Tag Archive for: Uusimaa

Samaa reittiä taimenien kanssa – Longinojan Luontopolku Kehä 1:n laitamilla

Longinojan hienoa taimenpuroa on kunnostettu jo yli kymmenen vuoden ajan ja sen kunnostus on valittu Paras luontoteko -kilpailun voittajaksi. Puron varrelle on luotu myös mukava luontopolku, jossa voi tutustua sekä taimeneen että kaupunkipuron luontoon ja sen suojeluun. Reitti on auki niin kesällä kuin talvellakin ja se on suurelta osalta esteetön.

Etelämmäksi et Suomen mantereella pääse: Tulliniemen luontopolku Hangossa.

Hangon Tulliniemi on Suomen mantereen eteläisin piste. Sinne pääsee vain Tulliniemen luontopolkua kävellen. Samalla voi vaikuttua merimaisemista ja Tulliniemen linnuista sekä jatkosodan aikaisesta saksalaisleiristä.

Hasselholmenin luontopolku Porvoossa: lehmuksia, pähkinäpensaita, kuusamaa, vihreyttä.

Hasselholmen sijaitsee Porvoon keskustan itäpuolella. Melko helppokulkuinen polku kiertelee vehreän niemen maisemissa, lehtimetsän suojassa. Reitin lähtöpaikka on kaiken lisäksi suositun uimarannan laidalla.

Luontoretkeilijän valtatie – Seitsemän lammen reitti Espoon Luukissa

Luukki tai Luukkaa kuuluu pääkaupunkiseudun suosituimpiin ulkoilualueisiin. Luukki on päiväretkikohde, sillä siellä on telttailu kielletty. Reittejä riittää, samoin hyvin varustettuja taukopaikkoja ja keittokatoksia. Reitit ovat leveitä, hyvin hoidettuja ja suhteellisen helppokulkuisia. Varsin hyvä kävelykohde – oli vuodenaika mikä tahansa.

HKI-merenrantakävelyt x 2. Uutelan kaksi luontopolkua – metsäluontopolku ja herppipolku.

Uutela on yksi Helsingin tärkeimmistä virkistysalueista. Meri ympäröi sitä kolmelta suunnalta ja tarjolla on kävelyreittejä ja ihastuttavia rantamaisemia. Uutelassa on uudistettu luontopolkuja, nyt voit kulkea parin kilometrin metsäpolun ja reilun kilometrin mittaisen herppipolun. Se on Suomen ainoa matelijoihin ja sammakkoeläimiin keskittynyt luontopolku.

Yksi polku, kaksi kävelyä. Kolmen lammen kierros Hyvinkäällä.

Kytäjä-Usmin monipuolisessa polkuverkostossa riittää koettavaa. Kolmen lammen kierros on noin kymmenen kilometrin reitti, jonka varrella voi pysähtyä Piilolammin, Iso-Kypärän tai Kaksoislampien taukopaikoille ja ihastella lampien rauhaa. Reitillä tallustetaan välillä kuivilla kallioilla, välillä kosteilla soilla. Monipuolinen reitti ja erinomaiset palvelut reitin varrella!

Ihana retkipaikka! Hiidenkirnut luovat seikkailun tuntua vanhan metsän sylissä Askolan Kirnukallioilla

Askolan Hiidenkirnupuisto eli Kirnukallio on monipuolinen ja kaunis retkikohde, jossa saa paitsi ihailla hiidenkirnuja, myös nauttia poluista hyvin kauniissa metsässä.

Ennallistettua metsää muutama kilometri Eduskuntatalolta – Korpipolku Helsingissä

Haltialan luonnonsuojelualue on monelle helsinkiläiselle tuttu paikka. Keskuspuiston monipuoliset polut kulkevat sen läpi – samoin Paloheinän tunnetut kuntoradat. Luonnosuojelualueen sydämessä kulkee noin puolentoista kilometrin luontopolku, Korpipolku.