantai-iltana M/S Eivor irtoaa Pärnäisten laiturista ja lähtee lähes viisi tuntia kestävälle matkalle kohti Suomen eteläisintä asuttua ulkosaarta, Utöä. Matkan varrella laiva pysähtyy Nötön, Aspön ja Jurmon saarilla, ja jokainen niistä on niin houkutteleva, että voisimme jo loikata laivasta pois. Kevätilta hämärtyy ja aurinko laskee horisontin alapuolelle. Kun viimein saavumme Utölle, tähdet loistavat kirkkaina […]

Siikaa onkimassa Turun Ruissalossa

Turussa rannalta kalastaminen onnistuu rantojen umpeen rakentamisen vuoksi vain harvoissa paikoissa. Ruissalosta löytyy kuitenkin useampi paikka, missä vielä rannoille pääsee. Ruissalon Saaronniemen nokassa on suosittu siikaonkijoiden paikka, jossa tähän aikaan vuodesta on pitkät rivistöt siikaonkijoiden vapoja pystyssä. Siikaonginta on Saaronniemellä muuttunut sosiaaliseksi tapahtumaksi, jossa lähinnä istuskellaan ja ihaillaan maisemia, sekä jutellaan muiden onkijoiden kanssa. Itse saaliin […]

Keväistä kukkaloistoa, suuria jalopuita – Vaisakko on Salon salattu helmi

Selailin pari vuotta vanhoja retkeilykuviani ja törmäsin kansioon nimeltä Vaisakko. Päätin, että nyt jos koska on aika tehdä tunnetuksi tämä lumoava kevätkohde, jota edes kaikki salolaiset eivät tunne, ulkopaikkakuntalaisista puhumattakaan. Meren rannalla Halikossa levittäytyvä Vaisakon luonnonsuojelualue on loistava kohde pienelle päiväretkelle. Paras hetki vierailla siellä on kevätkukkien kukkiessa. Tämän jutun kuvat ovat huhtikuun lopulta vuodelta […]

Nauvon saaristossa kevättä etsimässä

Varsinais-Suomen alueella tuntuisi olevan jo kevättä rinnassa. Saaristomerellä on kuitenkin kevät aina ensimmäisenä ja päätimme etsiä Nauvon suunnilta uuden kävelyreitin. Nauvo kuuluu nykyään Paraisten kaupunkiin ja kaupungin sivuille olikin tullut muutama uusi vaellusreitti. Valitsimme Nauvon vaelluskartta 4:n ja sen noin 4 kilometriä pitkän ”vaellusreitin”. Nauvoon on aina mukava mennä. Parainen on Kaskisten lisäksi Suomen ainoa […]

Rikalan linnamäki, Salo

Olin katsellut useasti ajaessani Halikosta vanhalle ykköstielle tehtyä tieyhteyttä, tätä hauskan näköistä mäkeä. Se sijaitsee aivan Rikalan kulttuurimäen naapurissa, ja on yksittäinen pellosta kohoava jyrkkäreunainen kalliomäki. Maastokarttojen mukaan toppi olisi vajaassa 50 metrissä. Päätin eräänä kuulaana aamuna käväistä huiputtamassa sitten tuon kohteen. Auton saa aivan mäen alle, hiekkatien varteen. Ilma oli hieman pakkasen puolella vaikka […]

Haunisten allas ja Pomponrahkan suojelualue

Suomen asutuksessa jatkuu edelleen pitkään valalla ollut trendi, että väki pakkautuu suurimpiin kaupunkeihin ja niiden ympärillä oleviin urbaaneihin kaupunkiseutuihin. Moni ihminen ehkä tahtomattaankin jättää maaseutumaiset asuinsijat taakseen esimerkiksi työn ja opintojen takia. On kuitenkin tärkeää, että ihmisillä säilyisi yhteys luontoon ja sitä käytettäisiin virkistäytymiseen ja rauhoittumiseen. Nämä kaksi tässä esiteltävää kohdetta ovat Turun kaupunkiseudun hyviä […]