Tag Archive for: retkeilyreitti

Mustan kiven kierros Hyvinkäällä: vaihtelevia maisemia, mukavia taukopaikkoja ja jännittävä kivilouhos

Hyvinkään Usmista on aikoinaan louhittu tummaa ja lujaa kiveä, joka sai nimen Hyvinkään Musta. Alueelta löytyy muistona louhoskuoppia ja kiviröykkiöitä. Mustan Kiven kierros vie kivilouhoksen maisemaan, mutta tarjolla on paljon muutakin: idyllistä maalaismaisemaa, luonnonhoitometsää, Paarijoen kanjoni. Monipuolinen reitti kaiken kaikkiaan!

Aurinkovaarojen Jotos, Ylitornio

Leveällä pensselillä oli maalattu maisema niin, että taivaan sini jatkui maan äärestä äärettömyyteen aina siihen pisteeseen asti, jolloin laskevan auringon hehku painaisi päivän mailleen. Sitä ennen yksi vaeltaja kylpi hiessä, ja se vaeltaja olin minä. Viileä ilta oli enää muisto vain, kun parkkeerasin auton ennen puoltapäivää Ehojärven rantaan (kartta). Lukitsin ovet, heitin päivärinkan selkään ja lähdin kapuamaan […]

Pirunpesä, Martan Maja, Tilkin kurkistus – tätä tarjoaa Tiirismaan kierros Hollolassa

Tiirismaan kierros on tunnettu aikaisemmin Televisiomaston kierroksena – ja se kulkeekin Etelä-Suomen korkeimman mäen maisemissa, televisiomaston juurella. Maasto on paikoin kivikkoista ja korkeuserojakin on melkoisesti, mutta vastineeksi reitti tarjoaakin sitten hienoja luontokohteita ja avaria näkymiä.

Harjoitusvaellukselle ennen erämaaretkiä? Haikkaanlahden retkeilyreitti Taipalsaarella on mainio valinta

Taipalsaarella on mahdollista tehdä hyvin merkittyä retkeilyreittiä pitkin noin 22 kilometrin mittainen vaellus halki maaseutu-, metsä- ja rantamaisemien. Tämä melko helppokulkuinen, mutta pituudeltaan vaativa rengasreitti on Haikkaanlahden retkeilyreitti, jonka varrella olevat Riutanlaavu ja Kurenlaavu sopivat hyvin patikoinnin taukopaikoiksi. Laavut ovat sopivalla etäisyydellä toisistaan, joten ne rytmittävät vaelluksen sopivasti kolmeen osaan. Kunnon eväät ja tauot ovat […]

Kultahietikoista nauttimassa Simojärven retkeilypolulla Ranualla

Tällä kertaa päiväretkikohteeksi haarukoitui Simojärven ja Soppanan seutu. Tämä vähän tunnettu alue on Metsähallituksen hoidossa. Kirkasvetinen Simojärvi on Suomen viidenneksikymmenenneksi suurin järvi ja enimmillään 28 metriä syvä. Se on luonnontilainen säännöstelemätön järvi, johon laskee useita pieniä jokia. Vetensä Simojärvi laskee Simojokea pitkin Perämereen. Simojärven retkeilypolku 14,5 kmLähtöpiste kartallaUseita tulipaikkoja Simojärven alue on ollut aikanaan koko […]

Näissä maisemissa viihtyivät Eino Leino ja Toivo Kuulakin! Kalajan Kierros Etelä-Konneveden kansallispuistossa

Kalajan kierros on noin viiden kilometrin luontopolku Etelä-Konneveden kansallispuistossa. Reitillä on suuret korkeuserot, mutta nousu Kalajanvuorelle palkitsee maisemilla, joita on ihailtu satoja vuosia. Idyllisen Vuori-Kalajan järven rannalla on myös erinomainen taukopaikka kotalaavuineen ja laitureineen.

Häkkilän retkipolku Haukivuorella tarjoaa suomaisemaa ja järvenrantaa

Häkkilän kylässä, Mikkelin Haukivuorella, pidetään yllä retkipolkuverkostoa, jossa voi kävellä 12-30 kilometrin patikan vaihtelevassa maastossa. Reitin varrelle osuu myös useampikin korkeahko vuori, joiden laelta voi ihailla alla siintävää Kyyvettä. Myös hyvin varusteltuja taukopaikkoja löytyy tasaisin välein.

Nuuksion Punarinnankierros Espoossa – pikku kierrokselle lampien rannoille vaikkapa julkisilla liikennevälineillä

Nuuksion helpoin rengasreitti on nimeltään Punarinnankierros. Se on noin kahden kilometrin lenkki, jolla on koko matkan hyvää kävelyalustaa ja suhteellisen vähän korkeuseroja. Reitin varrella on monipuolista metsämaisemaa sekä kolme pittoreskiä lampea. Mustalammella on hyvin varusteltu taukopaikka tulipaikkoineen ja keittokatoksineen.

Hirvijärven kierros on monipuolinen reitti Laipanmaan retkeilyalueella Pirkanmaalla

Laipanmaan retkeilyalue on kahden kunnan, Kangasalan ja Pälkäneen, alueella. Pisin nimetty reitti on Hirvijärven kierros, joka tarjoaa monipuolisimmat maastot – kallioita, metsäalueita, lampia, järviä ja soita. Reitillä on myös mukavia rantoja ja pari hyvää taukopaikkaa.

Kirkkonummen Meiko on upea kokemus myös talvella

Kirkkonummen Meikon alueelta löytyy useita retkeilijälle sopivia reittejä, jotka lumoavat myös näin talvella. Reiteistä pisin on 8,3 kilometriä pitkä Meikonkierros, jonka varrella on keittokatos ja joka on merkitty keltaisella. Kotokierroksen pituus on 4,4 kilometriä, ja se on merkitty vihreällä. 3,2 kilometriä pitkän Kuikankierroksen väri on punainen. Jokaisen reitin varrella on tulistelupaikka ja ainakin yksi käymälä. […]