Tag Archive for: Suomussalmi

Jouni Ohtamaa: Hossa, maaliskuu 2015

”Maaliskuun 2015 hiihtovaellus suuntautui Hossaan. Suomussalmen kunta on esittämässä Hossan retkeilyaluetta uudeksi kansallispuistoksi. Meillä oli hyvä tilaisuus tutkia, soveltuisiko Hossa kansallispuistoksi. Lunta oli paljon ja talvi piti tiukkaa otetta koko vaelluksen ajan.” Tuoteutus: Jouni Ohtamaa Vaeltaja Teuvo Ohtamaa Kiitokset: Seija Hänninen Tekstit Metsähallitus Kartat: Maanmittauslaitos 4/2015 LIsenssi: Creative commons, Nimeä-JaaSamoin 4.0, Kansainvälinen Hossan luontokeskus kartalla.

Suomussalmen Kalmosärkän muinainen kalmisto

Heinäkuu on mennyt reissatessa ja retkuillessa Suomenniemi lähes päästä päähän – Helsingistä Inariin. Kuvahaaviin on tarttunut tuhansia kuvia kalliomaalauksista tuntureihin. En oikein tiedä mistä aloittaisi. Jospa mennään aluksi takaperin. Eilen laskeuduttiin pohjoisesta kohti Savoa ja pysähyttiin Juntusrannassa. Juntusjärven rannat ja saaret ovat tunnettuja kivikautisia asuinpaikkoja. Kävimme kurkkaamassa hurjia tarinoita synnyttäneen Kalmosärkän. Kalmosärkkä on yksi Kainuun merkittävimmistä […]

Suomen kolmanneksi suurin kalliomaalaus, Hossan Värikallio Suomussalmella

Tänään tutustumme Suomussalmen Hossasta löytyviin Värikallion kalliomaalauksiin. Aivan turha paikka ei ole kyseessä, sillä maalaukset ovat laatuaan Suomen kolmanneksi mittavimmat. Tässä patikoidaan Värikalliolle. Auto jätettiin Ala-Ölkyn ja Julma-Ölkyn väliselle kannakselle. Joskus muinoin näillä main, nykyään liki asumattomilla korpimailla, on kulkenut väkeä, jolle seudulla on ollut niin suuri merkitys, että vasiten ovat paikalle tulleet maalauksia tekemään. […]

Varisköngäs, Suomussalmi

Heinäkuun puolivälissä 2011 oli maastotöiden välipalana aikaa käydä vilkaisemassa tätäkin paikallista nähtävyyttä. Olin selaillut majapaikassani Ämmänsaaressa esitteitä Suomussalmen retkikohteista, ja vain vajaan 10 kilometrin päässä keskustan lounaispuolella sijaitseva Varisköngäs oli kuvailtu oikein houkuttelevasti. En ollut ennen kuullutkaan moisesta könkäästä, mutta nythän se nähtäisiin. Polku könkäälle lähti Aittokoskentieltä opasteen kohdalta, ja reitti kulki parisataa metriä melko […]